Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen

Lady Dandy – Lady Dandy-blogi – 17.12.2017

ShedHelsingin Prinsessa Ruusunen tuo väriä ja iloa loskaiseen talvi-iltaan

Lontoolainen Chickenshed-teatteri on inspiroinut Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -musiikkiteatterin takana olevaa ShedHelsinki-kollektiivia. Molempien teatteriproduktiot koostuvat suuresta joukosta monenlaisia esiintyjiä, juhlivat monimuotoisuutta ja ovat näin ollen avoimia esim. vammaisillekin nuorille.

Studio Pasilan näyttämöllä talvisena keskiviikkona kohtaavat niin musiikkiteatterin ammattilaisten kuin ensi kertaa suurella estradilla olevienkin ”itsensälikoonlaittajien” taidot ja vahvuudet. Lopputulosta ei voi kuin ihailla. Itse innostuin produktiosta luettuani siitä Helsingin Kaupunginteatterin sivuilta ja myös Youtubesta löytämäni klipit vakuuttivat!

Prinsessa Ruusunen on satuna varmasti kaikille tuttu. ShedHelsingin musikaaliversio sekoittaa raikkaalla ja virkistävällä tavalla perinteiseen koulumaailmaan sijoittuvia nuorisomusikaaleja sadun tarinaan. Lopputulokseen toimii ja on tulvillaan vimmaa ja iloista sähäkkyyttä. Musikaalin tarina perustuu ChickenShed-teatterin alkuperäiseen käsikirjoitukseen ja sen toteutuksesta vastaavat StepUp Schoolin Skene-musiikkiteatterikoulun opettajat ohjaajanaan Marco Bjuström.

Näytelmän alussa Kuningas (Viljami Rosvall) ja Kuningatar (Elina Kervinen) saavat tyttövauvan, jolle tämän kummit lahjoittavat toinen toistaan hienompia ja erityislaatuisempia taitoja. Kaiken kuitenkin muuttaa paikalle ilmestynyt paha haltija Myrtle (Pauliina Kiuru), joka kiroaa tytön kuolemalla. Erinäisten alkuperäistarinalle uskollisten vaiheiden kautta teini-ikäinen Ruusunen (Josefiina Vanamo) löytää itsensä omien vanhempiensa nuoruudesta, vuodesta 1977.

Pidin paljon esityksen visuaalisuudesta, vauhdista ja tunnelmasta. Hienoimmillaan meininki lavalla on joukkokohtauksissa, joissa produktiossa mukana olevien tekijöiden yhteishenki tulee katsojankin iholle hiipien kylminä väreinä sydänlankoja pitkin. Käsikirjoituksen tarinaa on myös helppo seurata ja näin ollen se sopii mainiosti myös nuoremmille katsojille.

Lavastus on yksinkertainen mutta tyylikkyydessään toimiva ja tukee hyvin näyttävää ja räväkkääkin puvustusta. Erityisesti koulun opettajajoukon asukokonaisuudet jäävät persoonallisuudessaan ja värikylläisyydessään mieleen.

Vivahteikas ja ilmeikäs Josefiina Vanamo Ruususena ihastuttaa myös laulutaidoillaan. Muutkin näyttelijät heittäytyvät täysin sydämin mukaan ja pahaa haltijaa Myrtlea näyttelevä Pauliina Kiuru tuntuu suorastaan herkuttelevan roolillaan!

ShedHelsingin esiintyjiä yhdistää intohimo ja vimma teatteriin, minkä todellakin aistii lopputuloksesta. Myös esityksessä merkittävässä roolissa olevat laulut ovat hauskoja ja ajatuksella sanoitettuja. Mieleeni jäi erityisesti näytelmän hahmot nykyajasta 70-luvulle siirtänyt Aikamatka-biisi, jossa muisteltiin niin oman lapsuuteni hassutuksia kuin 90-luvunkin ominaispiirteitä.

Suosittelen ShedHelsingin näytelmää jokaiselle, joka kaipaa piristystä pimeään talvi-iltaan. Jään innolla odottamaan kollektiivin seuraavia produktiota!