Arvio: Pieni merenneito
Ääni Pienelle merenneidolle!
Pieni merenneito -musikaalin ensi-iltaa vietettiin Helsingin Kaupunginteatterissa 29.8.2019! Lavalle ilmestyi taikasauvan heilautuksella kaksi vanhempiensa arvomaailman tiukassa puristuksessa sinnittelevää nuorta. Toista houkutellaan hylkäämään merillä seilaaminen, kun taas toista maalla eläminen. Nuoret rakastuvat toisiinsa näiden kahden maailman yhteentörmäyksessä. Aluksi Erik on niin lumouksen vallassa, ettei näe nenäänsä pidemmälle. Hän etsii vain mystistä ääntä, kun hänen tulisi kuunnella kokonaisuutta. Hän oppii luottamaan liikkeen kieleen yhdessä Arielin kanssa.
Ariel ja Erik (Sonja Pajunoja ja Martti Manninen) ovat teinejä, jotka ovat kasvamassa aikuisiksi. He yrittävät jokaisen murrosikäisen tavoin tulla sinuiksi itsensä kanssa suhteessa ympärillä vallitsevaan maailmaan. Molemmat huomaavat, kuinka vaikeaa on sovittaa omat haaveet vanhempien suuriin odotuksiin ja ahtaisiin mielipiteisiin. He kamppailevat ennakkoluuloja vastaan ja pyristelevät irti kahlitsevista ajatuksista. Nuoret pyrkivät nousemaan pintaan, tulemaan esille ja hengittämään vapaasti – olemaan oma itsensä.
Musikaali kertoo oman äänen löytämisestä – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Ariel ja Erik haluavat olla vapaita yhdessä. He eivät välitä heille asetetuista raameista, vaan taistelevat saavuttaakseen unelmansa. He osaavat yhdistää kaksi erilaista maailmaa ja luoda siitä jotain omaa. Me kaikki olemme erilaisia ja ilmaisemme olemustamme omalla persoonallisella tavallamme – rajoitteista ja syntyperästä huolimatta – tai juuri niiden vuoksi.
Nuoruuden paremman tulevaisuuden toivon vastavoimana toimiva Ursula (Sanna Saarijärvi) on voimanainen, joka on päättänyt selviytyä kieroilla keinoilla. Hän on kietoutunut vihaansa ja piiloutunut meren syvimpiin syövereihin, missä vallitsee pelkkä pimeys, kauna ja katkeruus. Hän on valinnut koston tien ja pahuudessa kylpemisen. Ursula kokee maailman ja oman aikakautensa naisten mahdollisuudet epäoikeudenmukaisina. Hän ei näe, että hänen keinonsa päästä käsiksi unelmiinsa, ovat vääriä. Hän on liian syvällä omissa synkissä mietteissään. Ursula vastaanottaa illan raikuvimmat aplodit astuttuaan ensi kerran näyttämölle. Hän on upea ilmestys. Pelottava, kauhistuttava ja jollain oudolla tavalla ihailtava. Sanna Saarijärvi on täydellinen valinta rooliin. Hän loistaa.
Musikaali tarjoaa ajatuksia herättävän puolen vastapainona perinteistä komediaa, mistä parhain esimerkki on hulvaton kokki Louis (Tuomas Uusitalo). Hänen pravuurinsa on merenelävien valmistaminen ruoaksi. Kaikki ei onnistukaan ihan mutkattomasti, kun Sebastian (Tero Koponen) ilmestyy keittiöön. Mikä ääni tuolla selkärangattomaksi itseään kutsuvalla kaverilla muuten onkaan! Millainen ääni suurimmalla osalla onkaan! Koin useaan otteeseen kihelmöintiä iholla! Entä visuaalinen puoli sitten! Siitä näkökulmasta katsoen lempikohtaukseni on ehdottomasti se, kun Erik on hukkumaisillaan mereen. Yleisö pidättää yhdessä pojan kanssa henkeään ja tuijottaa epäuskoisena silmien eteen avautuvaa näkymää loputtomasta merestä, jonka syvyyksiin nuori prinssi vääjäämättömästi kieppuu. Jokainen kysyy mielessään, ovatko hänen unelmansa nyt lopullisesti tukahdutettu. Mihinkään kohtaukseen ei jäädä makaamaan. Musikaalissa on kaikkea runsain mitoin. Tykästyin ideaan käyttää nukkeja esityksessä. Se onkin aivan oma taiteenlajinsa. Voin vain kuvitella, kuinka paljon töitä nuken kanssa esiintyminen on vaatinut. Entä Ursulan lonkeroiden liikuttelijat sitten! Huumaannuin mystisestä koreografiasta, mikä sai merinoidan elämään.
Musikaalin jälkeen olin täysin sanaton. Tunsin, että olin kokenut jotain erityistä.
Näytelmät ovat siitä ihania, että jokainen voi tulkita ne omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan katsoen. Jokainen ammentaa mukaansa juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee elämäänsä. Ajatukset keskittyvät tiettyihin teemoihin. Katse hakeutuu eri asioihin kuin jollain toisella. Kukin tulkitsee tilanteet omalla tavallaan. Mielestäni tämä on juuri sellainen näytelmä. Monitulkintainen. Jokaiselle jotain mukaan antava.
Musikaalista jää yhteisenä kotiin viemisenä ajatus, joka kuiskaa kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Mistä minä unelmoin? Mikä estää minua tavoittamasta unelmaani? Kuinka voin raivata tieni nuorten tavoin kohti unelman toteutumista?