Ihmisellisen ilon perässä
Arne Lygren näytelmä on poikkeuksellinen taideteos.
Aikana, jolloin kovat arvot valtaavat yhä laajemmin Suomea ja koko Eurooppaa, Lygren monisäikeinen kudelma uskaltaa puolustaa ihmisyyttä ja se tekee sen mitä hätkähdyttävimmällä tavalla.
Miten vallankumouksellista tänä päivänä onkaan, kun joku uskaltaa peräänkuuluttaa ihmisen toisesta ihmisestä löytämää iloa? Miten radikaalia onkaan kuulla näyttämöhenkilöiden pyrkivän voimallisesti tätä iloa kohti? Mikä voisi olla poliittisempaa?
Pastori, feministi Hilkka Olkinuora nosti taannoin Ruben Stillerin isännöimässä radiohaastattelussa ilon tärkeimmäksi aiheeksi, mitä nykyihmisen olisi syytä pohtia. Olkinuora totesi, että iloa kokeva ihminen toimii ja tekee toisenlaisia, positiivisempia ratkaisuja kuin pelkäävä, ahdistunut ihminen.
Arne Lygre tuntuu minun mielestäni väittävän jotain samankaltaista näytelmällään. Hän vyöryttää näytelmässään esiin henkilöhahmoja, joista osa tuntee toisensa ja toinen osa taas ei, mutta jokaista yhdistää voimakas iloa kohti pyrkiminen.
Tapasin Norjan tunnetuimpiin kuuluvan näytelmäkirjailijan ohjaaja Tatu Hämäläisen kanssa Oslossa ennen kuin aloitin näytelmän suomentamisen. Lygren mukaan hänen näytelmänsä vastaanotto Norjassa oli uskomaton. Korona-aika veteli viimeisiään ja ihmisten sisällä tuntui olevan pelkoa, joka kohdistui usein toisen ihmisen kohtaamiseen. Näytelmä osui hetkeen, jossa ihmiset tuntuivat tarvitsevan toisiaan vielä enemmän kuin ennen.
Kysyin Lygreltä, oliko tämä hänen pyrkimyksensä. Hän vastasi, että hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa näytelmä, jonka maailmassa ihmisillä on lupa puhua asioista suoremmin toisilleen kuin mitä todellisessa maailmassa tapahtuu. Ei hän asiaa sen kummemmin ajatellut, kirjoittihan hän näytelmän ennen koronaa. Teatterissa on hänestä usein kiinnostavaa se, kun pystytään esittää toisenlaisia todellisuuksia. Ne tuntuvat usein itsessään pohtivan nykymaailmaa, ottavan siihen jollain tavalla kantaa.
Minulle näytelmän suomentaminen ja näyttämöharjoitusten seuraaminen on ollut suuri ilo. Olen kokenut, että teoksen kautta pääsemme yhdessä työryhmän kanssa käsittelemään tärkeitä asioita.
Samalla tunnen sisälläni suuren ristiriidan. Koen, että elämme aikaa, jolloin sisältörikasta teatteria ja kulttuuria tarvitaan kenties enemmän kuin ennen, mutta Suomen nykyinen hallitus tuntuu ajattelevan asiasta päinvastoin.
Siksikin haluan kiittää Suomen Kulttuurirahastoa Maailma näyttämölle -projektin käynnistämisestä. Kyseisen projektin tuen avulla pääsin ohjaajan kanssa tapaamaan näytelmäkirjailija Lygreä Osloon, ja saman projektin myötä me täällä Helsingin Kaupunginteatterissa onnistuimme Lygren upean teoksen myös löytämään.
Teoksen suomentajana ja näyttämöprosessin dramaturgina haluan toivottaa jokaisen katsojan tervetulleeksi Helsingin Kaupunginteatteriin seuraamaan tätä tärkeää näytelmää.
Iloa kohti!
Ari-Pekka Lahti