Arvio: Päiväni murmelina
Murmelinpäivä on osuva kertomus korona-ajasta ja ihmisen paikasta
Viime kuukausina olen kuullut monen ihmisen kuvaavan naureskellen elämäänsä päivänä murmelina. Sanonta on peräisin samannimisestä yhdysvaltalaisesta komediaelokuvasta, Harold Ramisin ohjamasta Päiväni murmelina (Groundhog Day, 1993). Joka on sen kerran nähnyt – ja aika moni on – muistaa varmasti näkemänsä. Elokuva on salaviisaasti vaikuttava ja yleispätevä kommentti elämänmenoon ja ajan luonteeseen.
Päiväni murmelina kertoo kyynistyneestä tv-meteorologista, Phil Connorsista, jonka täytyy vastentahtoisesti mennä juttukeikalle pieneen Punxsutawneyn kaupungiin. Siellä vietetään vuosittain leikkimielistä, kansanomaista säärituaalia. Kaupunkilaiset antavat murmelin (senkin nimi on Phil) ennustaa talven pituutta ja kevään tuloa. Jos päivä on pilvinen eikä murmeli näe varjoaan, se tarkoittaa, että kevät alkaa. Jos varjo näkyy, talvi jatkuu vielä kuusi viikkoa.
Murmelinpäivä on oikeasti olemassa. Nykymuodossaan se on punxsutawneylaisen lehtimiehen jo 1800-luvun lopussa ideoima tapahtuma, joka on levinnyt myös muualla Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. 2. helmikuuta vietettävän murmelinpäivän on nähty liittyvän kristilliseen kynttilänpäivään. Niin ikään sukulaisuutta on nähty samana päivänä olevaan vanhaan kelttiläiseen kevään juhlaan.
Elokuvassa säämies-Phil joutuu aikaluuppiin. Kun murmelinpäivän keikka on heitetty, hän halajaa pikaisesti kotiin, mutta lumimyrsky sotkee kuvion ja tukkii tiet. Philin täytyy yöpyä Punxsutawneyssa. Seuraavana aamuna on taas murmelinpäivä, ja se toistuu samanlaisena kuin edellinenkin päivä. Ja niin seuraavakin päivä ja sitä seuraava. Loputtomasti.
Kaikki tapahtuu samanlaisena pävästä toiseen pieniä yksityiskohtia myöten. Vain Phil tajuaa tilanteen ja yrittää omalla toiminnallaan vaikuttaa tapahtumien kulkuun, mutta aluksi huonolla menestyksellä.
Lopulta mielenmuutos, ihmisten huomioiminen ja rakkaus tuottajakollegaan katkaisevat kierteen ja todellisuus asettuu uusiin uomiinsa. Ajalla on taas tarkoitus.
Pohjimmilltaan Päiväni murmelina on kuvaus ihmisen muuttumisesta. Kukaan ei muutu hetkessä, ja säämies-Philin muuttumiseen tarvitaan vuosia – erään laskun mukaan 34 vuotta. Se on pitkä aika elää sama päivä uudestaan ja uudestaan.
Ymmärrettävästi murmeloituminen on nähty myös populaarina kuvana jälleensyntymisestä.
Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa ei voisi olla ajankohtaisemmin ihmisten elämäntunteeseen korona-aikana liittyvää näytelmää kuin Päiväni murmelina. Se on Danny Rubinin käsikirjoittama ja Tim Minchin säveltämä musikaalikomedia. Rubin oli myös elokuvaversion toinen käsikirjoittaja. Musikaali sai ensi-iltansa 2016 Lontoossa.
Kaupunginteatterin musikaalikoneisto on notkeassa kunnossa. Samuel Harjanteen ohjaama Päiväni murmelina sädehtii ja pursuaa, jonkun mielestä jopa liikaa, mutta koronaharmauden keskellä se tuntuu virkistävältä. Tosin näytelmän hienoviritteisen vakava sanoma saattaa hieman jäädä vauhdin jalkoihin, mutta siellä se sanoma silti on.
Lari Halmeen esittämä säämies Phil Connors on uskottavan tympääntynyt. Maria Lundin esittämä tuottajakollega Rita Hanson on myönteinen ja ystävällinen. Kumpikin kannattelee musikaalia hyvin, Lund laulullaan jopa erityisen hyvin.
Phil kokee olevansa kuin jumala, joka tietää kaiken ihmisistä ympärillään, koska on elänyt saman päivän uudestaan ja uudestaan. Niin oikea Jumalakin.