Arvio: Priscilla, aavikon kuningatar
Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar
Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar täyttää ennakko-odotukset ja osin myös ylittää ne. Luvassa oli bilemusikaali. En ole ollut koskaan bilettäjä, en edes viime vuosisadalla. Priscillan bileet ovat äänekkäitä, värikkäitä, yllätyksellisiä ja erilaisten ja eriväristen valojen uskomatonta leikkiä – kaiken kaikkiaan huikeita.
Samuel Harjanteen ohjaamassa musikaalissa on aina vahvana mukana tarina ja melkein voisi väittää sanoma. Priscilla kertoo kolmesta taiteilijasta – heistä kaksi drag queeniä ja yksi transnainen, jotka töiden puujttuessa yhdistävät voimansa ja taitonsa ja lähtevät huonokuntoisella bussilla valloittamaan Australiaa. Stephan Elliottin ja Allan Scottin käsikirjoittama musikaali perustuu 1994 ensi-iltansa saaneeseen Stephan Elliottin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan. Kaupunginteatterin esityksen ovat suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen, koreografian on tehnyt Gunilla Olsson-Karlsson ja kapellimestarina on Eeva Kontu.
Kaikki ei suju musikaalissa kommelluksitta matkalla halki Australian erämaan Sydneystä syrjäiseen Alice Springsiin. Jokainen kolmesta kantaa mukanaan taakkaa, joka varjostaa heidän elämäänsä. Mutta toinen toisensa tuella he jaksavat ja vähitellen paljastavat elämänsä häpeän tai salaisuuden. Pakko on kestää sekin että bussi uhkaa hajota kaiken aikaa.
Helsingin Kaupunginteatterin pitkäaikainen johtaja Asko Sarkola arveli jo vuosia sitten että pääkaupunkiseudulta löytyy sata tuhatta musikaalin ystävää. Ja onneksi löytyy, muutoin teatterilla olisi resursseja rakentaa niin upeaa musikaalia mitä nyt on tehty.
Lavastus (Peter Ahlqvist), pukusuunnittelu (Tinja Salmi), valo- ja videosuunnittelu (William Iles ja Toni Haaranen), äänisuunnittelu (Kai Poutanen) ja naamioinnin suunnittelu (Aino Hyttinen) ovat huippuluokkaa. Kaikki on yltäkylläistä ja huikean hienoa. Kokonaisuutena on syntynyt tasokas viihdepaketti.
Kiitokset kuuluvat hienolle esiintyjäjoukolle, mutta ennen kaikkea Clarissa Jäärnille, Lauri Mikkolalle ja Niki Rautènille.