Saavutettavuustyökalut

Valokeilassa Koillinen 2019-2021

Valokeilassa Koillinen on Helsingin Kaupunginteatterin, Zodiak -Uuden tanssin keskuksen, Pohjois-Helsingin Bändikoulun ja Teatteri Tuikkeen yhteinen hanke, jonka tehtävänä on lisätä taide-ja kulttuuritarjontaa Tapulikaupungin, Suutarilan, Siltamäen, Puistolan ja Tapanilan kaupunginosissa vuosina 2019-2021.

Toiminnan keskiössä on vuorovaikutus alueen asukkaiden ja taiteilijoiden välillä. Tekijät kutsuvat kaikki alueen asukkaat osallistumaan taidetoimintaan ei pelkästään katsojina vaan myös itse aktiivisina toimijoina. Taidetahot yhdessä ja erikseen jalkautuvat työskentelemään asuinympäristöihin lähelle asukkaiden arkea.

Valokeilassa Koillinen on osa Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyötä ja sen vetäjinä toimivat teatteri-ilmaisun ohjaajat Janne Puustinen, Martta Pesonen, Laura Ikonen ja yleisötyöntekijä Jenny Jumppanen. Valokeilassa Koillinen on yksi Helsinigin kaupungin Helsingin -malli hankkeista.

 

2019

Hankkeen ensimmäisenä vuonna 2019 Helsingin Kaupunginteatterin taiteilijat vierailivat alueen päiväkodeissa ja toteuttivat lapsilta kerättyyn materiaaliin pohjatuvan Olipa kerran lapsi -lastenteatteriesityksen. Lisäksi syksyllä 2019 nähtiin Verhot ovat auki jos niitä onkaan -esitys, joka koostui syksyn aikana Tapulikaupungin aikuisten teatterityöpajoihin osallistuneiden teksteistä ja ajatuksista koti-teemaan liittyen.

Syksyllä Helsingin Kaupunginteatteri aloitti myös suositut Taidetta koteihin -tapahtumat, joissa esityksiä tuodaan paikallisiin olohuoneisiin ja kotien pihoille.

 

Olipa kerran lapsi – Kuvassa Laura Ikonen, Aleksi Kinnunen, Anna-Maria Vänskä, Janne Puustinen – Kuva © Annika Miettinen

 

2020

Vuonna 2020 Kaupunginteatteri valmisti alueen ulkotiloissa kiertäneen teatteriesityksen Kylässä koillisessa – kiertomatka pihoilta poluille, jonka esiintyjinä toimivat eri-ikäiset alueen asukkaat. Esitys sai ensi-iltansa 12.9.2020.

 


Kylässä Koillisessa - kiertomatka pihoilta poluille. Kuvaaja: Satbir Singh

 


Kylässä Koillisessa - kiertomatka pihoilta poluille. Kuvaaja: Satbir Singh



2021

Kolmivuotisen Valokeilassa Koillinen -hankkeen huipensi kolmatta kertaa Koillis-Helsingin alueella 16.-21.9. järjestetty Paikallismaisemia-festivaali. Festivaali tarjosi laajan kattauksen kulttuuria Koillis-Helsingissä Tapulikaupungin, Suutarilan, Siltamäen, Puistolan ja Tapanilan kaupunginosissa.

Festivaaleilla sai ensi-iltansa vuonna 2021 yhteistyössä Koillis-Helsingin asukkaiden kanssa on valmistettu lyhytelokuva Lauloit juuri.

Lauloit juuri on vajaan puolen tunnin mittainen lyyrinen läpileikkaus yhdeksäntoista koillishelsinkiläisen elämästä – kivusta ja toipumisesta, rauhasta ja läsnäolosta. Elokuvan käsikirjoitusmateriaali on syntynyt keväällä 2021 pidetyissä etätyöpajoissa, ja se on kuvattu eri puolilla Koillis-Helsinkiä osallistujille merkityksellisissä paikoissa.

Valkokankaalla nähdään yli 20 eri-ikäistä Koillis-Helsingin asukasta. Heistä valtaosa osallistui keväällä 2021 työpajoihin, joissa elokuvan pohjamateriaali tuotettiin. Ryhmän tuottaman materiaalin pohjalta esityksen ovat käsikirjoittaneet elokuvan ohjaaja Janne Puustinen, apulaisohjaaja-dramaturgi Martta Pesonen, kuvaaja Sonja Tolonen sekä äänisuunnittelija Aleksi Kinnunen.


”Elämänvoimaa, sitä minussakin on. Eikä sitä aina tarvitse pyytää anteeksi.” Lauloit juuri, kuva Sonja Tolonen.


www.valokeilassakoillinen.fi
Facebook-sivut
@valokeilassakoillinen