Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatterin syksy tarjoaa teatteriherkkua jokaiseen makuun

Tiedote   05.04.2022

Helsingin Kaupunginteatteri tuo syyskaudella 2022 ensi-iltaan pienelle näyttämölle Milja Sarkolan ohjaamaan kotimaisen uutuuden Minä valitsin sinut ja Arena-näyttämölle koskettavan perhekuvauksen Kultalampi. Studio Pasilassa ensi-iltansa saa Anna-Elina Lyytikäisen ohjaama Vaarallisia suhteita ja Lilla Teaternissa menestyskirjailija Elena Ferranten Min fantastiska väninna. Muita syyskauden ensi-iltoja ovat bilemusikaali Priscilla ja keväältä siirtyneet, Tove Janssonin sarjakuviin perustuva Kris och katastrof i Mumindalen ja koko perheen fantasiaseikkailu Ystäväni pelikaani. Studio Pasilassa toukokuussa toimintansa vierailuesityksillä aloittava Nykyesityksen näyttämö tuo elokuussa ohjelmistoon kantaesityksiä kolmelta taiteilijalta.

Helsingin Kaupunginteatteri avaa syyskautensa tuomalla suomalaisyleisön eteen maailmalla ilmiöksi nousseen bilemusikaalien klassikon Priscilla, aavikon kuningatar  (2006) 25. elokuuta. Diskohiteistä koostuvasta musiikistaan ja näyttävistä puvuistaan tunnetun musikaalin ohjaa suomalaisen musiikkiteatterin ykkösnimiin lukeutuva Samuel Harjanne, ja päärooleissa, Priscilla-bussilla halki Australian aavikon reissaavina ystävyksinä nähdään Lauri Mikkola, Clarissa Jäärni ja Niklas Rautén.

Syyskausi jatkuu Ernest Thompsonin näytelmällä Kultalampi (1979) Arena-näyttämöllä 8. syyskuuta. Haikea ja koskettava kuvaus perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja kaiken katoavaisuudesta on jatkanut maailmanmenestystään vuosikymmenestä toiseen.

Norman ja Ethel ovat taas tulleet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon, mutta ilmassa on erityistä haikeutta ja luopumisen tunnelmaa. Tytär saapuu juhlistamaan isänsä 80-vuotispäiviä uuden aviomiehensä kanssa, ja vanhemmat lupaavat ottaa tyttärensä uuden puolison 13-vuotiaan pojan kesäksi luokseen. Yllättävä kesävieras antaa Normanin elämälle uuden suunnan; kalastusvälineet kaivetaan esiin ja hän lähtee yhdessä pojan kanssa järvelle.

Näytelmän ohjaa Tuomo Aitta ja sen rooleissa nähdään huikeat Heidi Herala (Ethel), Juhani Laitala (Norman), Jussi Puhakka, Emilia Sinisalo, Sauli Suonpää ja Kuura Rossi / Vertti Uusitalo.

Kotimainen näytelmäuutuus Minä valitsin sinut saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä 22. syyskuuta. 2000-luvun alun Helsinkiin sijoittuva tarkkanäköinen näytelmä kuvaa parisuhteen kaaren jalat alta vievästä rakastumisesta kaurapuuron makuiseen arkeen sateenkaariperheen elämässä. Näytelmän perustuu Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin (2020), jonka hän on dramatisoinut ja kirjoittanut näytelmäksi yhdessä ohjaaja Milja Sarkolan kanssa.

Hoasin solukämppä viskaa yhteen kaksi hyvin erilaista nuorta naista, maalta kaupunkiin muuttaneen hillityn kauppatieteiden opiskelijan Elisan ja boheemin kirjallisuustieteen opiskelijan Saaran. Vastoin odotuksia naiset rakastuvat toisiinsa, ja kaksitoista vuotta myöhemmin heillä on pieni poika ja asuntolaina. Sitten Saara rakastuu taas.

Rooleissa nähdään Wenla Reimaluoto (Saara), Misa Lommi (Elisa), Vappu Nalbantoglu, Pyry Nikkilä, Unto Nuora, Hanna Raiskinmäki ja Kaisa Torkkel.

Pienen näyttämön syksyä jatkaa 12. lokakuuta koko perheen fantasiaseikkailu Ystäväni pelikaani. Paula Salmisen uusi dramatisointi Leena Krohnin romaanista Ihmisen vaatteissa kertoo kahden muukalaisen kohtaamisesta suuressa kaupungissa, yllättävästä ystävyydestä, koti-ikävästä, ihmisyydestä sekä ihmisen ja luonnon suhteesta. Viisaan näytelmän elämän ihmeellisyydestä ohjaa palkittu Irene Aho ja päärooleissa nähdään Ylermi Rajamaa, Elias Salonen ja Inkeri Hyvönen.

Studio Pasilan syyskauden aloittaa Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän sovitus Christopher Hamptonin näytelmästä Vaarallisia suhteita 28. syyskuuta. Kirjailijakaksikko siirtää alkuperäisen tarinan, tapahtumat ja henkilöt 1700-luvun Ranskan seurapiireistä talousvaikeuksissa kamppailevaan, kirkon sponsoroimaan suomalaiseen teatteriin.

Raili Wahlman on tulossa ohjaamaan Vanhaa testamenttia ja haluaa teatterilta Rauno de Tourvellin näyttelemään Saatanaa. Wahlmanin ja teatterinjohtaja Mertasen juonittelujen seurauksena Wahlman ryhtyy viettelemään Tourvellia, jotta tämä suostuisi tekemään roolin. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun oikea rakkaus puuttuu peliin.

