Saavutettavuustyökalut
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
ROOLEISSA
Reidar Palmgren
Ursula Salo
Milka Ahlroth
KAPELLIMESTARI Lasse Hirvi
SUOMENNOS Kirsi Kunnas
LAULUJEN SUOMENNOS Liisa Urpelainen ja Vexi Salmi
SOVITUS Birgitta Ulfsson ja Leena Fridell
OHJAUS Birgitta Ulfsson
LAVASTUS ja PUVUT Ann Granhammer
VALOT Mika Ijäs
SÄVELLYS Erna Tauro (Pikku niin ja näin -kabaree), Cajsa ja Niklas Román (Kuka lohduttaisi Nyytiä?)
”Olipa kerran pikku Nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan, kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä ja mörkö huusi pimeässä siellä.” Tove Janssonin kirja Kuka lohduttaisi Nyytiä? on puhki luettu ja osaan sen melkein ulkoa. Kaupunginteatterin Studio Elsassa Leena Fridellin ja Birgitta Ulfssonin dramatisoima satu puhkeaa elämään hellyttävänä. Se on myös kiitettävästi mitoitettu pienimmille katsojille, jotka ovat ehkä ensimmäistä kertaa teatterissa. Esitys kestää väliaikoineen vain puolitoista tuntia. Aluksi nähdään Pikku niin ja näin kabaree, jossa näyttelijät tulevat tutuiksi, lauletaan muumimaailman lauluja ja pidetään valot turvallisesti päällä. Lapset saavat kuulla, että teatteri on paikka, jossa aikuisetkin voivat leikkiä. Malliksi leikitään unileikkiä: pari pientä katsojaa kertoo unensa ja näyttelijät näyttelevät ne. Ensi-illassa tarvittiin muun muassa ilkeä matematiikan opettaja, oppilas ja hänen lattialle valahtava silmänsä sekä muutama haamu. Riskialtis osio, mutta toimi tässä hyvin ja hauskaa oli. Reidar Palmgren oli viehkon miehekäs Nyyti ja Milka Alroth sinne tänne lepattava pelokas Tuittu. Kertojana sekä mörkönä toimi Mari Vainio. Kertojaa tarvitaankin, sillä sadussa ei monta repliikkiä ole. Laulut täydentävät kertomusta ja kaikki laulavat hyvin. Eihän sitä voinut kuin nauraa, kun Nyyti lopetti mahtipontisen maailman kiertämisen ja oli äkkiä niin mahdottoman rohkeaa, ettei ollut nahkoihinsa mahtua. Näytelmän Tuittu on rohkeampi ja juonimpi kuin kirjassa, hän kiinnostuu Nyytistä jo etukäteen ja ikään kuin antautuu yksinäisen peikon pelastettavaksi. Ja mörkö valittaa mustien harsojen alla tosi hyytävästi, yksinäisyyttään hänkin: ”Mörköä toista etsin, yhtä jäisen hyytävää.” Mari Vainio näyttää onneksi lapsille heti, että mörkö olikin vain syliin mahtuva harsomytty. Näyttämösatu elää Ann Granhammerin yksinkertaisen tyylikkäissä lavasteissa. Värit ovat selkeitä ja valoilla saadaan aikaan huikea tähtiyö, silkkinen aaltoileva meri, auringonnousut ja laskut ja hemuleitten puiston kieppuvat karusellit. Kuka lohduttaisi Nyytiä? on hyvin uskollinen kirjalle ja kertoo aikuisellekin tarpeellisesta asiasta: pelon ja yksinäisyyden tunnustamisesta, sen läpielämisestä ja voittamisesta. Kun kaksi lohduttaa toisiaan, ei ole enää mitään pelättävää.
