Monologi laajentaa klassikkoteoksen teemoja
”Klassikkoteos antaa luvan uudenlaisiin tulkintoihin ja uudenlaisten näkökulmien tutkimiseen, joita yleisö peilaa entuudestaan tuttua teosta vasten”, Riikka Oksanen sanoo.
Esityksessä Minttu-niminen näyttelijä saapuu harjoittelemaan Märta Tikkasen teokseen pohjautuvaa monologia. Hänen yllätyksekseen salissa odottaakin ohjaaja Raffen kutsuma koeyleisö. Raffea sen sijaan ei näy missään, ja pian Minttu alkaa saada tekstiviestien välityksellä eriskummallisia ohjeita.
”Koska kyseessä on monologi, tuntui tärkeältä löytää selkeä suunta esittämiselle, ja joku ulkoinen tekijä, joka tuottaa painetta näyttämötilanteeseen”, Oksanen sanoo.
Hänen ja Aino Pennasen näyttämösovituksessa on rinnakkain avoin ja suora suhde yleisöön sekä upottava fiktiivinen todellisuus silloin, kun ollaan Märta Tikkasen tekstin maailmassa.
Oksanen ja Pennanen kirjoittivat tekstiä vuorotellen ja tarkensivat esityksen suuntaa jokaisen version jälkeen käydyissä keskusteluissa. ”Olemme tehneet monta esitystä yhdessä, joten yhteistyö on äärimmäisen orgaanista ja joustavaa”, Oksanen sanoo.
Myös Minttu Mustakallio luki ja kommentoi käsikirjoitusta pitkin matkaa. Ensimmäisessä kolmikon yhteisessä tapaamisessa pohdittiin, käytettäisiinkö monologissa ainoastaan Tikkasen teosta vai tulisiko siihen myös Oksasen ja Pennasen tekstiä.
”Minttu innostui ajatuksesta, ettei koko esitys rakentuisi pelkästään Tikkasen materiaalin varaan. Mintun näkemys on meille äärimmäisen tärkeä, ja häneltä onkin tullut loistavia oivalluksia ja ideoita esitykseen”, Oksanen kertoo.
Tikkasen teoksen rinnalla kulkevan ”metatason” idut kylvettiin siis jo tuossa tapaamisessa, mutta lopullinen muoto yllätti myös tekijänsä. ”Se on hyvällä tavalla täysin jotain muuta kuin kuvittelimme, kun alun perin aloitimme dramatisointiprosessin.”
”Nyt tulee jotain sellaista, mikä on arvokasta nähdä. Parisuhteen isoja ongelmakohtia käsitellään viisaalla, kiinnostavalla ja välillä uhmakkaallakin tavalla. Kannustan käymään teatterissa, koska sen mahdollisuudet vaikuttaa ihmisiin ovat niin moninaiset”, Mustakallio sanoo.
Hän näyttelee Märta Tikkasen teokseen perustuvassa näytelmässä nyt toistamiseen Lilla Teaternissa. Edellinen näytelmä Man kan inte våldtas sai ensi-iltansa vuonna 2020.
MÄRTA TIKKASEN vuonna 1978 julkaistu klassikkoteos Århundradets kärlekssaga pohjautuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin ja kuvaa myrskyisää avioliittoa taiteilija ja kirjailija Henrik Tikkasen kanssa.
Oksasen mielestä runoteos on ajattomuudessaan ja rehellisyydessään hätkähdyttävä kuvaus alkoholismin sairastuttamasta perheestä ja epätasa-arvoisesta ihmissuhteesta, jossa toinen päätyy kannattelijaksi ja toinen kannateltavaksi.
Århundradets kärlekssaga käsittelee myös vallankäyttöä ja toisen ihmisen toimijuuden tukahduttamista.
Oksasesta on kiehtovaa tehdä näkyväksi sitä, kuinka paljon vallankäyttöä ja toisen ihmisen tilan rajoittamista yhteiskunnassamme tapahtuu erilaisissa olosuhteissa. Teatterin metataso laajentaa Tikkasen teoksen vallankäytön teeman koskemaan myös muita kuin rakkaussuhteita.
”Se tuo esille sen, kuinka monenlaisissa tilanteissa vallankäyttöä tapahtuu ja miten tottuneilta olemme siihen, että meihin käytetään valtaa.”
Metataso tuo esitykseen myös tietynlaista komediallisuutta, mikä oli tekijöille tärkeää. ”Jotta katsoja pystyy uppoamaan syviin ja synkkiin tunnelmiin, tarvitaan välillä happea ja ilmaa.”
Oksanen pitää Tikkasen teosta niin valtavan hienona, että sen tuominen näyttämölle on etuoikeus.
”Tikkasen esimerkin mukaisesti meidän on oltava rohkeita siinä, miten käsittelemme teoksen aiheita ja millaista näyttämökieltä rakennamme. Haluamme säilyttää Tikkasen tekstin kirkkaan ytimen. Sen, joka saa ihmiset palaamaan tekstin äärelle vuosikymmenestä toiseen.”
Teksti Ida Henritius