Arvio: Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti
Ennen toista maailmansotaa saksalainen näytelmäkirjailija Bertolt Brecht pakeni Saksasta. Kesällä 1940 hän asui Suomessa. Majapaikan hänelle antoi näytelmäkirjailija Hella Wuolijoki.
Brechtin ja Wuolijoen yhteistyönä syntyi näytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Teoksen nimi vaihtelee eri asiayhteyksissä, mutta Helsingin kaupunginteatterissa se sai torstaina ensi-iltansa tällä nimellä.
Näytelmä kertoo hämäläisen maatalon isännästä, joka on selvin päin armoton mutta humalassa mitä inhimillisin.
Autokuski Matti kyyditsee humalaista isäntäänsä pitkin maakuntaa. Puntilan tyttären Eevan on tarkoitus mennä kihloihin lähetystösihterin kanssa.
Mutta miten käy, kun Eeva onkin rakastunut Mattiin?
Jos näyttelijän uralle mahtuu niitä ikimuistoisia rooleja, niin Pertti Sveholm tekee nyt sellaisen. Hän riehuu näyttämöllä raivohärän lailla humalaisena herra Puntilana. Voimakkaan impulsiivinen näyttelijäntyö jättää muut näyttämöllä täysin kakkoseksi.
Matin roolin näyttelevä Antti Peltola tekee kylmänviileän roolisuorituksen. Anna-Riikka Rajasen esittämässä Eevassa on sähköä.
Muuten näyttelijäkaarti ei oikein pääse Kari Heiskasen ohjauksessa railakkuuden makuun. Antti Timosen lähetystösihteeri tosin huvittaa letkeydellään.
Vaikka Wuolijoen ansiosta näytelmässä on suomalainen konteksti, niin Brechtin askelmerkkien mukaan mennään.
Hänen eeppiseen teatteriinsa kuuluu vieraannuttaminen. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa katsojan muistuttamista siitä, että tämä katsoo näytelmää. Muistutusten ansiosta katsojan pitäisi suhteuttaa teos tämän hetken todellisuuteen ja oppia.
Vieraannuttamisen elementeissä ei tässä tulkinnassa säästellä. Näyttämö paljastuu koko karuudessaan, yleisölle puhutaan suoraan ja valot syttyvät katsomoon kesken kaiken.
Yksi ongelma on, että suuri näyttämö osoittautuu vähän liian suureksi tälle esitykselle. On vaikea yrittää vieraannuttaa katsojaa, kun sitä ei päästetä alkuunkaan edes lähelle.
Mutta miksi nyt oikeastaan vieraannutetaan? Pelkästään Brechtin takia? Mitä tästä kaupunginteatterin tulkinnasta voi oppia?
Puntilan käytös saa ajattelemaan herrojen mielivaltaa. Hänen valtaansa alaisiin, perillisiin ja jopa toisiin herroihin.
Vallan tulkinnassa olisi voinut sukeltaa syvemmälle. Nyt jäädään lähinnä viihdyttämisen asteelle, jossa Puntila rellestää, ja työväki nauraa vieressä.
Näytelmää on onneksi hienovaraisesti yritetty päivittää. Tekstiin sujahtaneet nykyaikaisuudet jopa toimivat.
Puvustus ja lavastus ovat väriensä ansiosta kaunista katsottavaa. Ajoittain lavastus näyttää palmuineen ja kaappikelloineen kuitenkin harkitsemattomalta.
Ensi-illassa Mongo Aaltosen yhden muusikon bändi loi hienoa tunnelmaa näyttämölle, ja myös näyttelijät pääsivät esittämään musiikillisia taitojaan. Yhteislaulut ja -lausunnat kajahtavat reippaasti.