Arvio: Vihainen leski
Vihainen leski Helsingin Kaupunginteatterissa
Vihainen leski, Ulla-Riitta Raiskio eli Ullis on elänyt koko elämänsä tunnollisesti. Porannut päivittäin ihmisten hampaita, tehnyt kaksi lasta, nyt jo aikuiset tyttären ja pojan sekä toiminut miehensä omaishoitajana kaksitoista vuotta. Hän asuu yksin vanhassa rivitaloasunnossa, jossa ei viihdy.
Tuossa alussa on lähtökohta mainiolle Vihainen leski -näytelmälle Helsingin Kaupunginteatterissa. Vihainen leski on musiikkipitoinen ilottelu ja romanttinen komedia, johon mahtuu myös tummia sävyjä. Ajatuksia herättävä ja välillä pikkutuhmakin.
Kun Ulliksen mies kuolee, niin kaikki läheiset tuntuvat näkevän 74-vuotiaan lesken hauraana ja jo kuolemaansa valmistautuvana vanhuksena. Mutta eipä Ullis ole vielä valmis hauraaseen vanhuuteen, vaan hän on vihdoinkin vapaa elämään. Ullis ottaa keinutuolissa istumisen sijaan yhteyttä ikätovereihinsa, jotka ovat päättäneet ottaa elämästä kaiken ilon irti.
Ystävät Pike ja Ellu nauttivat kolmannesta elämästään vapaaherrattarina. Tanssivat, laulavat ja harrastavat. Heidän kanssaan Ullis tutustuu ’seniorien’ maailmaan. Ulliksen tulee koluttua niin Ikivihreä -diskoteekin leskimarkkinat, senioriväen hot joogat ja aikuisopiston kielikurssit. Ja tottakai Valtonenkin on välillä mukana naisten riennoissa.
Minä niin nautin siitä, että eläkeläisistä ei tehdä mallikansalaisia eikä viisaita vanhuksia, vaan he voivat olla ihan ’normaaleja’ ihmisiä kaikkine menoineen ja harrastuksineen ja vikoineenkin. Ja voivat tanssia diskossa vaikka Saturday night fever’iä.
Ulliksen lapset ovat valistuneita keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kauhulla katselevat äitinsä menoa. He haluaisivat ajoissa varautua pahimpaan eli äitinsä vanhuuteen. He yrittävät järjestää edunvalvonnan, testamentin ja loppusijoituspaikan äidilleen valmiiksi. Tuntuu kuin lapset perintöä odotellessa odottaisivat äitinsä kuolemaa. Heidän välittämisensä on vähemmän onnistunutta, he eivät ymmärrä mitä äiti elämältään kaipaa.
Vihainen leski on riemukas tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja iloisesta vanhenemisesta, vaikka välillä käydään tummissakin vesissä. Tämä on mielenkiintoinen esitys siitä, mitä on olla seitsemänkymppinen yhteiskunnassa, jossa kyselevien gallupien viimeinen ikäluokka on 61-65 vuotta.
Vihainen leski on dramatisoitu Minna Lindgrenin romaanista Vihainen leski. Dramaturgina on toiminut Henna Piirto. Sen on ohjannut Kimmo Virtanen. Ullista näyttelee upea Riitta Havukainen. Mainioina ystävinä nähdään Eija Vilpas, Pia Runnakko ja Kai Lehtinen. Ja Ulliksen lapsina Heikki Sankari ja Sanna-June Hyde.
Esityksessä kuullaan paljon hyvää musiikkia – Ja erityisesti haluan nostaa esille Kari Mattilan esittämät laulut. Hän esittää näytelmässä Kari Kirjosiipeä. Kari sai kylmät väreet nousemaan pintaan, kun hän lauloi Ullikselle Tauski Peltosen kauniin kappaleen ”Sinä vain”. Kari Kirjosiipi on Ulliksen ihastuksen kohde.
Kiitos Helsingin Kaupunginteatteri kutsulipuista ensi-iltaan. Vihainen leski on puhutteleva esitys, jonka seurassa viihtyy! Kuohuviini ja leivoskahvit vielä kruunasivat illan. Näihin sanoihin on hyvä päättää tämä tarina: ”Yhtenä päivänä kuollaan, kaikkina muina päivinä eletään. Muista se.”