Arvio: Tähtisadetta
Sopivasti kreisistä Tähtisadetta-komediasta löytyy syvempiäkin tasoja
Palkitun yhdysvaltalaisen näyttelijän ja stand-up koomikko Steve Martinin käsikirjoittama Tähtisadetta (Meteor Shower) on mukavasti outo ja rajujakin käänteitä sisältävä tilannekomedia.
Esityksen on Helsingin Kaupunginteatterin pienelle näyttämölle ohjannut itsekin stand-upia tehnyt Mika Eirtovaara. Tähtisadetta onkin Eirtovaaran tyyliin sopiva käsitelleessään näennäisen arkipäisiä asioita vahvan surrealistisella otteella.
Martinin komedian teksti lähtee liikkeelle rauhallisesti, mutta alkaa pian ottaa lisää kierroksia. Perinteisen komedian kaaren tavoin henkilöt ensin esitellään ja pikkuhiljaa hahmoista alkaa paljastua yhä kummallisempia piirteitä.
Corky (Katja Küttner) ja Norm (Mikko Penttilä) ovat nimiään myöten tuiki tavallinen pariskunta. Vai ovatko sittenkään? He ovat kutsuneet mukavaan pikku kotiinsa itseensä verrattuna hyvin erilaisen tuttavapariskunnan. Kuin toiselta planeetalta, singahtavat viettelijätär Laura (Vappu Nalbantoglu) ja arrogantin oloinen Gerald (Peter Ahlqvist) viettämään iltaa ja ihailemaan ennustettua, näyttävää meteorisadetta.
Laura ja Gerald päättävät jo tullessaan provosoida isäntäparin avioliiton totaaliseen romahdukseen. Teoksen viittaukset Edward Albeen perhehelvettiklassikkoon Kuka pelkää Virgia Wolfia? käyvät ilmeisiksi. Kaikkien roolihahmojen mielten syövereistä ja alitajunnasta alkaa pian pulputa sinne hillottua tavaraa. Usein se on varsin seksuaalissävytteistä.
Vieraiden saavuttua alkaa pian tapahtua ja vähitellen oudot tapahtumat ja henkilöhahmoista paljastuvat kummallisuudet hyppäävät keskiöön. Moderniin tyyliin näytelmä sinkoilee ajassa, tarjoillen vaihtoehtoisia toteutumismahdollisuuksia illan tapahtumista. Toisen puoliajan lopun täyskäänne on kutkuttavan yllättävä.
Tähtisateessa on vinoa, osin ronskiakin huumoria ja tapahtumissa sopivan absurdeja piirteitä. Itseeni näytelmän sopiva nyrjähtäneisyys osui. Esitys viittaa alitajunnan yllättävään voimaan, ja pääparit voikin nähdä toisensa alitajuisina reflektioina. Martinin teksti sisältää myös varsin osuvia ja ironisia, yhteiskunnallisempia kommentteja. Varsinaisia one-linereita, joita roolihenkilöt tipauttelevat sinne tänne, aiheina muun muassa lääketieteen tutkimuksen rahoitus, avioliiton merkitys tai parisuhteen loputon terapointi.
Eirtovaaran ohjaus on rytmillisesti nopea ja napakka, tyylilajiin hyvin sopiva. Esitys on todella tiivis, väliaikoineen tunti kolmekymmentäviisi minuuttia ja hyvä niin, näin se säilyttää intensiteettinsä ja kiihkeässä rytmissä etenevän näytelmän väliaikakin on perusteltu.
Katja Küttner onnistuu samaan aikaan sekä fyysisellä että älykkäällä näyttelijäntyöllä luonaan Corkysta vivahteikkaan hahmon. Mikko Penttilän Norm nousee myös alun normaaliudestaan yllättävän rosoiseksi. Penttilän komediaosaaminen pääsee hyvin esille erityisesti toisella puoliajalla. Nalbantoglun Laura ja Ahlqvistin Gerald jäävät henkilöhahmoina ohuemmiksi, sellaisiksi hahmot on toki alun perin kirjoitettukin.
Helsingin kaupunginteatterin Tähtisadetta on kiinnostavan kerroksellinen komedia. Nyrjähtäneen huumorin avulla käsiteellään niin avioliittoa, naisten ja miesten asemaa kuin muitakin yhteiskunnallisia teemoja. Näyttämän tapahtumat ja henkilöhahmot naurattavat, mutta heistä voi varmasti löytää myös itsensä ja jopa oman parisuhteensa.