Arvio: Once (på svenska)
Once tempaa ummikotkin mukaansa – Lilla Teaternin musikaali tuo valoa syksyyn
Lilla Teaternin Once-musikaali tuo iloa pimeään syksyyn. Miten helppo ruotsinkielistä musikaalia on seurata, jos kouluruotsi on päässyt ruostumaan?
Pienen budjetin irlantilainen elokuva Once oli menestys, joka muun muassa voitti parhaan alkuperäiskappaleen Oscarin vuonna 2008 kappaleella Falling Slowly. Musiikintäyteisen elokuvan tarina on nyt luontevasti siirretty lavalle musikaalimuotoon. Esitys on aiemmin nähty muun muassa Broadwaylla ja West Endissä ja nyt vuorossa on siis Helsingin Lilla Teaternin näkemys Jakob Höglundin ohjauksena.
Musikaalissa Tuukka Leppäsen esittämä irlantilainen katusoittaja jää Emma Klingenbergin esittämän, vastaansanomattoman päättäväisen tšekkinaisen pauloihin. Kaksikko ottaa työn alle demon äänittämisen ja tunteet tietysti syttyvät, mutta löytyykö rakkaudelle onnellista loppua?
Juoni on yksinkertaisuudessaan klassinen ”poika tapaa tytön”, mutta Oncen rikkaus tuleekin kaikesta sen päälle ripotellusta.
Korona-aikana elävän musiikin kokemukset ovat jääneet väliin, ja siihen Once tarjoaa hienoa ensiapua. Esityksessä ei käytetä erillistä bändiä, vaan muusikot myös näyttelevät ja näyttelijät soittavat. Once pursuaa iloa ja energiaa, eikä kummastakaan välttämättä ole marraskuussa ylitarjontaa, joten musikaali on ihana piristysruiske.
Vauhdikas esitys on musiikin juhlaa ja katsojasta tuntuu, kuin olisi keikalla. Välillä päädytään bassokoteloon istumaan, välillä tanssitaan koreografiaa jopa sello kyydissä. Pelkistetty lavastus on yllättävänkin toimiva ja mielikuvitusta ruokkiva, ja äänimaailma täynnä hämmästyttävänkin kekseliäitä ratkaisuja, kuten esiintyjien itse käsillään luomia aaltojen ääniä.
Tobias Zilliacus on kääntänyt Glen Hansardin ja Markéta Irglován sanoitukset ruotsiksi. Pääparina ihastuttavat Tuukka Leppänen ja Emma Klingenberg, mutta koko ensemble on erinomainen. Virtuoosimaiset muusikot vaihtavat hetkessä instrumentista toiseen.
Lilla Teaternin versio on tietysti ruotsinkielinen, ja kun edellisestä ruotsintunnista on jo yli parikymmentä vuotta, itseäni jännitti, miten hyvin juonesta saa kiinni. On myönnettävä, että osa vitseistä meni yli ymmärryksen, mutta tarinassa pysyi hyvin mukana vähän ruosteisemmallakin kielitaidolla, ja pimeä syysilta tuntui esityksen jälkeen ainakin vähän valoisammalta. Kannattaa kokeilla siis rohkeasti!
Esitykseen on myös tarjolla tekstitys THEA-sovelluksen kautta.