Saavutettavuustyökalut

Nuori Näyttämö 2016-2018

Helsingin Kaupunginteatteri on mukana yhtenä seitsemästä ammattiteatterista Työväen Näyttämöiden Liiton järjestämässä valtakunnallisessa Nuori Näyttämö -hankkeessa. Hankkeessa neljä eturivin ammattilaista on kirjoittanut 13–19-vuotiaille nuorille suunnatut näytelmät, joista nuorten teatteriryhmät valmistavat esityksiä, ja teatterin ammattilaiset toimivat nuorten ryhmien mentoreina. Hanke huipentuu viiteen paikallisen ammattiteatterin järjestämään teatterifestivaaliin huhti-toukokuussa 2018, jolloin koko Suomen alueella nähdään kantaesityksinä neljästä näytelmästä 27 eri tulkintaa.

Helsingin Kaupunginteatterin taiteilijat mentoroivat seitsemää nuorten ryhmää Uudeltamaalta. Helsingin Kaupunginteatterin kummiryhmät ovat Annantalon teatteriryhmä Vire, Martinlaakson lukio, Tapiolan lukio, Kallion lukio, Järvenpään teatterin nuoret, Teatteri Werner Porvoosta sekä Havukosken koulun draamaryhmä. Ryhmien kummeina ovat näyttelijät Heidi Herala, Tuukka Leppänen, Eija Vilpas, Sanna Saarijärvi, Marjut Toivanen, Sari Haapamäki ja lavastaja Antti Mattila.

Kaikki nuorten ryhmät ovat valinneet yhden neljästä uudesta tekstistä toteuttavakseen. Monitahoisesti nuorten maailmaa käsittelevät, 13-19-vuotiaille suunnatut näytelmätekstit ovat Gunilla Hemmingin, Pipsa Longan ja Veikko Nuutisen kirjoittamia. Neljännen näytelmän on kirjoittanut Rasmus Lindberg Ruotsin vastaavalle hankkeelle 2014.

Pääkaupunkiseudun ryhmien esitykset nähdään nuorten teatterifestivaalilla 4.–6.5.2018, jolloin Helsingin Kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteisponnistuksena nähdään studio Pasilassa ja Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä yhteensä 13 nuorten esitystä! Valtakunnallisen hankkeen huipentaa päätösfestivaali Tampereen Työväen Teatterissa 4.–5.8.2018.

Hanketta tukevat Suomen Kulttuurirahasto ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Kansan Sivistysrahasto.

Lue lisää hankkeesta: www.nuorinayttamo.info

Lisätietoja: Helsingin Kaupunginteatteri, yleisötyövastaava Mirja Neuvonen, puh. 040 35223969, mirja.neuvonen@hkt.fi