”Päiväni murmelina on haastava teos”
Samuel Harjanne on musikaaliohjaaja, jonka komeista esityksistä on saatu nauttia Suomen suurimmilla teatteriestradeilla. Suurella näyttämöllä nähdään tänä syksynä sekä suurmenestys Pieni merenneito että ensi-iltansa saava Päiväni murmelina -musikaali.
Samuel Harjanne on silminnähden innostunut Päiväni murmelina -musikaalista.
”Päiväni murmelina on hirveän hyvä juttu, ja sen teksti on todella älykäs – se miten musikaalissa eletään sama päivä yhä uudestaan ja uudestaan. Se herättää heti kysymyksen, miten ihmeessä tämä tehdään näyttämöllä. Mitä mielenkiintoista voisi muka olla siinä, että sama kohtaus tehdään yhä uudestaan ja uudestaan?” ohjaaja pohtii.
Harjanteen mukaan haastavinta on juuri tuo toisintaminen; jokaisen asian, joka näyttämöllä tapahtuu, täytyy olla identtinen seuraavalla kerralla, kun se nähdään.
”Se vaatii ihan järjetöntä kuria niin näyttämöllä olevilta kuin näyttämön takana toimivalta tekniikalta.”
Ja me katsojathan emme näe sitä samaa päivää yhtä pitkänä koko ajan, vaan lavalla saatetaan hypätä nopeasti vaikkapa iltapäivästä suoraan iltaan.
”Meillä täytyy olla koneisto, joka pystyy pyörittämään koko päivää normaalisti, mutta samanaikaisesti pitää pystyä hyppäämään eteenpäin. Se on teknisesti todella haastavaa.”
Nerokasta musiikkia
Päiväni murmelina -musikaalin musiikin on tehnyt Tim Minchin, joka on Harjanteen mukaan melkoinen multitalentti: stand up -koomikko, muusikko ja näyttelijä.
”Musikaalissa musiikki on niin iso tekijä, että ellei se herätä minussa mitään, en voisi saada musikaalista niin hyvää kuin siitä voisi tulla. Niin kuin tekstinkin kohdalla, minun pitää kokea jotakin sitä kohtaan ja tykätä siitä.”
Harjanne kuvailee Minchinin musiikkia matemaattiseksi ja nerokkaaksi.
”Musikaalissa on esimerkiksi yksi teema, joka on sävelletty niin, että jokainen sointu on aina puoli sävelaskelta seuraavasta soinnusta. Ja se toistuu usein eri biiseissä. Se tarkoittaa sitä, että pianon kaikki kaksitoista kosketinta käydään läpi järjestyksessä ja sen jälkeen se alkaa uudestaan. Musiikissa on siis oma toistonsa, joka on niin älykkäästi kirjoitettu, että se on kunnioitettavaa. Luulen, että 99 prosenttia katsojista ei tule edes huomaamaan sitä”, Harjanne naurahtaa.
Kokonaisvaltaisin taidemuoto
Musikaalissa on monta osatekijää, jotka täytyy ottaa huomioon. Normaalia puhedraamaa tekevät näyttelijät, lavastus, puvustus, teksti, valo ja ääni, mutta musikaalissa mukaan tulevat myös musikaalinen ja koreografinen dramaturgia – se miten näyttelijät ilmaisevat itseään. Lavasteiden pitää myös osua musiikin kanssa oikeaan ajoitukseen, ja mukana on monia muitakin tarkasti suunniteltavia asioita.
Musikaalissa Harjanteelle kiinnostavinta on se, miten laulut antavat mahdollisuuden tutustua hahmojen sisäiseen elämään puhedraamaa syvällisemmin.
”Laulu antaa katsojalle kolme minuuttia aikaa tutustua siihen, miltä hahmosta tuntuu. Me katsojat koemme musiikin niin uniikisti, että se, mikä sinulla saattaa mennä suoraan sydämeen, voi mennä minulla kylmiin väreisiin. Kun on kysymys musiikista, emme voi edes verrata omaa ja toisen ihmisen kokemusta.”
