Arvio: Suomen hauskin mies
Huumorilla kuolemasta
Ensin naurattaa. Sitten nolottaa.
Täällähän nähdään nälkää ja taistellaan elämästä. Ei sovi nauraa.
Mutta nyt saa, kun kuolema on näin lähellä elämää.
Eletään vuotta 1918. Näyttelijäjoukko tuodaan vankileirille ja tuomitaan kuolemaan. Porukka voi kuitenkin väistää kohtalonsa, jos se onnistuu viihdyttämään tulevia arvovieraita.
”Naurattakaa tai teidät ammutaan” -komento innostaa osaa heti, osaa hitaammin. Katsoja ihmettelee, että kukaan innostuu.
”Minkä tahansa lopun lähestyessä huumori kuolee viimeiseksi”, sanoo ohjaaja Heikki Kujanpää.
Hänen mukaansa teatteri on aina ollut ”vastamyrkkyä ahdistukseen”. Myös sodan aikana moni työväenteatteri jatkoi toimintaansa.
Näytelmä on nautittavaa katsottavaa etenkin ensimmäisen puoliskon ajan. Ilmenee, ettei vanki ole vain vanki eikä saksalainen sotilaskaan pelkkä sotilas. On vahvuuksia, heikkouksia ja pelisilmää.
Helminä erottuvat päähenkilö Toivo Parikkaa esittävä Martti Suosalo, Risto Kaskilahden näyttelijä Elo, jääkäriluutnantti Alfred Nyborgia roolittava Heikki Ranta sekä Rauno Ahosen kapteeni Hjalmar Kalm.
Vankileirillä näytellään, seotaan, nähdään nälkää ja koetetaan kuollakin – huumorilla loppuun saakka.
”En tiennytkään, että sahajauhosta voi tehdä leipää. Tällä paskoo varmaan pöydänjalkoja!”
Vankien parveilua hirttäytyneen toverinsa ympärillä selitetään vartijoille Sulo Wuolijoen sanoin: ”Meidän pitää jonottaa, koska on vain yksi köysi”.
Epävarman teloittajan saamasta ”Komennon kohdalla silmät kiinni. Hyvin se menee!” -neuvosta tulee mieleen uimakoulu eikä se, että elossa on yhä niitä, jotka ovat tuonkin ajan nähneet.