Lue lisääMörkökin kaipaa turvallista ystävää Helsingin Kaupunginteatterissa nähtiin toissa keväänä sellainen hämmästyttävä asia kuin Tove Janssonin näytelmän suomenkielinen ensiesitys. Janssonin ainoaksi näytelmäksi jäänyt Muumit kulisseissa on vuodelta 1958. Nyt kaupunginteatteri turvautuu jälleen Janssonin pitkäaikaiseen ystävättären Birgitta Ulfssoniin ja nostaa esiin tarinan Nyytistä ja Tuitusta, kahdesta lohtua kaipaavasta yksinäisestä. Ulfsson sovitti Janssonin kuvakirjan Kuka lohduttaisi Nyytiä? alun perin vuonna 1986 Göteborgin Folksteaternille yhdessä Lena Fridellin kanssa. Aluksi kuitenkin esitetään Erna Tauron säveltämiin Janssonin runoihin perustuva Pikku niin ja näin kabaree. Se käsittelee teatterin taikaa, tosin intiimimmin ja ihmisläheisemmin kuin teatterin maailmaan sijoittunut Muumit kulisseissa. Näyttelijät esittävät pieniä temppuja ja loistavat erityisesti silmänkääntötempuissa. Taito on tärkeää, mutta vaikutelma tärkeämpää. Kabareessa kerrotaan lisäksi unia, vaan se jääköön yllätykseksi. Birgitta Ulfsson on ohjaajana luonut ihanan lämpimän ja levollisen tunnelman myös tämänkertaiselle sukellukselle Janssonin maailmaan. Vaikeitakaan asioita ei karteta, mutta ne maltetaan kohdata rauhallisesti. Kuka lohduttaisi Nyytiä? on esityksenä tärkeä jo tunnelmaltaan, saati tarinaltaan. Maailma, jossa Nyyti ja Tuittu taivaltavat yksinään, kuvataan Studio Elsan laajalla näyttämöllä ennen kaikkea avoimeksi paikaksi. Pelon aiheet eivät väijy ympäristössä, vaan asuvat ihmisessä itsessään. Näyttämö on lavastettu graafisen ilmavasti Janssonin henkeen. Väriläikkinä kirjavat silkkikankaat, joista loihditaan esille lohtua etsivien sankareiden onnenhetket: aaltoileva meri ja kukkaketo. Reidar Palmgren, joka paljastuu taitavaksi laulujen tulkitsijaksi jo alun kabareessa, tekee varmasti elämänsä roolityön. Palmgren on arkana ja vetäytyvänä Nyytinä suorastaan paradoksaalisen valloittava. Suurta laukkuaan urheasti paikasta toiseen kantavassa Nyytissä on senlaatuista selkeyttä, että henkilökuvasta avautuvan tarttumapinnan suorastaan kuulee imevän yleisöä puoleensa. Nyytin laulu nopeine lakonisine välikommentteineen on esityksen ehdoton helmi. Toinen mykistävä hetki nähdään, kun tarinankertojaa herttaisesti esittävä Mari Vainio kietoutuu mustaan harsoon ja aloittaa Mörön valituslaulun. Pienimmät katsojat seurasivat esitystä totisina, mutta kenenkään en huomannut suoranaisesti pelänneen. Vainion esittämissä lauluissa ei ole sitä räväkkyyttä, jolla Petriikka Pohjanheimo hoiti Miisa oopperaparodiat Kaupunginteatterin edellisessä Jansson-satsauksessa. Milka Ahlrothin runotyttö Tuitussa on samaa koristelematonta välittömyyttä kuin Palmgrenin Nyytissä, vaikka tyttö lopulta ripustaakin helmet kaulaansa saadessaan tilaa herkän naiselliselle puolelleen. Ahlrothin tomeralla Tuitulla on tärkeä esikuvallinen tehtävänsä, mutta persoonana Tuittu jää armotta Nyytin varjoon, siitä huolimatta, että sovitus on lisännyt hänen osuuttaan tarinassa. Tärkeintä esityksessä on kuitenkin kokonaishenki ja tunnelma. Esitys arvostaa lasta ja pyrkii luomaan todellista yhteyttä. Mitään ei tyrkytetä, eikä myöskään myydä. Tove Janssonin seurassa on turvallista olla.
