Arvio: Siegfried
Povaan paljon mielenkiintoisia rooleja ja hienoa menestystä taiteen kentällä tänä keväänä valmistuvalle Mikko Kauppilalle. Olisin toki voinut povata niitä jo muutama vuosi sitten, kun näin hänet TTT:n Mestaritontun seikkailuissa prinssi Yönsilmän roolissa tai Vaahteramäen Eemelissä monissa kiinnostavissa osissa. Mutta nyt tämä opinnäytetyöesitys Siegfried – nyt ollaan jo ihan eri tasolla. Tässä esiintyy multilahjakas teatteritaiteen maisteri, joka on samalla herkkä ja räväkkä, kantaaottava ja itsetutkiskeleva. Kerrassaan huimaava ilta!
Kauppila yhdistelee teoksen ohjaajan Katariina Havukaisen kanssa monenlaisia elementtejä. Siegfriedissä sekoittuvat henkilökohtaiset lapsuudenmuistot seksuaalisesta heräämisestä, Baijerin kuninkaan Ludwig II:n fanikirjeet Richard Wagnerille, Tšaikovskin Joutsenlampi-baletin teemat, vesielementit, joutsenet – ja kaikki tämä queer-linssin läpi katsottuna. Kauppilan ilmaisu siirtyy sujuvasti pianon äärestä balettiin ja steppiin, välillä kontataan lattialla, välillä sukelletaan veden syvyyksiin, ja lauletaankin. Ja kuulemme myös hänen omaa sävellystäänkin. Jos näyttelijän taiteellisen opinnäytteen yksi tarkoitus on esitellä monipuolisesti opiskelijan taitoja, niin Siegfried todellakin tekee tämän.
Julia Jäntti on suunnitellut HKT:n Studio Pasilan lavalle intiimin tilan yhdessä ohjaajan kanssa. Katsojat istuvat lavan toisessa laidassa ja lopun täyttävät piano, vesiallas ja vaaleat verhokankaat. Näiden elementtien välillä Kauppila sukkuloi, välillä piiloutuen läpikuultaviin verhokankaisiin, venyttäen niitä vartalonsa ympärille kuin toiseksi ihoksi. Ilmavirta heiluttaa kankaita. Pienet yksityiskohdat, kuten kukat lasipurkeissa pianon päällä. Jäntin käsialaa on myös valosuunnittelu, joka tukee monimuotoisia dramaturgisia ratkaisuita ja ohjaa yleisön katseita. Välillä olemme sinertävän vesimaailman hämyssä. Myös esityksen äänimaailma on todella kaunis. Outoja vedenalaisia ääniä, eteerisiä kaikuja Wagnerin ja Tšaikovskin musiikista. Kauppilan itse tuottamat äänet soljuvat mukaan. Kuin miespuolinen merenneito, hän laulaa ja kohoaa altaasta. Äänet ovat välillä eläimellisiä, välillä lapsellisia, ehkä niissä on hivenen joutsentakin.
Joutsenlampi on minulle äärimmäisen tärkeä baletti, ja poimin tästä esityksestä monenlaisia viitteitä siihen. ”Mikä kohta tää on? Tää on se kohta missä prinssi rakastuu joutseneen.” Ludvig II oli esikuvana Joutsenlammen prinssi Siegfridille. Baletissä kuvataan onnetonta rakkautta joutseneen ja haluttomuutta avioitua naisen kanssa. ”Minulle on ihan sama mikä sinä olet, minulle sinä olet minun lintuni”. En tiedä onko Kauppila tai kukaan työryhmästä nähnyt brittikoreografi Matthew Bournen legendaarista balettiversiota, missä sekä prinssi että joutsen ovat miespuolisia. Minulle se on nykyään se koskettavin ja kaunein tulkinta.
Kahden pienen pojan nakupelle-leikki on viatonta, kunnes se ei enää ole. Ainakaan vanhempien mielestä. Maauimalan suihkussa teinipoika katsoo haastaen ja uhmaten – meitä ja sitä toista miestä. Ja myöhemmin luokkakaveri erehtyy lähettämään alastonkuviaankin. Henkilökohtaisuus on esityksessä läsnä vahvasti.
Kauppilan asusteetkin vaihtuvat liki lennossa. Balettitanssijoiden käyttämä beige tanssivyö. Tai valkoinen jättikokoinen paita. Jos kastuu niin vaihdetaan. Tai sitten ollaan kokonaan ilman. Kaikki sopii ja istuu kuin nakutettu tähän esitykseen.
Siegfried esittelee monenlaisia tapahtumia ja kohtauksia. Ollaan esinahan väljentämisoperaatiossa Terveystalossa (sähköveitsi!), välillä pianon ääressä soittamassa Merikannon Kesäillan valssia, ja mukana on myös Tampereen murretta puhuva Lordi von Rothschildt (joka lainasi Suomelle rahaa katovuosien aikana 1860-luvulla). Ohjaavana opettajana on toiminut Pauliina Hulkko, jonka kehittämää koreofonia-tekniikkaa tässäkin esityksessä käytetään. Siis puetaan liike tai tila sanoiksi, kuten koreografia kirjoittaa tanssin. Tekstit ovat Kauppilan ja Havukaisen käsialaa. Monimuotoisia ja monipuolisia. Kokonaisuutena tämä todellakin on näyttämötaideteos, eri tekijöiden yhteistyötä parhaimmillaan.
Tunnelmat vaihtuvat nopeasti, muutaman kerran tulee mieleen joku tv:n sketsishow, ja mennään aikamoista haipakkaa (Underworldin Born Slippy tuo aina mieleeni Trainspotting-elokuvan). Mutta sitten palataan jotenkin eteeriseen ja verkkaiseen tahtiin.
Siegfried on esitys mikä jatkaa elämistään pääni sisällä vielä kauan. Haluan heti kaivaa esiin lisätietoa Ludvig II:sta, jonka elämä (ja kuolemakin) on varsin kiinnostavaa. Se herätti kaikenlaisia tuntoja, ajatuksia, mielleyhtymiä, haaveitakin. Toivon näkeväni tämän uudelleenkin, ja pääseväni samaan maagiseen maailmaan takaisin. Siegfried on mahdollista nähdä Kaupunginteatterilla vielä neljästi ja sen jälkeen toivon mukaan muuallakin. Kauppila aloitti opiskelemaan sukupuolentutkimusta Helsingin yliopistolla syksyllä 2018, mutta toivon mukaan näemme häntä teatterin lavallakin lähivuosina.