Tämän päivän prinsessasatu – haastattelussa Sonja Pajunoja ja Martti Manninen
Pieni merenneito, suloisen romanttinen satu… vai kertomus kahdesta kapinallisesta? Helsingin Kaupunginteatterin uuden musikaalin päärooleissa nähtävät Sonja Pajunoja ja Martti Manninen kertovat, miltä tuntuu tulkita moderneja Disney-kuninkaallisia yhdessä oman elämänkumppaninsa kanssa.
Sonja Pajunoja ja Martti Manninen esittävät Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito -musikaalissa ihmisten maailmasta haaveilevan Ariel-merenneidon ja hänen mielitiettynsä, kruununperillisen ahdasta roolia vastaan pyristelevän prinssi Erikin roolit.
Kaksikko kertoo yhteen ääneen, että kyse on unelmarooleista. Pieni merenneito oli satuna, elokuvana ja ilmiönä osa molempien lapsuutta, joten Disney-kuninkaallisten roolit tuntuvat suurelta kunnialta.
”Olen itsekin punapää ja omapäinen nainen, joten Ariel on tuntunut samaistuttavalta, erilaiselta prinsessalta. Tai hauskaahan tässä on, että Ariel ei halua olla prinsessa”, Pajunoja sanoo.
”Koen, että Ariel ja Erik ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Heille yhteistä on seikkailunhalu, rohkeus, oman tien kulkeminen, valtava herkkyys ja tarve löytää oma paikkansa maailmassa”, Manninen pohtii.
Disneyn piirretyissä kuvattuja sukupuolirooleja on viime vuosina puntaroitu paljon. Vuonna 1989 ensi-iltansa saaneen Pieni merenneito -elokuvan Arielia on eri analyyseissä sekä syytetty siitä, että hän antaa äänensä pois miehen takia, että puolustettu siksi, että hän tekee itse omat valintansa.
Pajunoja ja Manninen näkevät merenneidossa ja tämän prinssissä periksiantamattoman kaksikon. Inspiraatiota ei haeta elokuvasta, vaan ohjaaja Samuel Harjanteen luotsaama työryhmä on rakentanut alusta alkaen oman tulkintansa hahmoista.
”Ariel kyllä rakastuu tarinan aikana, mutta hän ei lähde ihmisten maailmaan miehen perässä vaan oman itsensä takia. Hän tuntee, ettei hänen kuulu olla merenneito, vaan ihminen. On todella rohkeaa, mitä kaikkea hän on valmis tekemään oman unelmansa eteen”, Pajunoja toteaa.
”Minulle tarinassa on kyse kapinasta. Sekä Arielille että Erikille olisi turvallisinta tyytyä osaansa ja olla sitä, mitä heiltä odotetaan. Molemmat haluavat kuitenkin kulkea sitä polkua, jonka kokevat oikeaksi itselleen”, Manninen sanoo.
Jaettu unelma
Pajunoja ja Manninen eivät vain esitä rakastavaisia musikaalissa, vaan he ovat pariskunta myös tosimaailmassa. Vastanäyttelijöiksi päätyminen ei silti ollut mikään läpihuutojuttu.
”En ole koskaan käynyt näin mittavassa koe-esiintymisessä. Siellä sai todella näyttää taitonsa, kun teimme monen eri vastanäyttelijän kanssa sekä dialogia että laulua”, Pajunoja kertoo.
”Koska koe-esiintymisessä pääsi näyttämään itsestään jotain sekä näyttelijänä että laulajana, en tuntenut roolin saamisen jälkeen ainoastaan iloa valinnasta vaan myös varmuutta siitä, että tosiaan tiedän olevani sopiva valinta rooliin”, Manninen lisää.
Koe-esiintymisestä jäi Pajunojalle ja Manniselle roolien lisäksi käteen jotakin, jota ei monella muulla pariskunnalla ole – nimittäin ammattilaisraadin arvio siitä, että heistä kahdesta on uskottaviksi näyttämörakastavaisiksi.
”Kyllä siinä vähän jännitti, että entä jos raati ei näe, että meidän välillä on kemiaa”, Pajunoja nauraa.
Pieni merenneito on Pajunojalle ja Manniselle jo viides yhteinen musikaali. He ovat aikaisemmin tehneet yhdessä töitä Tampereen Teatterin ja Samppalinnan Kesäteatterin tuotannoissa. Kaksikko kertoo, että pitkä yhteinen työkokemus on oikea onnenpotku.
”Erityisen kivaa tästä tekee se, että vastanäyttelijänä on todellinen ammattilainen. Luotan täysin Martin ammattitaitoon”, Pajunoja sanoo.
”Ei ole itsestään selvää, että pariskunta tykkää tehdä töitä yhdessä, mutta Sonjan kanssa on hirvittävän hienoa työskennellä. Olemme kuitenkin päättäneet, että työasiat käydään läpi kodin ulkopuolella ja kotiin tullaan töistä vapaana”, Manninen kertoo.
”Freelancerina ei koskaan tiedä, mihin päätyy töihin seuraavaksi. On todella onnekasta jo saada elää kumppaninsa kanssa samassa kaupungissa, saati työskennellä samassa paikassa. Ihanaa jakaa oma unelma toisen kanssa”, Pajunoja summaa.
Ei hiljaiselle hyväksynnälle
Hans Christian Andersen julkaisi Pieni merenneito -sadun vuonna 1837. Pajunojan ja Mannisen mukaan musikaalisovitus antaa ajattomalle kertomukselle uusia, moderneja sävyjä. Aaltojen alta löytyy teemoja, jotka ovat nyky-Suomessa surullisen ajankohtaisia.
”Pienen merenneidon tarina muistuttaa siitä, miten tärkeää on, että jokainen ihminen saisi yhteiskunnassa olla juuri sellainen kuin kokee olevansa. Itseään saa etsiä, oma identiteetti voi muuttua ja toisten ihmisten meistä muodostamia mielikuvia on lupa haastaa”, Manninen sanoo.
”Ariel yrittää saada läheisiään ymmärtämään omaa näkökantaansa sen suhteen, ettei toisia tule vihata heidän erilaisuutensa takia. Hän ei jää hiljaiseksi vaan näyttää, että on tärkeää sanoa asiat ääneen eikä vain hiljaisesti hyväksyä”, Pajunoja jatkaa.
Pienen merenneidon vedenalaisessa maailmassa tärkeään viestiin yhdistyy aimo annos aitoa teatterin taikaa. Katsojan pääsevät mukaan matkalle meren syvyyksiin, kun satu tehdään teatteritekniikan avulla todeksi.
Manninen kertoo hetkestä, jolloin musikaalin työryhmä sai oman ensimaistiaisensa merenalaisesta maailmasta.
”Vahvan mielikuvan jätti, kun ensimmäisen kerran harjoituksissa näimme, miten Sonjaa lennätetään suurella näyttämöllä. Tässä käytetään monimutkaista lennätystekniikkaa, jonka avulla Sonjaa liikutetaan ilmassa moneen suuntaan, ja samaan aikaan hän laulaa ja ui… Koko jengi hiljeni katsomaan sitä.”
Siiri Liitiä
Kirjoittaja on Musikaalimatkassa-podcastin vastaava toimittaja.