Arvio: Rakastunut Shakespeare
Mihin Shakespeare rakastuu Helsingin harmaan taivaan alla?
Jutellessani ennen vuodenvaihdetta Helsingin kaupunginteatterin johtajan Kari Arffmanin kanssa, hän lausui viisauden: ”Mikä parantaa elämisen laatua paremmin kuin teatteri, kaikki teatterista saadut elämykset.”
Väite kävi toteen eilen, kun Arffmanin ohjaama Rakastunut Shakespeare -näytelmä sai ensi-iltansa kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Seitsemän Oscarin elokuvana monille tuttu tarina on kiihottava kuvitelma siitä, mitä ehkä on voinut todellisuudessakin tapahtua. Näytelmä vie ajatukset pois pitkästä ja pimeästä säätunnelista – kuin kaivoksesta – jossa pääkaupunkiseudulla on puskettu niska kyyryssä kohta puoli vuotta.
Marc Norman ja Tom Stoppard ovat tehneet alkuperäiskäsikirjoituksen, näyttämösovitus on Lee Hallin. Tarinassa eletään Lontoossa vuotta 1593. Rahapulassa ja inspiraation puutteessa kärventelevä William Shakespeare yrittää kirjoittaa uutta näytelmää ja kohtaa koe-esiintymisessä kauniin Lady Violan. Tämä tulee esiintymiseen pukeutuneena mieheksi, sillä Shakespearen ajan Englannissa naiset eivät saaneet näytellä.
Koe-esiintymisestä alkaa intohimoinen rakkaustarina ja Romeo ja Julia -näytelmän harjoittelu.
Kari Arffman osoittaa ohjaajana rakkautensa aitoon teatterileikkiin. Rakastunut Shakespeare on hurmaava ja kepeä tulkinta, viihdyttävää teatteria parhaimmillaan. Arffman johtaa ensambleaan kuin kapellimestari orkesteriaan, riemulla ja rakkaudella. Yllättäen tarina nosti lopussa myös kyyneleet silmiini.
Pääosia esittävät nuoret näyttelijät Heikki Ranta (oli erinomainen myös Kirka-musikaalin nimiroolissa) ja Miila Virtanen ovat näyttämöllä raikas tuulahdus, kuin kevättuuli konkarinäyttelijöiden keskellä.
Shakespearen näytelmäseurueessa koikkelehtivat kaupunginteatterin vakinäyttelijät (muun muassa Risto Kaskilahti, Rauno Ahonen, Jari Pehkonen, Jouko Klemettilä) saavat tyypitellä oikein luvan kanssa ja käyttää kaikki komedialliset keinonsa. Petrus Kähkönen osoittaa jälleen lahjakkuutensa yhtenä Lontoon teatterinomistajana – maneereja hänellä ei ole ollenkaan! Heidi Herala ei petä roolissaan Lady Violan imettäjänä. Lahjakas näyttelijä osaa ottaa näyttämön haltuunsa pienissäkin kohtauksissa.
Kaupunginteatterin monissa musikaaleissa on nähty hienoja puvustuksia, mutta nyt puvustus on upea. Se on Elina Kolehmaisen käsialaa. Katariina Kirjavaisen lavastus tuo katsojan eteen hämyisät pienet lontoolaiset teatterit, krouvit ja jopa kuningatar Elisabet I:n (vahvaotteinen Helena Haaranen) hovin. Lavastusta täydentää Petteri Heiskasen valaistus.
Shakespeare rakastui näytelmässä, minä näytelmään.