Franz Xaver Kroetz, mitään kaihtamaton todellisuuden kuvaaja
Riistapolku-näytelmän kirjoittanut baijerilainen näytelmäkirjailija Franz Xaver Kroetz tunnetaan rankasta realismistaan ja niukkasanaisesta dialogistaan. Kroetzin varhaista tuotantoa edustava Riistapolku-näytelmä on malliesimerkki aiheista ja teemoista, jotka ovat nostaneet hänet maailmanmaineeseen.
Näytelmäkirjailija Franz Xaver Kroetz syntyi Münchenissa vuonna 1946. Hän opiskeli näyttelemistä, mutta ehti ennen uraansa teatterin parissa työskennellä muun muassa kuorma-auton kuskina, puutarhurina ja hoitoalalla. Kroetzin ensimmäinen näytelmäteksti on Ivan Gontšarovin romaaniin perustuva Oblomov vuodelta 1968.
Vuonna 1971 Kroetz liittyi Saksalaiseen kommunistiseen puolueeseen (Deutsche Kommunistische Partei). Heijastuksia Kroetzin puoluekannasta voi nähdä hänen näytelmissään, jotka kritisoivat usein materialismia ja työväenluokan asemaa sodanjälkeistä nousukautta elävässä yhteiskunnassa. Kroetz erosi puolueesta vuonna 1980. Saman vuosikymmenen puolivälissä hän kertoi menettäneensä uskonsa teatterin kykyyn muuttaa yhteiskuntaa – hän kommentoi teatterin iskevän väkivallan läpitunkeman yhteiskunnan kasvoille kovan nyrkin sijaan pikemminkin pehmoisena hunajakennona.
1980-luvun lopulla Kroetz tuli tunnetuksi kohutoimittajan roolista suositussa Kir Royal -televisiosarjassa. Hän on näytellyt myös useissa omissa näytelmissään ja ohjannut niitä näyttämölle, televisioon ja radioon. Näytelmien lisäksi Kroetz on kirjoittanut romaaneja ja runoutta. Hän on saanut töistään lukuisia palkintoja, muun muassa Bertolt Brecht -kirjallisuuspalkinnon ja Saksan valtion jakaman Bundesverdienstkreuz-kunniamerkin.
Nykyään Kroetz asuu osan vuodesta Saksassa, osan Teneriffalla. Kroetzilla ja tämän ex-vaimolla, näyttelijä-kirjailija Marie Theres Kroetz-Relinillä on kolme lasta. Tytär Josephine Kroetz tekee hänkin uraa näyttelijänä.
Lyhyitä repliikkejä ja rajuja tapahtumia
Franz Xaver Kroetzin tuotantoon kuuluu yli 60 näytelmää. Aktiivisimmin hän kirjoitti 1970-luvulla, ja hänen näytelmistään melkein puolet onkin saanut ensi-iltansa ennen vuotta 1980.
Saksalaisten kansannäytelmien perinne on Kroetzille tärkeä innoittaja. Kroetzin naturalististen tai jopa inhorealististen näytelmien henkilöt edustavat työväenluokkaa ja alempaa keskiluokkaa. Näytelmille tyypillinen aihe on näitä luokkia edustavien ihmisten elämän perinpohjainen onnettomuus.
Back Stage -lehden kriitikko Dan Isaac kuvailee Kroetzin hahmojen olemassaoloa ”niin merkityksettömäksi, että heille itsemurha olisi onnellinen loppu”.
Kieltä Kroetz käyttää harkitun suppeasti. Näytelmissä puhutaan Baijerin murretta, ja kun hahmojen sanavarasto ei riitä ilmaisemaan heidän tunteitaan, turvautuvat he usein väkivaltaan. Monet näytelmistä ovat kuin tuokiokuvien sarjoja, joissa päähenkilöiden elämä usein esitetään piinallisen tarkasti kuvattujen arkirutiinien kautta.
