Saavutettavuustyökalut

Haastattelussa pääroolin esittäjät

Kuvassa Petja Pulkkinen ja Julius Suominen. Kuva Ida Henritius

Rakas Evan Hansen (Dear Evan Hansen, 2015) on maailmalla suursuosion saavuttanut musikaali, jonka keskiössä on ahdistunut ja yksinäinen lukiolaispoika Evan Hansen. Helsingin Kaupunginteatterissa Evanin roolissa vuorottelevat Petja Pulkkinen ja Julius Suominen.

”Arvostan, että nuoren yksinäisyyttä käsitellään musikaalin keinoin ja että se tehdään herkästi, aidosti ja rehellisesti. Teokseen pystyy samaistumaan”, sanoo Suominen.

Samastumispintaa ovat löytäneet myös monet muut, sillä musikaali on kerännyt maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljoonaa katsojaa.

”Kun kuuntelin ensimmäisen kerran musiikkia, tämä kasvoi yhdeksi lempimusikaaleista. En vain osannut ajatella, että tämä tulisi Suomeen, ainakaan näin nopeasti”, Pulkkinen kertoo.

Musikaali tavallisista nuorista

Musikaali lähtee liikkeelle, kun Evan tekee koulun kirjastossa terapeutin antaman harjoituksen ja kirjoittaa itselleen kirjeen: Rakas Evan Hansen…

Kirjeen varastaa ongelmainen ja vihainen Connor, jonka Evan hädin tuskin tuntee. Connorin äkillisen kuoleman jälkeen kirje päätyy tämän vanhemmille, jotka olettavat virheellisesti, että Connor olisi kirjoittanut kirjeen hyvälle ystävälleen Evanille.

Evan ei tohdi paljastaa totuutta Connorin perheelle, joka kovasti toivoo, että Connorilla olisi ollut edes yksi läheinen ihmissuhde. Kun Evan lähenee Connorin perheen kanssa ja hänestä tulee koulun ja sosiaalisen median julkkis kampanjoidessaan yksinäisyyttä vastaan, alkaa harmiton valhe muuttua yhä monisyisemmäksi sotkuksi.

Ulkopuolisuuden tunnetta ja nähdyksi tulemisen tarvetta käsittelevä musikaali saa näyttelijöiltä kiitosta teemoistaan. ”Tykkään viestistä ja siitä, että musikaalina tämä ei ole yhtään pröystäilevä”, Pulkkinen sanoo.

”Tässä kuvataan hyvin, minkälaista on olla yksinäinen nuori ja miten vaikealta tuntuu saada yhteyttä toisiin ja vastaanottaa tukea läheisiltä”, Suominen sanoo.

Ensimmäinen päärooli

Pulkkinen ja Suominen tuntevat toisensa entuudestaan, sillä he opiskelevat Tampereen Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla.

Sitä ennen Pulkkinen oli soittanut bassoa, tanssinut breikkiä ja näytellyt harrasteprojekteissa sekä opiskellut vuoden klassista laulua Jyväskylän konservatoriossa. Suominen puolestaan on ollut lapsesta asti mukana monissa eri teatteriryhmissä, soittanut bändisoittimia ja laulanut. Muusikon ammatista hän kiinnostui opiskellessaan Vaskivuoren lukiossa.

Molemmilla on kokemusta ammattiproduktioiden ensemble-tehtävistä, mutta Rakas Evan Hansenissa he pääsevät tekemään ensimmäisen ison roolityönsä.

”Minulla ei ollut aluksi odotuksia, että pääsisin teokseen mukaan, mikä vähensi suorituspaineita raadin edessä. Muistan vain että pyrin nauttimaan joka hetkestä. Matkan varrella kuitenkin heräsi kipinä, että tästä voisi tulla jotakin”, Suominen kertoo.

”Prosessi on niin epävarma, että vaikka koe-esiintymiset menivät hyvin, niin jälkeenpäin alkaa miettiä, että vedinkö sittenkin sen yhden kohdan huonosti ja luulenko itsestäni nyt ihan liikoja. Siihen mahtui paljon paniikkia ja syvään hengittämistä”, Pulkkinen kuvaa.

Puhelu päärooliin valitsemisesta tuli viime vuonna juuri ennen kesälomaa. ”Olin menossa opiskelijaravintolaan syömään, kun soitto tuli. Askel Frenksua kohti nopeutui juoksenteluksi, oli sen verran hyvä fiilis”, Pulkkinen kertoo.

Suominen oli syömässä kavereidensa kanssa samaisessa ravintolassa, kun hänelle soitettiin. ”Menin sivummalle vastaamaan ja kun tuottaja kertoi, että minulle tarjotaan Evanin roolia, aika pysähtyi hetkeksi. Se oli out-of-body experience, onko tämä oikeaa elämää vai unta”, Suominen kuvaa.

Puheluiden jälkeen näyttelijät törmäsivät toisiinsa ravintolassa. ”Oltiin ihan cooleina: moro moro, mikä fiilis, ei tässä mitään. Myhäiltiin eikä sanottu toiselle mitään”, näyttelijät nauravat.

Musikaalien tekemisessä he nostavat parhaaksi asiaksi kolmen taidemuodon – näyttelemisen, musiikin ja tanssin – yhdistämisen.

”Musikaaleissa on mahdollisuus välittää ja ilmaista tarinaa monin eri tavoin, tunteiden kirjo on laaja. Tykkään laulaa, eläytyä ja heittäytyä esimerkiksi show-numeroissa, missä pääsee päästämään kaikki energiat ulos”, Suominen kuvailee.

”Siinä pystyy tutkimaan omaa persoonallista esiintymistään ja löytämään itsestään aivan uusia puolia”, Pulkkinen sanoo.

Tulevalle harjoitus- ja esityskaudelle odotukset ovat korkealla.

”Jännittää se, että tämä on vasta minun toinen ammattiproduktio, ja astun jo näin isoihin saappaisiin, HKT:n suurelle näyttämölle. Odotan, että pääsen haastamaan itseäni näyttelijänä ja myös laulajana. Kappaleet ovat erittäin haastavia”, Suominen sanoo.

Laulettavaa Evanilla tosiaan riittää, sillä hän laulaa läpi lähes koko musikaalin.

”Tässä on sen verran isoja tunteita, että vaikka laulut alkavat jo teknisesti sujumaan, niin odotan innolla sitä, että päästään yhdistämään näyttelijän työ, kohtaukset ja tunnelataukset, jotka niiden taustalla on”, Pulkkinen sanoo.

Entä millaisia tulevaisuuden haaveita kaksikolla on?

”Toivon, että pääsisi tekemään mahdollisimman monipuolisesti töitä tällä alalla”, Suominen sanoo.

”Nyt kun päästiin vauhtiin, niin vaan lisää tulemaan!” Pulkkinen jatkaa.

 

Teksti ja kuva Ida Henritius

Steven Levenson - Benj Pasek - Justin Paul

Rakas Evan Hansen

Musikaali täynnä toivoa
  • Suuri näyttämö
  • Ensi-ilta 28.9.2023
  • Noin 2 t 45 min, sis. väliajan
  • ikäsuositus 13-vuotiaasta alkaen
  • Opiskelijalippu 34 € (ma-to), Eläkeläislippu 65 € (ma-to), Peruslippu 68 €