Arvio: Veljeni Leijonamieli
Leijonamieli lapsille ja vähän vanhemmillekin
Helsingin kaupunginteatterin suurelle nättämölle on saatu Astrid Lindgrenin satuklassikko Veljeni Leijonamieli, nyt Lilla Teaternin johtajan ja armoitetun musiikkiteatterimiehen Jakob Höglundin visuaalisena ja vauhdikkaana versiona. Veljekset Korppu ja Joonatan (Alexander Wendelin ja Mikko Kauppila) kantavat toisensa vaikeuksien yli ja taistelevat pahan voimia vastaan.
Olen lukenut kirjan kymmeniä vuosia sitten ja itkenyt lapsien kanssa yhdessä, mutta nyt piti varmemmaksi vakuudeksi ottaa mukaan vertaistueksi naapurin tytöt, Liv 9 vuotta ja Lila 11 vuotta. Heillä on myös kokemusta teatterin tekemisestä kerhossaan, mahdollisesti jopa seuraavassa kaupungiteatterin Shed-esityksessä.
Molemmat tytöt olivat valmistautuneet teatterielämykseen hyvin, tehneet ruutupaperille käsin kirjoitetut esseet Astrid Lindgrenistä ja kuunnelleet Veljeni Leijonamielen äänikirjana syyslomalla. Etukäteen tehtyjen muistiinpanojen mukaan ”tarinan teemoja ovat kuolema, kuoleman jälkeinen elämä ja omien pelkojen voittaminen, mutta myös ystävyys ja kunnioitus”.
Teatterista pois lähtiessä tytöt olivat vielä samaa mieltä – mutta pitivät näytelmää huimasti parempana kuin kuunneltua äänikirjaa.
– Kun siinä oli niitä pukuja, valoja ja värejä, musiikkia ja liikettä, sanoivat Liv ja Lila.
Liikettä totisesti oli Jakob Höglundin ja Ville Seivon taistelukoreografia oli komea katsottavaa. Lavastus oli sekä tyttöjen että allekirjoittaneen mielestä kekseliäs, Jakob Höglund on käyttänyt kevyitä kuutioita ja pyramideja Lilla Teaternissa jo viimevuotisessa Figaron häissä ja niitä käytti muistaakseni myös Kaisa Lundán Katrinassa. Toimii, niin Leijonamielessäkin. Valaistus ja videosuunnittelu (William Iles ja Toni Haaranen) olivat tehokkaita.
Esityksen musiikki (Stefan Johansson) myötäili tapahtumia. Senni Valtonenilahdutti live-esityksillään. Ja tietysti näyttämöllä oli kaupunginteatterin omat puhumisen, tanssin ja laulun osaavat näyttelijät nimekkäillä freelancereilla täydennettyinä.
Liv ja Lila pelkäsivät alkuun, että lähes kaksi ja puoli tuntia kestänyt esitys olisi ollut pitkä. Vaan lopussa tytöt tuumivat, että näytelmä meni nopeasti, ei yhtään väsyttänyt eikä kelloa tarvinnut vilkuilla. Samaa mieltä oli mukaa ollut aikuiskatsojakin. Veljeni Leijonamieli sopi meidän mielestämme niin lapsille (alkaen 9 vuotta) kuin aikuisille.