Arvio: Vain parasta minulle
Teatteriarvio: Tarinoita inhimillisyydestä – Helsingin Kaupunginteatterin kolmesta pienoisnäytelmästä kasvaa toimiva kokonaisuus
Helsingin Kaupunginteatterin Vain parasta minulle on mielenkiintoinen kolmen näytelmän kokonaisuus. Sofi Oksasen, Elina Snickerin ja Maija Vilkkumaan kirjoittamat pienoisdraamat tarjoilevat moninaisia tunnelmia maailmastamme nyt ja lähitulevaisuudessa.
Kahteen tuntiin mahtui kuvaus ukrainalaisesta sijaissynnytysbisneksestä, yllättävästä yhteydestä uimahallissa sekä tulevaisuusfantasia Helsingistä. Ohjaaja Aino Kivi on yhdessä dramaturgi Henna Piirron kanssa rakentanut näistä kolmesta erillisestä näytelmästä rakenteeltaan toimivan kokonaisuuden.
Kahden kerroksen todellisuuksia
Kolmivaiheisen esityskokonaisuuden aloittaa Sofi Oksasen kirjoittama Rakastan sinua jo nyt. Samasta näytelmätekstistä on saanut innoituksensa myös Oksasen romaani Koirapuisto.
Rakastan sinua jo nyt kertoo ukrainalaisesta hedelmöitysbisneksestä ja tarina kerrotaan kahden naisen, suomalaisen Marjan sekä ukrainalaisen Darian kautta. Köyhyydessä elävä Daria toivoo munasolujensa myynnin olevan ratkaisu rahaongelmiin ja takaavan paremman tulevaisuuden hänelle ja lapselleen. Toisella puolella Eurooppaa Helsingissä lapsettomuudesta kärsivä Marja unelmoi omasta lapsesta, autuaan tietämättömänä siitä armottomasta todellisuudesta, jossa Daria joutuu valintojaan tekemään.
Rakastan sinua jo nyt -näytelmässä törmää kaksi eri todellisuutta, konkreettisesti kahdessa eri kerroksessa. Aino Kivi johdattaa tarinoita sujuvasti lomittain ja näyttelijät Aurora Manninen ja Vappu Nalbantoglu tekevät työnsä vakuuttavasti. Rakastan sinua jo nyt on myös kaikista kolmesta pienoisnäytelmästä tunneilmaisultaan vahvin. Lavastaja Mika Haarasen projisoinnit näyttelijöiden kasvoista tuo pienetkin kasvojen ilmeet sekä tunteet lähelle.
Näyttelijä ja koreografi Kaisa Torkkel nähdään koko Vain parasta minulle -esityksen ajan pienissä sivurooleissa. Varsinkin Torkkelin siivoojan hahmo on kudottu oleelliseksi osaksi siirtymissä näytelmästä ja tunnelmasta toiseen.
Itkuvirsien tunnelmissa
Kuin varkain lava pyörähtääkin ympäri ja katsojat on viety jouhevasti toisaalle, uimahallin pukuhuoneeseen.
Elina Snickerin kirjoittama näytelmä Itku vieraalle kuvaa kohtaamista kahden ihmisen välillä säilytyskaappien keskellä. Riitta Havukainen heittäytyy hupaisasti kummalliseksi pyytäjänaiseksi ja pahaa aavistamaton Aurora Manninen joutuu tämän erinäisten pyyntöjen kohteeksi.
Näytelmä pohjaa karjalaiseen itkulauluperinteeseen ja se onkin tuotu osaksi näyttelijöiden ilmaisua. Itku vieraalle sekoittaa absurdeja elementtejä arkisiin ja ripottelee myös hienovaraista, tiivistyvää kauhua. Näytelmä on nopeasti ohi ja sen paikka Vain parasta minulle -kokonaisuudessa on valittu toimivasti.
Itämeren tyttäriä
Väliajalta palattaessa näyttämö on muuntunut tulevaisuuden Helsingiksi, jossa ilmastonmuutos on tehnyt tehtävänsä ja vallannut vedellä osan kantakaupungista. Maija Vilkkumaan Merisää hakeekin komediallisuutta mullistuksen pyörteissä pyristelevistä ihmisistä. Merja Larivaara ja Nalbantoglu pääsevät revittelemään ystävyksinä, jotka pyörittävät omaa soutuvenefirmaansa, koittaen parhaansa mukaan hyötyä uudesta todellisuudesta.
Juonellisesti Merisää kurottaa vähän liian moneen suuntaan vaikka näytelmän tulevaisuudenkuva on sinänsä kiintoisa. Merisää eriytyy vahvemmin kahdesta edellisestä näytelmästä etenkin visuaalisen ilmeen, futuristisen steampunkin myötä. Näytelmässä esitetään myös kaunis kappale, jossa kuuluu Vilkkumaalle ominainen soundi.
Vain parasta minulle -esityksessä on läsnä elämän ne kaikista suurimmat ja pienimmät inhimilliset kysymykset. Esityskokonaisuudessa näytelmät ovat toisistaan selkeästi erillisiä ja itsenäisiä, löytäen kuitenkin toisistaan temaattisia kytköksiä. Katsojan vapaalle tulkinnalle on jätetty kiitettävästi tilaa.