Arvio: Päiväni murmelina
GAALANAINEN SUOSITTELEE: LARI HALME OLISI ANSAINNUT PÄIVÄNI MURMELINA -MUSIKAALIN PÄÄROOLISTA SEISOVAT APLODIT
Eilen ensi-iltansa saanut Helsingin Kaupunginteatterin Päiväni murmelina -musikaali lähtee kovista odotuksista.
Teatterin kaksi edellistä musikaalia; Kinky boots ja yhä ohjelmistossa oleva Pieni merenneito ovat nousseet sekä hiteiksi ja aikansa suurmusikaaleiksi. Päiväni murmelina -ohjaajana löytyy sama mies näiden kahden musikaalin takaa; Samuel Harjanne, joka on noussut eittämättä Suomessa musikaaliohjaajien kärkinimeksi.
Päiväni murmelina ei voisi osua paremmin aikaan. Alun perin elokuvana vuonna 1993 esitetyssä teoksessa meteorologi Phil Connors joutuu juttukeikalle pikkukaupunkiin raportoimaan murmelipäivästä. Todellisuudessakin Punxtatawayneyssa 2.helmikuuta järjestettävässä juhlassa ennustetaan kevään sää murmelin varjon mukaan.
Tarinassa Phil herää joka päivä tuohon samaan, helmikuun toiseen, aamuun. Ensimmäinen puoliaika on ammattiteatterin tapaan sujuvaa musikaalinäytäntöä, mutta vasta toisessa näytöksessä homma lähtee lentoon.
Lari Halme on ilmiömäinen näytellessään pieniä eleitä myöten ensin epäystävällistä ja nuivaa Philiä, joka etsii syytä, miksi ja miten juuri hänen on elettävä tämä sama päivä uudestaan. Toisessa näytöksessä myös muiden kaupunkilaisten roolihahmojen tarinat alkavat avautua, mutta Philin rooli on niin keskeinen ja kantava, että muiden tarinat jäävät pakostakin ohuemmiksi.
Päiväni murmelina on hyödyntänyt ilmeisesti Pienen merenneidon näyttämötekniikkaa, sillä tässäkin teoksessa katsojaa viihdytetään silmänkääntötempuilla, jotka tekevät muutamista musikaalin kohtauksista lähes elokuvamaisia ja viihdyttäviä.
En itse muistanut tarkasti elokuvan syvintä sanomaa, vaikka viime keväänä päivääni murmelina tuli hoettua enemmän kuin koskaan, joten koin ahaa-elämyksiä toisessa näytöksessä useaan otteeseen.
Käsiohjelmasssa kerrotaan, että joidenkin elokuvaa analysoineiden mukaan Phil viettää tuossa helmikuun toisen päivän toistuvassa aikasilmukassa 34 vuotta. Tuon tuskan, turhaantumisen, epätietoisuuden ja oivallukset ajasta, sen arvosta ja mitä varten täällä olemme Lari Halme ja työryhmä maalaavat kokonaisuudessaan lavalle uskottavasti ja viihdyttävästi.
Uskon, että jokainen katsoja löytää musikaalin sanomasta oman merkityksensä, varsinkin jos elokuvan katsomisesta on aikaa.
Kaupunginteatteri on ottanut koronarajoitukset vakavasti ja paikkoja per seurue myydään yhden penkin välein. Myös maskeja yleisöstä oli arviolta yli puolella. Korona-aika vaikutti myös loppukiitoksiin, jotka hoidettiin alta tavallista nopeammin, kun kuulutus ohjasi katsojat siirtymään turvallisesti ulos salista.. Se jäi hieman harmittamaan, sillä Lari Halme olisi ansainnut roolivedostaan seisovat aplodit.