Arvio: Sinun, Margot
Sinun, Margot Helsingin Kaupunginteatterissa – upea menestysromaanin toteutus näyttämöllä
Kun on haltioitunut Meri Valkaman Sinun, Margot -kirjasta, rakastaa puhenäytelmiä ja fanittaa ohjaaja Riikka Oksasta, ovat ennakko-odotukset teatteriesitystä kohtaan pelottavan korkealla. Sitäkin uskomattomampaa on, että kaikki mahdolliset odotukset täyttyivät!
Sinun, Margot -ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterissa oli nautittavinta teatteria pitkään aikaan, kerrassaan fantastinen toteutus! Nyt ongelmana onkin, miten ihmeessä osaan tehdä oikeutta kaikelle näkemällemme. Kuten tuttava esityksen jälkeen naulakoilla sanoi: ”Toivoin, että esitys ei olisi loppunut koskaan!” Toinen totesi, että esitys on aivan pakko nähdä uudestaan. Me Airin kanssa nyökkäilimme ja pyyhimme vielä loppukohtauksen kohottamia liikutuksen kyyneliä.
Kirjasta näyttämölle
Meri Valkaman Sinun, Margot -kirja on sisällöllisesti runsas ja sivujakin on 556. Sen dramatisoiminen näyttämölle on vaatinut tiukkoja valintoja, mitä otetaan mukaan, mikä on olennaista kokonaisuuden kannalta ja ennen kaikkea tuleeko näytelmästä yhteiskunnallinen raportti DDR:n hyvistä ja huonoista puolista ja siitä, mitä tapahtui Saksojen yhdentymisen jälkeen vai onko painopiste päähenkilöiden elämäntarinoissa ja kirjan kertojahenkilö Viljan tutkimusmatkassa perheensä menneisyyteen.
Näyttämöllä nähtiin erinomaisesti kiteytetty Sinun, Margot. Se oli puhutteleva tarina ihmisistä, kansalaisuuksista riippumatta, joiden keskinäisiin suhteisiin vaikutti DDR:n arkitodellisuus.
Päähenkilö Vilja hakee kolmikymppisenä itselleen eheää menneisyyttä, jotta voisi nykyhetkessä päästä eteenpäin. Hän on löytänyt juuri kuolleen isänsä jäämistöstä kirjeitä, jotka on allekirjoitettu Sinun, Margot. Kirjeissä puhutaan pienestä tytöstä, Viljasta. Vilja itse ei muista kirjeissä kuvattuja tapahtumia, eikä hänellä ole mitään käsitystä, kuka on Margot. Selkeästi kyse on henkilöstä, joka on ollut suhteessa Viljan isän kanssa silloin kun he ovat koko perhe asuneet isän työn vuoksi Itä-Berliinissä 1980-luvulla. Viljan äiti kieltäytyy keskustelemasta menneistä, joten Vilja lähtee selvitysmatkalle Berliiniin.
Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö korosti Sinun, Margot -tarinan intiimiyttä. Näyttämöllä oli metalliputkista tehtyjä runkoja, joiden saattoi kuvitella symboloivan kylmän sodan rautaesirippua, Berliinin muuria tai itäsaksalaisen betoniarkkitehtuurin rakenteita. Näitä mielikuvia tuki taustalle heijastetut videokuvat esimerkiksi Berliinin valoista tai muurin murtumisesta. Kaiken taustalla seisoi Itä-Berliinin tunnetuin maamerkki, teknisen kehityksen symboli, Fernsehturm eli televisiotorni. Näyttämölle oli luotu suuri ja kova ulkoinen maailma, jonka sisällä tapahtumat keskittyivät pieniin tiloihin: eri olohuoneisiin, sairaalahuoneisiin, työhuoneisiin tai päiväkodin käytävään. Näissä valospotein korostetuissa ja seinin rajatuissa tiloissa tapahtuivat elämän merkittävät asiat.
Yksi kirjan haaste ovat eri aikatasot, mutta se taklattiin näyttämöllä erinomaisesti. Ainakin meille, kirjan huolellisesti lukeneille, ei ollut missään vaiheessa yhtään epäselvää, missä ajassa tai paikassa oltiin. Kun Viljan päässä myllersi, saimme nähdä näyttämöllä kahta eri aikatasoa rinnakkain. Välillä kohtaukset jähmettyivät valokuvien mukaisiin stilleihin. Sujuvasti Berliinin lentokentällä yhdessä hetkessä äiti työnsi lastaan matkatavarakärryssä ja välittömästi toinen äiti työnsi omaa lastaan samassa paikassa noin kaksikymmentäkahdeksan vuotta aiemmin. Myös Viljaa esittänyt Satu Tuuli Karhu liukui sujuvasti aikuisesta naisesta taaperoksi lattianrajaan, kun kohtaus siirtyi menneisyyteen. Huikeaa!
