Saavutettavuustyökalut

EI KERTONUT KATUVANSA ENNAKKO 08.02.2023 18:30

25.10.2022

Tommi Kinnunen – Susanna Airaksinen
EI KERTONUT KATUVANSA

Ei kertonut katuvansa on Tommi Kinnusen rakastettuun, Finlandia-ehdokkaana olleeseen romaaniin pohjautuva kotimainen uutuusnäytelmä. Se kertoo suomalaisnaisista, jotka työskentelivät Saksan armeijalle jatkosodan aikana. Kun saksalaisjoukot vetäytyvät Pohjois-Norjasta ja palaavat kotimaahansa, suomalaisnaisten palveluksia ei enää kaivata. Vain joitain raskaana olevia otetaan mukaan, muut saavat palata kotiin, häpeän saattelemina. Työskentely arvostetulle asevelikansalle onkin muuttunut maanpetturuudeksi. Välttääkseen vankileirin joukko naisia lähtee raskaalle ja vaaralliselle matkalle, toisiaan auttaen, valintojaan miettien.

Ei kertonut katuvansa on ajaton selviytymistarina. Se antaa äänen naisille, joiden tarinaa ei ole aiemmin kerrottu ja asettaa kappaleen Suomen historiaa uuteen valoon. Rankasta aiheestaan huolimatta se on ilmava ja kaunis vaelluskertomus – viiden vahvan naisen kulkuritarina, jota säestää lavalla nähtävä rouhea livebändi.

Rooleissa: Lumi Aunio, Seidi Haarla, Heidi Herala, Ursula Salo, Aino Seppo, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Martti Manninen, Helena Haaranen ja Sauli Suonpää

Ohjaus ja dramatisointi: Susanna Airaksinen
Lavastus: Vilma Mattila
Pukusuunnittelu: Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu: Johanna Puuperä
Naamioinnin suunnittelu: Milja Mensonen
Dramaturgi: Henna Piirto