Saavutettavuustyökalut

Gravity

Helsingin Kaupunginteatteri – Gravity – Kuvassa Kalle Lähde, Oskari Turpeinen – Kuva Petra Tiihonen

Gravity on suunniteltu keskustelevaksi kahdella tasolla. Ensimmäisenä pyrkimyksenäni on ollut luoda Gravitysta teos, joka tuntuu siltä kuin olisi katsojana tippumassa teoksen sisällä tai sen kanssa. Toiseksi halusin tehdä taidetta, joka tuntuu kuuluvan tähän aikaan.

Koen että paritekniikkaan pohjautuvaa tanssia on joskus tylsä rakentaa avattavaksi suoraan eteenpäin. Lähinnä koska tanssijoiden omat katseen suunnat ovat enemmänkin toisiaan kohti kuin samaan suuntaan (eli yhteisesti kohti katsomoa). Tästä syystä tuntui hyvältä tehdä Gravityn näyttämöstä areena. Ympärillä oleva katsomo antaa luvan toimia kohti mahdollista partneria tai kääntää asioita kohti tilan keskustaa, vaikka se olisikin pois päin katsojista. Tämän lisäksi se päästää katsojat merkittävästi lähemmäs tanssia, ilman että sitä varsinaisesti suunnataan tai esitetään heille.

Pyrkimykseni vahvistaa teoksen sisällä olon kokemusta ei rajoittunut ainoastaan näyttämön malliin. Gravityn liikekieli on harjoitettu ja valittu liikkeellisistä ideoista ja valmiista tekniikoista, joissa on sisäänrakennettuna sekä vauhdin että painon kautta jonkinlainen oma luonteva rytmi. Painon valumisen, tippumisen, pyörimisen ja muiden liike-energian jatkumiseen perustuvien liikeideoiden varaan rakentuvassa liikemaailmassa on se hyvä puoli, että sitä on mahdollista ja helppoa myötäelää. Sen reittejä on mahdollista hetkittäin arvata, kaarien ja kaatumisten voi nähdä johtavan liikeestä toiseen ja niiden helppous ja vaikeus on tavallaan heti myötä koettavissa.

Samalla kun ajattelin tekeväni teosta jonka pitäisi tuntua katsojasta myötäelettävältä ja vaikuttavalta, haluaisin sen olevan kiinni myös ympäröivässä ajassa. Pyrin siihen että Gravity ei ainostaan lainaisi, vaan myös oppisi ajastaan jotain. Agressiivinen vauhdin manipulointi, stillit, jumiin jäävä nykivä liike, tanssijoiden epäinhimillistäminen sekä kiihtymisen äkisti pysäyttävät törmäykset valikoituivat laadullisiksi välineiksi, joista lähdimme luomaan Gravityn henkeä jo edellä mainittujen karkeiden ja isojen liikeideoiden päälle. Jotta Gravity olisi rohkeasti itsensä näköinen, ajattelin että yksityiskohtien kirjon ja liikemateriaalin intensiivisyyden lisäksi sen pitäisi tuntua myös rakenteellisesti hektiseltä. Pyrin välttämään yli kahden minuutin kohtauksia, sitomaan asioita toistensa päälle ja vyöryttämään liikeaihioita toistensa perään. Tämä tuntui teemallisesti oikealta ja oli ehdottomasti sukua tanssisisällöille jota mm. somesta löytyy. Samalla se on myös osa isompaa jatkuvasti etenevää visuaalisten kulttuurien trendiä, josta voikin sitten olla vaikka mitä mieltä.

Haluan myös kiittää koko työryhmää erittäin onnistuneesta duunista, kaikki on sujunut kuin tanssi. Eikä vähiten mahtavia tanssijoita, jotka ovat tehneet erittäin ammattimaisesti ja paneutuen työn, jonka voin vain olettaa olleen erittäin vaativa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Jarkko Mandelin

Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra

Gravity

Vie syvälle tanssin maailmaan
  • Pieni näyttämö
  • Ensi-ilta 20.9.2023
  • Noin 45 min, ei väliaikaa
  • Opiskelijalippu 15,50 € (ma-to), Eläkeläislippu 28 € (ma-to), Peruslippu 31 €