Kokonaisuus oli erittäin eheä. Musiikki toimi ajankuvaa ja tunnelmaa täydentävästi. Vaatteilla ja asusteilla luotu habitus vei oikeaan aikaan. Lavalle oli tuotu myös Itä-Saksan symboliksi muodostunutta Trabantia muistuttava auto. Tai ehkä se oli aito Trabi.
Sinun, Margot -suunnitteluryhmässä ovat olleet ohjaaja Riikka Oksanen, dramaturgi Tuomas Timonen, lavastaja Antti Mattila, pukusuunnittelija Tiina Kaukanen, valosuunnittelija Toni Haaranen, äänisuunnittelija Eradj Nazimov, naamioinnin suunnittelija Milja Mensonen ja vastuudramaturgi Ari-Pekka Lahti.
Näyttelijät lunastivat odotukset
Koko Sinun, Margot -esityksen ensembleä ja taustajoukkoja voi onnitella erinomaisen sujuvasta ajoituksesta. Lattia pyörii, aika, vaatteet ja kohtaukset muuttuvat lennosta, mutta kaikki etenee luontevasti virraten.
Näytelmän tähti on Viljaa esittänyt Satu Tuuli Karhu. Olin nähnyt hänet kerran aiemmin näyttämöllä, vuonna 2018 Kansallisteatterin Julia ja Romeon Juliana ja silloinkin kehunut. Nyt on syytä jatkaa samaa hehkutusta, sillä hän teki sisäistetyn, syvällisen ja tavattoman aidonoloisen tulkinnan Viljasta. Ei mitään keinotekoista, vaan aitoa nuoren naisen tunnetta itsensä etsimisen ja löytämisen kynnyksellä. Brava!
Hienosti näyttelivät myös Sara Soulié Luise Seidelina ja Sanna-June Hyde Viljan äiti Rosana. Sara Soulié oli tiedostava, rakastava ja vaativa yhtä aikaa. Hänen roolityönsä toi kirjan Luisen kipupisteet koskettavasti esiin ja teki Luisesta minulle entistä ymmärrettävämmän. Sanna-June Hyde oli jälleen sellaisessa roolissa, jonka hän sai elämään. Hän osaa ilmentää napakkuutta ja pehmeyttä yhtä aikaa. Rosan hahmo oli kirjassa moniuloitteisempi ja kapinoivampi, mutta monia häneen liittyviä tapahtumia oli jätetty näytelmäversiosta pois.
Oli mielenkiintoista havaita, miten hyvin roolihahmot muistuttivat niitä, jotka olin kirjaa lukiessani mieleeni kuvitellut. Viljan isää, Markusta esittävä Martin Bahne oli poikkeus. Olin kuvitellut Markuksen sellaiseksi beige-harmaa-pomarfin -lehtimieheksi ja Martin Bahnen esittämä Markus oli salskea ja värikkäästi pukeutunut. Kun häntä vertasi näytelmän uudenvuodenjuhlissa olleisiin muihin miehiin, ei ollut mitenkään ihmeellistä, että Margot ihastui. Markus tosin jää sivuhahmoksi, sillä Sinun, Margot on vahvojen naisroolien näytelmä.
Muutkin näyttelijät tekivät vahvaa työtä, monet jopa useissa rooleissa. Mukana olivat Sanna Majuri, Vuokko Hovatta, Samuli Pajunen, Helena Haaranen, Risto Kaskilahti, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Emma Pälsynaho ja Raili Raitala.
Hehkutusta kerrakseen
Sinun, Margot oli fantastinen esitys. Siinä oli löydetty vahvan tarinan olennainen ydin ja esitys rikasti ja syvensi kirjan lukukokemusta. Ensi-illassa näytelmä oli jo valmiin oloinen, näyttämöllä oli rauha. Tuli tunne, että työryhmä oli Riikka Oksasen taikaohjauksen johdatuksella työskennellyt samaa tavoitetta kohti ja palaset ovat loksahtaneet juuri oikeille kohdilleen.
Jotten olisi täysin hampaaton kehuissani, niin yksi asia särähti. Se on ”springen Sie jetzt NACH Hause”, ei zu Hause.
Arvio löytyy täältä.