Saavutettavuustyökalut

Rehellisyys maan perii vai periikö?

Rakas Evan Hansen -musikaalin ohjaajan sana

Meidän kaikkien elämässä on varmasti ollut hetkiä, joissa on täytynyt jättää jotain kertomatta tai on täytynyt turvautua ns. valkoiseen valheeseen. Mutta milloin valhe on valkoinen? Milloin valehtelu on sallittua? Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Musikaalimme päähenkilö Evan Hansen joutuu tilanteeseen, jossa hän ei uskalla kertoa totuutta. Pelko syntyneen väärinkäsityksen korjaamisesta ajaa hänet valheiden kierteeseen, josta ei tunnu löytyvän minkäänlaista ulospääsyä. Hän tajuaa itsekin toimivansa väärin, mutta haluaa uskotella itselleen, että voi pitää tekoaan oikeutettuna, koska voi valheillaan auttaa muita.

Nykypäivän ilmiöitä aktiivisesti seuraavan ihmisen tavoin minäkin esitin kysymykseni tekoälylle: Onko valehtelu joskus sallittua?

Ja näin AI vastasi:

Valehtelu voidaan nähdä sallittavana tietyissä tilanteissa, mutta nämä tilanteet voivat vaihdella kulttuurien ja yksilöiden välillä. Alla on muutamia esimerkkejä tilanteista, joissa jotkut saattavat katsoa valehtelun olevan perusteltua:

1. Suojelu: Jos valehtelu auttaa suojelemaan toisen ihmisen fyysistä tai henkistä hyvinvointia. Voit esimerkiksi valehdella, jos se auttaa suojelemaan ystäväsi tai perheenjäsenesi turvallisuutta.

2. Yksityisyys: Kun on tarpeen suojella omaa tai toisen yksityisyyttä, kuten kieltäytyessäsi vastaamasta henkilökohtaisiin kysymyksiin.

3. Yllätykset: Jos valehtelu liittyy yllätysten suunnitteluun, kuten syntymäpäivälahjojen salassa pitämiseen.

4. Leikki ja taide: Fiktiivinen kirjoittaminen, näytteleminen ja kuvataide voivat perustua valheisiin, mutta ne nähdään usein hyväksyttävinä luovina ilmaisun muotoina.

On kuitenkin tärkeää huomata, että vaikka näissä tilanteissa valehtelu voi olla ymmärrettävää, se ei tarkoita, että se on eettisesti ongelmatonta. Rehellisyys ja avoimuus yleensä edistävät terveitä ihmissuhteita ja vahvistavat luottamusta. Kaiken kaikkiaan on hyvä harkita tarkasti, milloin valehtelu saattaa olla perusteltua ja milloin rehellisyys olisi parempi vaihtoehto.

Teatterintekijöinä voimme vapaasti luoda maailmoja ja tarinoita, joita ei oikeasti ole olemassa. Luomme fiktiota eli valheita, joihin haluamme katsojien uskovan. Myös meidän tekijöiden on uskottava näihin valheisiin – ja valehdeltava täydellisen uskottavasti.

Teatterissa valhe onkin vain leikkiä, mutta oikeassa elämässä valehtelulla voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Kari Arffman

Steven Levenson - Benj Pasek - Justin Paul

Rakas Evan Hansen

Musikaali täynnä toivoa
  • Suuri näyttämö
  • Ensi-ilta 28.9.2023
  • Noin 2 t 45 min, sis. väliajan
  • ikäsuositus 13-vuotiaasta alkaen
  • Opiskelijalippu 34 € (ma-to), Eläkeläislippu 65 € (ma-to), Peruslippu 68 €