Teatterin näkymättömät tapahtumat ja toimijuudet
Kuunteluesityksessä What is seen and what’s (left) behind the scene? kurkistetaan Helsingin Kaupunginteatterin työntekijöiden muistoihin, kokemuksiin ja tuntemuksiin omasta työstä. Ääneen pääsevät teknisen henkilökunnan edustajat, he joiden työ tehdään näyttämön ulkopuolella.
Esityksen luo työryhmänsä kanssa kosovolainen Fjolla Hoxha, joka työskentelee näytelmäkirjailijana, teatterikriitikkona ja esitysten tekijänä Helsingissä, Kosovossa ja Nashvillessä, Yhdysvalloissa.
Helsingin Kaupunginteatterilla nähtävä esitys on jatkoa Hoxhan taiteelliselle projektille Modification as a Mode of Resistance, jonka hän aloitti opiskellessaan Teatterikorkeakoulun Live art and performance -ohjelmassa.
Pitkäaikainen projekti
Projektin juuret juontavat Hoxhan kokemuksiin Kosovon sodasta, joka käytiin vuosina 1998–1999 Hoxhan ollessa 15-vuotias. Sodan taustalla oli serbien ja Kosovon albaanien välinen kiista siitä, kummalle kansalle Kosovon alue kuuluu. Jugoslavian hajoamisen jälkeen 1990-luvulla Kosovo – entisen Jugoslavian maakunta – pyrki autonomiaan ja itsenäisyyteen. Serbia vastasi albaanien itsenäistymistavoitteisiin voimakkaalla vastustamisella.
Kosovon konfliktin varsinaisena syynä oli Serbian entisen presidentin Slobodan Miloševićin edellisen vuosikymmenen ajan harjoittama albaaneihin kohdistuva vaino, jonka myötä työpaikkoja lakkautettiin, ihmisiä karkotettiin oppilaitoksista ja siviilejä tapettiin. Kosovon albaanina vainot kohdistuivat myös Hoxhaan, joka ei etnisyytensä vuoksi saanut esimerkiksi käydä koulua.
”En pystynyt käsittelemään sotakokemuksia pitkään aikaan. Vasta muuttaessani opiskelemaan Helsinkiin aloin lukea mukaan ottamiani päiväkirjatekstejä, joita en ollut pystynyt lukemaan kahteenkymmeneen vuoteen”, Hoxha kertoo.
Hoxha hyödynsi päiväkirjamateriaalia gradussaan, jossa yhtenä metodina oli oman menneisyyden tarkasteleminen kriittisesti uudesta perspektiivistä. ”Uudelleenrakensin päiväkirjamerkintöjä irrottamalla ja järjestelemällä tekstikatkelmia, ja sitä kautta tulkitsin menneisyyttäni uudella tavalla. Halusin ajatella, että tekstin kirjoittanut henkilö ei ole uhri vaan selviytyjä”, Hoxha sanoo.
Teatterikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen hän halusi laajentaa metodia yksilöstä yhteisön kokemuksiin, muistoihin ja niistä rakentuvaan kollektiiviseen muistiin.
Hoxha on kiinnostunut ihmisistä, joiden äänet eivät yleensä pääse kuuluviin. Heistä, jotka eivät tavallisesti astu esiin, vaan pysyttelevät jossain taka-alalla.
”Koska minulla on kokemusta marginalisoituun ryhmään kuulumisesta, olen luontaisesti kiinnostunut näkymättömistä ihmisistä tai heistä, jotka ovat yhteiskunnan tai yhteisöjen reunamilla”, Hoxha kertoo.
Teatterityöntekijöiden lisäksi Hoxha on soveltanut metodia kosovolaisiin tehdastyöntekijöihin.
Kulissit näkyväksi
Helsingin Kaupunginteatterin esitystä varten Hoxha haastattelee työryhmänsä kanssa eri osastojen ja näyttämöiden työntekijöitä sekä yhtä lailla talossa 30 vuotta kuin kolme kuukautta työskennelleitä. Tarkoituksena on haastatella niitä, joiden työ tehdään piilossa yleisön katseilta, ja lisäksi tutustua Kaupunginteatterin arkistoihin.
Haastattelu- ja arkistomateriaaleja yhdistelemällä Hoxha kirjoittaa kuunteluesityksen käsikirjoituksen, jonka lukevat Kaupunginteatterin kiinnitetyt näyttelijät. ”Pyrin siihen, että kaikkien haastateltujen ääni kuuluisi jollain tavoin esityksessä, oli se sitten jokin yksittäinen lause tai kokonainen kertomus tai muisto”, Hoxha sanoo.
Hoxha haluaa tuoda esiin niitä töitä, joita tehdään kulissien takana, ja samalla tehdä näkyväksi teatterin rakenteita. Osallistava äänikävely myös haastaa ajatuksen teatterissa istumisesta, kun tässä esityksen katsominen ei ole ainoa osallistumisen keino.
”Toivon, että esitys herättelisi katsojaa miettimään, mille annetaan tilaa ja näkyvyyttä ja mille ei, ja kiinnittämään huomiota siihen, mikä ei välttämättä ensisilmäyksellä ole näkyvissä.”
Ida Henritius
Helmikuussa 2023