Näytelmän ohjaa Anna-Elina Lyytikäinen ja rooleissa nähdään Riitta Havukainen, Merja Larivaara, Antti Virmavirta, Eija Vilpas, Pertti Koivula, Juha Jokela, Sari Haapamäki ja Mikko Virtanen.

Studio Pasilassa vuosina 2022 ja 2023 nähtävä Nykyesityksen näyttämö -pilottihanke tuo nykyesityksen erilaisia muotoja osaksi Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistokokonaisuutta. Nykyesityksen näyttämö aloittaa toimintansa tuomalla ohjelmistoonsa vierailuesitykset taiteilija-pelisuunnittelija Harold Hejazilta, Heidi ja Kaino Wennerstrandin taiteilijaduolta Biitsi, kuvataiteilija Ignacio Pérez Péreziltä sekä koreografi Eeva Juutiselta 19.–27. toukokuuta. Elokuussa 2022 ohjelmistoon tulevat Nykyesityksen näyttämön ensimmäiset kantaesitykset: Helsingin Feministisen Salaseuran Kohtaamisia, Sara Grotenfeltin Last Hurrah ja Kati Korosuon The Artist Is at Home.

Ruotsinkielisellä Lilla Teaternin näyttämöllä saa 15. syyskuuta Suomen ensi-iltansa Elena Ferranten rakastettuun Napoli-sarjaan perustuva Min fantastiska väninna (2019). Italian merkittävimmän nykykirjailijan menestysromaaneihin perustuvan näytelmän on kirjoittanut April de Angelis. Johanna Hedenbergin kääntämän näytelmän ohjaa Riikka Oksanen.

Min fantastiska väninna kertoo kahden lahjakkaan tytön, Lenùn ja Lilan, vahvasta ja myrskyisästä ystävyydestä, yhteisestä halusta päästä pois sodan kurjistamasta napolilaisesta lapsuuden korttelista ja kapinoinnista yhteisön ja yhteiskunnan asettamia ahtaita rooleja vastaan. Lenùn ja Lilan matkassa näytelmä kulkee 1950-luvun alusta 2010-luvulle läpi Italian yhteiskunnallisten mullistusten.

Rooleissa nähdään Pia Andersson (Lenù), Cecilia Paul (Lila), Lumi Aunio, Peter Kanerva, Sanna Majuri, Pia Runnakko, Ursula Salo, Rasmus Slätis, Alexander Wendelin ja Joachim Wigelius. Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Lillanin syyskautta jatkaa 1. lokakuuta ensi-iltansa saava ensimmäinen Tove Janssonin alkuperäissarjakuviin pohjaava esitys Kris och katastrof i Mumindalen. Esityksen ideasta, ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Jakob Höglund. Tove Janssonin ja hänen veljensä Lars Janssonin vuosina 1954–1975 brittiläiselle The Evening News -sanomalehdelle piirtämien sarjakuvien dramatisoinnista vastaa Annina Enckell. Esitys on suunnattu aikuisille, kuten sarjakuvakin. Tekstitys on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Syyskaudella Kaupunginteatterin ohjelmistossa jatkavat koko perheen musiikkiseikkailu Tatu ja Patu Helsingissä suurella näyttämöllä ja Merja Larivaaran ja Kari Heiskasen tähdittämä rakkaustarina Hiljaiset sillat pienellä näyttämöllä. Studio Pasilassa jatkaa 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Club act!one, ja ikisuositut Kiviä taskussa -esitykset siirtyvät syksyllä Pasilasta suuremmalle Arena-näyttämölle. Myös yleisön ylistämät Seniorisoppa-tapahtumat saavat jatkoa syksyllä.

Lue uusi Teatteriin extra täällä.

Seuraavat ensi-illat Helsingin Kaupunginteatterissa

23.4.2022 Jumala on kauneus, ohj. Kristian Smeds
10.5.2022 Rasande Stillestånd, ohj.  Rasmus Slätis
9.8.2022 Nykyesityksen näyttämö – Double bill: Helsingin Feministinen Salaseura: Kohtaamisia ja Sara Grotenfelt: Last Hurrah
23.8.2022 Nykyesityksen näyttämö – Kati Korosuo: The Artist Is at Home
25.8.2022 Priscilla, aavikon kuningatar, ohj. Samuel Harjanne
8.9.2022 Kultalampi, ohj. Tuomo Aitta
15.9.2022 Min fantastiska väninna, ohj. Riikka Oksanen
22.9.2022 Minä valitsin sinut, ohj. Milja Sarkola
28.9.2022 Vaarallisia suhteita, ohj. Anna-Elina Lyytikäinen
1.10.2022 Kris och katastrof i Mumindalen, ohj. ja kor. Jakob Höglund
12.102022 Ystäväni pelikaani, ohj. Irene Aho

Nykyesityksen näyttämö -vierailuesitykset 19.5. – 28.5.2022
19.-21.5.2022 Harold Hejazi: Harriharrin seikkailut – Episodi 3
20.-22.5.2022 Biitsi: Hopeasija
19.-28.5.2022 Ignacio Pérez Pérez: The Longest Journey
27.-28.5.2022 Eeva Juutinen: olO

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su klo 10 – 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkti.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, 
kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Lilla Teatern, PR & Marknadsföring, Ida Virkkunen
ida.virkkunen@lillateatern.fi, 050 357 4250

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki, www.hkt.fi