Väkivaltaa ja seksuaalisuutta Kroetz kuvaa näytelmissään kiertelemättä ja pehmentelemättä. Ensiesitystensä aikaan näytelmät aiheuttivat vahvoja reaktioita: Münchner Kammerspiele -teatterille täytyi asettaa poliisivartio jyrkän linjan katolisten hermostuttua Kroetzin masturbaatiota, abortteja ja lapsenmurhia sisältävistä teoksista, ja eräs itävaltalainen lukion opettaja sai varoittamatta potkut otettuaan opetussuunnitelmaansa Stallerhof-näytelmän, joka kertoo kehitysvammaisen teinitytön ja häntä kymmeniä vuosia vanhemman miehen välisestä suhteesta.
Kroetzin kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Stallerhof, sokeaa tottelevaisuutta ja ahneuden suhdetta ympäristöön käsittelevä Das Nest ja kapitalismin vaikutusta ydinperheen elämään tutkaileva Mitä kuuluu, Meier (Mensch Meier).
Yhdysvaltain-läpimurtonsa Kroetz teki sanattomalla monologilla Request Concert (Wunschkonzert), joka kuvaa keski-ikäisen naisen yksinäistä iltaa ja jota on esitetty ympäri maailmaa, Suomessakin puolalaisena vierailuna Tampereen Teatterikesässä. Kroetzin näytelmistä noin puolet on käännetty englanniksi, ja myös ranskankielisen maailman, Pohjoismaiden ja Viron teatterit ovat esittäneet niitä. Kahdeksan Kroetzin näytelmää on suomennettu, mutta niitä ei kovin usein esitetä kotimaisissa teattereissa.
Tositapahtumiin perustuva Riistapolku
Tämä kappale sisältää juonipaljastuksia!
Riistapolku (Wildwechsel) sai ensi-iltansa Städtische Bühnen Dortmund -teatterissa vuonna 1971. Näytelmässä on nähtävissä useita Kroetzin tuotannossa toistuvia elementtejä, kuten lyhytsanainen dialogi, epäsovinnainen seksuaalinen suhde, ei-toivottu raskaus ja väkivallan käyttö.
Riistapolku perustuu tositapahtumiin. Näytelmän inspiroi vuonna 1967 luoteissaksalaisessa pikkukaupungissa tapahtunut rikostapaus, jossa 13-vuotias tyttö ja tätä seksuaalisesti hyväksikäyttänyt 19-vuotias mies pahoinpitelivät tytön isän kuoliaaksi kiväärillä. Vain neljä vuotta todellisen rikoksen jälkeen ensiesitetty näytelmä seuraa tosielämän tapahtumia uskollisesti.
Ohjaaja Rainer Werner Fassbinder sovitti Riistapolun tv-elokuvaksi vuonna 1972. Elokuvasovitus ei ollut Kroetzin makuun – itse asiassa hän haastoi Fassbinderin oikeuteen siitä, että tämä oli lisännyt teokseen uusia, Kroetzin mukaan sensaationhakuisia ja pornografisia kohtauksia, kuten lähikuvan peniksestä. Hannin roolin esittänyt näyttelijä Eva Mattes voitti vuoden 1973 parhaan naisnäyttelijän Deutscher Filmpreis -palkinnon rooleistaan kahdessa Fassbinderin elokuvassa, joista Riistapolku oli toinen.
Riistapolku kuuluu Kroetzin varhaisimpiin näytelmiin. Sitä ei ole esitetty yhtä usein kuin kirjailijan tunnetuimpia teoksia ja elokuvakin on jäänyt pienten piirien kulttiklassikoksi. Ennen Helsingin Kaupunginteatterin tuotantoa Riistapolku on nähty suomalaisissa ammattiteattereissa kahdesti, Tampereen Teatterin Musta rakkaus -ryhmän tuotantona vuonna 1990 ja Kouvolan Teatterissa vuonna 2003.
Siiri Liitiä