Musikaali juhlimisesta, hyvästä olosta, välittämisestä ja rakkaudesta
Sydneyläinen drag queen Tick on saanut suostuteltua ystävänsä Bernadetten ja Adamin lähtemään mukaan esiintymismatkalle Alice Spingsiin, keskelle Australian mannerta.
Diskohitit raikuvat ja toinen toistaan näyttävämmät asut vaihtuvat, kun Priscillaksi, aavikon kuningattareksi nimetty bilebussi kaahaa halki syrjäisen sisämaan.
”Tämä tulee imaisemaan mukaan kaikki bilehileet ja kyynikotkin”, lupaa ohjaaja Samuel Harjanne. ”Nyt on ollut kaksi niin synkeää vuotta, että meidän täytyy vähitellen alkaa päästää irti.”
Luvassa ei kuitenkaan ole pelkkää diskomusiikin siivittämää spektaakkelia, pukuloistoa ja glitterpölyä, vaan rinnalla kulkee sydäntälämmittävä tarina kolmesta erilaisesta ystävästä.
Me kaikki kuulumme tänne
Tick, Bernadette ja Adam saatetaan nähdä aluksi ”vain” drag queeneina, mutta matkan aikana kolmikon erilaisten persoonallisuuksien ja elämäntarinoiden kautta avautuu monipuolinen näkymä vähemmistöjen elämään.
”Seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta on tärkeää, että tällaisia tarinoita kerrotaan näin isossa mittakaavassa”, Harjanne sanoo.
Kolmikon kuopus Adam on villi, räävitön ja janoaa seikkailua. Bernadette on vanhempi transnainen ja entinen drag queen, joka lähtee mukaan päästäkseen yli miehensä kuolemasta.
Tick kantaa mukanaan salaisuutta, jonka hän matkan aikana paljastaa ystävilleen: Häntä odottaa Alice Springissa vaimo ja pieni poika, jota hän ei ole koskaan tavannut. Tick pelkää, ettei poika hyväksy normista poikkeavaa isäänsä.
”Tämä taistelu on tosi koskettava osa tarinaa. Ymmärrän täysin, miksi tämä hahmo saattaa pelätä olevansa vain joku ’friikki’ poikansa silmissä”, Harjanne sanoo.
Päähenkilöt selviävät yhdessä vastaan tulevista haasteista ja ennakkoluuloista, ja matkan aikana heistä muodostuu tiivis kolmikko. Ryhmä, jota he pitävät omana, itse valittuna perheenään. Siitä huolimatta Tick voi yhtä lailla olla perhettä vaimonsa ja lapsensa kanssa.
Harjanne pitää tärkeänä sitä, että musikaali tuo esiin perinteisestä perhekäsityksestä poikkeavia malleja: ”Vaikka ei eläisi yhdessä tai yhteiskunnan normien alla, niin silti voi olla perhettä ja kuulua yhteen ja tähän kokonaisuuteen.”
Musikaalin lopussa kuultava We Belong -kappale merkitsee Harjanteelle sitä, että me kaikki kuulumme tänne riippumatta siitä, millä tavoin on päättänyt omaa elämäänsä elää.
”Vaikka me saatettaisiin näyttää kuinka ulkopuolisilta ja käyttäytyä eri tavalla kuin kaikki muut, niin me kuulumme kaikki tähän yhteisöön, mitä me kutsumme maailmaksi. Eikä kenelläkään ole oikeutta viedä sitä pois.”
Päivitys tähän päivään
Musikaali perustuu australialaisen Stephan Elliottin Oscar-palkittuun klassikkoelokuvaan Priscilla, Queen of the Desert (1994). Kolmessakymmenessä vuodessa moni asia on mennyt eteenpäin, mikä otetaan huomioon niin puvustuksesta kuin roolihahmojen käyttäytymisessä.
”Meidän versio yritetään saada niin paljon tähän päivään kuin mahdollista. Ihmiskunta ja monet stereotypiat ovat muuttuneet”, Harjanne sanoo.
Elokuvassa ja musikaaliversioissa ympäri maailman Bernadetten roolin on usein näytellyt mies. Meillä roolissa nähdään transtaustainen näyttelijä, Clarissa Jäärni.
”Olen todella ylpeä tästä roolista. Mielestäni ei olisi ollut enää mitään muuta tapaa”, Jäärni sanoo.
”Lähtökohtamme oli, että haluamme transtaustaisen näyttelijän, mutta tiesimme myös pienen maan realiteetit. Musikaalissa pitää ottaa huomioon laulu-, tanssi- ja näyttelijäntyön taito ja kaikki muu mitä roolikuvaukseen tulee. Onneksemme löysimme Clarissan, joka on tosi nappivalinta”, Harjanne kertoo.
Jäärni iloitsee siitä, että pääsee Bernadetten roolissa tekemään pitkän tauon jälkeen paluun estradille, eikä ajankohtakaan olisi voinut olla sopivampi.
”Tämä on täydellinen vastalääke siihen kaikkeen yleiseen korona-ahdistukseen. Uskon, että
näytelmä tulee vastaamaan todella monen elämännälkään siitä, nyt on aika elää, iloita ja juhlia”, Jäärni sanoo.
Samaa mieltä on Harjanne: ”Katsoja tarvitsee tässä vaiheessa elämää positiivisen ja vapauttavan kokemuksen juhlimisesta, hyvästä olosta, välittämisestä ja rakkaudesta.”
Teksti Ida Henritius
Kuva Henriikka Koskenniemi