Saavutettavuustyökalut

Miten vanhaksi voi pysyä nuorena?

Heikki Sankari. Kuvaaja Henrik Schütt.

Teatterin ovet ovat olleet suljettuina vuosikymmenten ajan, mutta eläköityneet näyttelijät pääsevät säännöllisesti viettämään aikaa tyhjäksi jääneelle näyttämölle.

Reilusti yli kahdeksankymppisiä näyttelijöitä on kaitsemassa hoitaja, joka pitää heitä jo vanhuudenhöperöinä. Mutta kun hoitaja poistuu paikalta, alkaa tapahtua. Suljettujen ovien takana näyttelijöistä kuoriutuu elämäniloinen ja riemukas joukko.

Forever Youngissa käsitellään koskettavasti komedian keinoin sitä, että me tulemme vääjäämättömästi vanhaksi”, ohjaaja Heikki Sankari sanoo.

Akustisia hittejä

Sveitsiläisen Erik Gedeonin luoma musiikkikomedia rakentuu kaikille tuttujen 80- ja 90-luvun hittikappaleiden ympärille, joita kuullaan yhteensä parikymmentä. Kaupunginteatterin sovitukseen otetaan mukaan myös muutama suomalainen kappale.

Musiikki tehdään näyttämöllä pianistin säestämänä, ja sen avulla kuljetetaan erilaisia muistoja, tunteita ja tunnelmia, joita hylätylle näyttämölle palaaminen näyttelijöissä herättää.

Näytelmän roolihahmot ovat saman nimisiä kuin oikeat näyttelijät, mutta he esittävät monta kymmentä vuotta vanhempia versioita itsestään.

”Haluamme työryhmän kanssa tutkiskella, minkälainen minusta tulee vanhana. Kyse ei ole ikäihmisten parodioinnista, vaan tavoittelemme suurta ymmärrystä vanhenemisen suhteen”, Sankari kertoo.

Hänen mielestään näytelmä sopii kaikille, jotka ajattelevat tulevansa joskus vanhaksi. ”Se antaa toivoa, kun yli 80-vuotiaana voi olla että I will rock you.”

Sankari näki Forever Youngin yhdeksän vuotta sitten Berliinissä, jossa koko saksalainen yleisö nousi viimeisen kappaleen aikana seisomaan ja yhtyi mukaan lauluun.

Vanhenemisen anarkiaa

Vaikka Forever Young käsittelee vanhenemista, Sankari huomauttaa, ettei se missään nimessä ole yhteiskuntapoliittinen näytelmä, jossa käsiteltäisiin vaikkapa vanhustenhuollon ongelmia.

”Lähtökohtana on anarkia, forever young. Näytelmässä pohditaan, voiko olla nuori vanhanakin, vaikkei kukaan voikaan pysyä ikuisesti nuorena”, Sankari sanoo.

Toisaalta näytelmä voi herättää myös miettimään teatterien kohtaloa, kun kulttuurirahoitusta jatkuvasti leikataan: onko Helsingin Kaupunginteatteristakin joskus tulevaisuudessa jäljellä enää hylättyjä näyttämöitä?

Ennen kaikkea luvassa on kuitenkin riehakas, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä esitys, jossa ihmisen elämää ja ajan kulumista käsitellään lämmöllä ja huumorilla.

”Toivon, että katsoja voisi ajatella, ettei vanheneminen ole niin pelottava asia, kun vain pitää mielen nuorena”, Sankari sanoo.

Erik Gedeon

Forever Young

Ramppipantterit heräävät henkiin
  • Arena-näyttämö
  • Ensi-ilta 7.3.2024
  • n. 2 t, sis. väliajan
  • Esitys on suunnattu aikuisille, emme suosittele esitystä alle 9-vuotiaille.
  • Opiskelijalippu 23 € (ma-to), Eläkeläislippu 43 € (ma-to), Peruslippu 46 €