”Se on hienon sävellyksen ja kirjoituksen lopputulema. Tunteelle tai roolille muodostuu musiikillinen teema, joka tuo turvaa ja tuttuuden tunnetta. Se on nerokasta”, Harjanne sanoo.
Tason pitää pysyä korkeana
Harjanne käy säännöllisin väliajoin valvomassa esityksiä ja antaa sen perusteella palautteen esiintyjille.
”Haluan pitää laadun korkealla koko esityskauden ajan. Assistenttini lähettävät minulle raportteja ja jopa kuvaa ääni- ja valopöydästä, jotta pysyn laaduntarkkailussa mukana. Esitykset kehittyvät kauden aikana, näyttelijät oivaltavat uusia asioita, ja rytmit tietysti paranevat.”
Musikaalit ovat teattereille kalliita tuotantoja, koska niissä on niin paljon ihmisiä mukana.
”Ja onneksi iso osa ihmisistä haluaa katsoa niitä – koska se on paras taidemuoto maailmassa”, Harjanne sanoo.
Saumatonta yhteistyötä
Musikaalin haasteita ratkotaan ennakkoon lavasteen pienoismallin avulla.
Ohjaaja Samuel Harjanne ja lavastaja Peter Ahlqvist ovat kumpikin nähneet maailmalla hienoja musikaaleja ja kokeneet niin suuria elämyksiä, että se on heille aina tavoite, johon pyritään.
”Me haluamme, että meidän tuotantomme katsoja voisi kokea jotain samanlaista”, Harjanne sanoo.
”Minulla on Peterin kanssa kollegiaalinen luotto myös muussa kuin siinä, että minä ohjaan ja hän lavastaa. Koen, että tarvitsen välillä hänen silmäänsä ohjausvaiheessa ja hän tarvitsee minun silmääni lavastusvaiheessa.”
Yhteisissä projekteissa Harjanne ja Ahlqvist pyrkivät ratkomaan musikaalin asioita jo ennakolta. Työkaluna toimii yksityiskohtainen lavasteen pienoismalli, jonka tekemistä edeltävät monet keskustelut lavastajan, ohjaajan, koreografin ja pukusuunnittelijan välillä.
”Päiväni murmelina -projektissa olemme Samuelin kanssa pallotelleet ideoita ja videopuheluiden aikana olen piirtänyt erilaisia ehdotelmia, joiden mukaan kerätään materiaalia, otetaan valokuvia ja kootaan ideoita”, Ahlqvist kuvailee.
”Murmeli on haastava teos sen kaikkien siirtymien kannalta. Kirjoittajien ansiota on se, että vaikka siellä mennään uudestaan ja uudestaan samoihin paikkoihin, maailma kuitenkin elää koko ajan.
Kulma muuttuu tai tarinan juoni kääntyy, joten lavalle ei työnnetä samoja lavasteita samalla tavalla, vaan maailmaa muokataan koko ajan”, Ahlqvist kuvailee.
Pienoismalli on Ahlqvistin mielestä hyvä tapa nähdä fyysisesti, minkälainen lavastus tulee olemaan.
”Se saattaa näyttää leikkikalulta, ja työmenetelmänä se onkin leikkimistä. Kaikki pääsevät osallisiksi, mallia voi pyöritellä ja voi kokeilla, miten se toimii teatteritilassa.”
Pienoismalli toimii hyvin yhteisöllisessä, saman pöydän ääressä toimivassa keskustelussa, ja se on verstaalle arvokas työkalu lavasteiden rakentamisessa.
Harjanteelle on tärkeää, että päätöksissä toteutuu kollegiaalinen taiteellinen työ, se että asioita tehdään koko ajan yhdessä. Sen tuloksena harjoituksissa ei jouduta enää vääntämään peistä siitä, miksi jokin ovi on siinä kohdassa kuin on tai miksi se aukeaa tiettyyn suuntaan.
Teksti Kari Martiala