Lue lisääNyyti lohduttaa meitä Helsingin Kaupunginteatteri: Pikku Niin ja Näin Kabaree ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? Dramatisointi: Lena Fridell ja Birgitta Ulfsson, suomennos: Kirsi Kunnas, ohjaus : Birgitta Ulfsson, lavasteet ja puvut: Ann Granhammer, sävellys: Erna Tauro, Cajsa ja Niklas Roman, kapellimestari: Lasse Hivi, valot: Mika Ijäs ja Vesa Ellilä, äänet: Ari-Pekka Saarikko, rooleissa: Reidar Palmgren, Mari Vainio ja Milka Alhroth. Tove Janssonin kuvakirja Kuka lohduttaisi Nyytiä? on ihastuttavan surumielinen kertomus ystävyydestä tai rakkaudesta, arkuudesta ja pelosta, jotka voi voittaa, kun avaa sydämensä ja löytää ystävän. Se on visuaalisesti ylivoimainen teos, jossa riittää katsomista ja tutkimista pienelle lukijalle moneksi toviksi. Ja isolle. Tästä tarinasta on Birgitta Ulfsson joukkoineen onnistunut luomaan Tove Janssonin näköisen näytelmän. Näytelmää edeltää hauska interaktiivinen pikku kabaree, jossa Reidar Palmgren, Milka Ahlroth ja Mari Vainio esittelevät ja laulavat Erna Tauron tuttuja Muumi-aiheisia lauluja. Mutta he myös keskustelevat lapsikatsojien kanssa, panevat itsensä likoon ja improvisoivat lasten juttujen mukaan. He esittävät yksinkertaisuudessaan nerokkaita, tuttujakin, ”taikatemppuja”. Tukenaan heillä on kaksi muusikkoa. Tärkeintä on, että he ovat täysillä tekemässä sitä, mitä tekevät, kysyvät, kuuntelevat, tulkitsevat ja tarkistavat vielä, että meni oikein. He onnistuvat vangitsemaan jokaisen katsomossa pienen pienillä improvisoiduilla kuvaelmilla. Se johtuu näyttelijöiden antaumuksesta ja ammattitaidosta. Vanha tuttu Nyyti Väliaikaa seuraa sitten varsinainen näytelmä arasta Nyytistä. Me teimme näin: kertasimme edellisenä iltana tarinan tyttäreni kanssa lukemalla kirjan pitkästä aikaa. Ja nyt se iski ihan uudella tavalla. Kuusivuotiaalle ystävyys, arastelu ja pelko ovat ajankohtaisia aiheita. Niinpä tarinaa oli helppo teatterissa seurata. Mutta näytelmä ei edellytä etukäteistyötä. Se toimii itsekseenkin. Meillä se toimi niin hyvin, että kirja piti lukea samana ja seuraavanakin iltana uudelleen. Yksinäinen Nyyti lähtee yksinäisestä talostaan pelottavia öitä karkuun. Hän kiertää, kiertää, kiertää maailmaa, tapaa hahmoja, muttei uskalla kääntää heille kasvojaan eikä varsinkaan avata keskustelua. Lopulta hän löytää pullopostin, jonka on lähettänyt vielä pelokkaampi ja arempi olento, Tuittu. Nyyti kiinnostuu eikä vähiten merkitse se, että Tuittu on tyttö. Nyyti lähtee Tuitun etsintään. Näyttelijät puhaltavat eloon Birgitta Ulfsson on ohjannut herkän näkijän Tove Janssonin maailman kaupunginteatteriin. Lavastaja on kunnioittanut Janssonin kirjan kuvitusta ja seurannut sitä hyvinkin tarkkaan. Näytelmään kopioituu jopa kuvia suoraan kirjasta. Myös hahmot on rakennettu seuraten tarkkaan Janssonin ajatusta. Lapsi tunnistaa kirjan maailman. Vaikka tämän näyttämöllepanonkin tekijä on paljolti edesmennyt Tove Jansson, puhaltavat sen henkiin näyttelijät. Reidar Palmgren on koko olemukseltaankin arka, mutta rohkaistuva pieni Nyyti. Mari Vainio on kertoja, joka muuttuu Nuuskamuikkusesta Möröksi intensiivisen anteliaasti. Milka Ahlroth on vaisumpi totisena Tuittuna, repäisevämpi kabareen laulajana. Ulfsson on ohjannut kekseliään huvittavasti ja Ann Granhammer lavastanut yksinkertaisuudessaan näyttäviä isoja ja pieniä elementtejä leikkiperäkärrystä silkkikankaiseen kalaverkkoon. Värimaailma on synkkä, mutta siinä on värikkäitä pisteitä. Nyytin tarina ei ole näytelmä vain lapsille. Sen hyväntahtoinen ja lämpöinen maailma luo aikuisellekin katsojalle elämäniloisen, mutta lohdullisen rauhallisen mielen. Jos ei saa muuten mentyä katsomaan lastennäytelmää, kannattaa lainata jostain lapsi teatteriseuraksi.
Lue lisää