Saavutettavuustyökalut

GRAVITY 10.10.2023 13:00

8.3.2023

Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra
GRAVITY

Vie syvälle tanssin maailmaan

Syyskuussa pienellä näyttämöllä saa ensi-iltansa Helsinki Dance Companyn ja Kinetic Orchestran yhteistyössä toteutettava tanssiteos Gravity. Esitys jatkaa koreografi Jarkko Mandelinin äärimmäisen fyysisten ja liikkeeseen keskittyvien teosten jatkumoa kahdeksan tanssijan voimin.

”Gravity tanssiteosta inspiroivat nykyaikaiset tanssitekniikat, pariakrobatia, sekä kamppailulajien funktionaalisuus. Lopputulos pyrkii olemaan aito ja itsensä näköinen koherentti ja suvereeni tanssiteos, jonka äänimaailma, puvustus ja lavastus luovat liikkeen tavoin assosiaatiota, mutta eivät varsinaisesti sijoita teosta mihinkään konkreettiseen tilaan eikä aikaan välttääkseen turhia tai tyhjiä kerroksia teoksessa.”

Jarkko Mandelin on klassisen baletin koulutuksen saanut nykytanssikoreografi ja kansainvälisesti toimiva kouluttaja. Kymmenessä vuodessa hän on luonut oman tunnistettavan tyylinsä ja tunnetaan erityisesti nykytanssin paritekniikan ja lattiatekniikan kehittäjänä. Mandelin on Kinetic Orchestra tanssiryhmän perustaja ja taiteellinen johtaja.

Tekijät
Sanni Giordani
Jyrki Kasper
Anni Koskinen
Kalle Lähde
Heidi Naakka
Mikko Paloniemi
Justus Pienmunne
Oskari Turpeinen

Jarkko Mandelin
Koreografia