Saavutettavuustyökalut

Kari Heiskanen päivittää amerikkalaisklassikon

Tiedote   15.03.2019

Kari Heiskasen tuore ohjaus tuo amerikkalaisten perhedraamojen klassikon, Lillian Hellmanin (1905-1984) Pienet ketut (The Little Foxes, 1939) lähelle tämän päivän ihmistä. Ahneudesta kertova suurten tunteiden jännitysnäytelmä saa ensi-iltansa 3. huhtikuuta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Pienet ketut tunnetaan myös Bette Davisin tähdittämänä elokuvana (1941). Helsingin Kaupunginteatterissa ikonisessa Regina Giddensin roolissa nähdään upea Sari Siikander.  Muita rooleja näyttelevät Rauno Ahonen, Seppo Halttunen Risto Kaskilahti, Pertti Koivula, Elviira Kujala, Paavo Kääriäinen, Ursula Salo ja Linda Zilliacus.

Veljeksillä Ben (Seppo Halttunen) ja Oscar (Rauno Ahonen) on liikeidea, joka tulisi tuottamaan miljoonia, mutta sen toteuttamiseen tarvitaan myös heidän sisarensa Reginan (Sari Siikander) tuki. Reginan täytyy suostutella aviomiehensä Horace (Risto Kaskilahti) sijoittamaan rahaa veljesten ideaan. Mutta sisarusten pettymykseksi hänellä ole aikomustakaan osallistua bisnekseen. Ben ja Oscar päättävät turvautua laittomiin keinoihin saadakseen Horacen rahat. Omaisuuden turvaamiseksi on olemassa suunnitelma myös nuorten serkusten, Leon (Paavo Kääriäinen) ja Alexandran (Elviira Kujala) varalle. Tässä perheessä ei voiteta rakkaudella, vaan ahneudella – kuka on valmis menemään pisimmälle.

”Kukapa meistä ei haluaisi rikastua, tarttua tilaisuuteen saada valtava summa rahaa, jos sellainen olisi tarjolla. Kyse on siitä, kuinka pitkälle kukin on valmis erkaantumaan moraalistaan. Se erottaa arvottomat arvokkaista”, sanoo ohjaaja Kari Heiskanen.

”Teatteri on parhaimmillaan ihmistä liikuttavien voimien kuvauksessa. Pienet ketut yhdistää taitavasti hyvän ja pahan, kauniin ja ruman sekä lohduttomuuden ja toivon ulottuvuudet. Ja tekee sen kiertämällä kaiken yhden vahvan elementin – rahan – ympärille”, Heiskanen jatkaa.

Näytelmän on uudelleen suomentanut Lauri Sipari, ja lavastuksen ja puvut on suunnitellut Elina Kolehmainen. Valosuunnittelusta vastaa Kari Leppälä ja äänisuunnittelusta Eero Niemi. Naamioinnin on suunnitellut Aino Hyttinen.

 

Pienet ketut -ensi-ilta 3.4.2019 klo 19 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Liput: 39 € (sis. pm)

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su klo 10 – 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki