Saavutettavuustyökalut

Tanssi ja nykysirkus kohtaavat kolmen teoksen yhteisillassa

Tiedote   09.02.2022

Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa saa 2. maaliskuuta ensi-iltansa kolmen tanssiteoksen yhteisilta Kolme teosta kontaktista. Illan aikana nähdään Helsinki Dance Companyn tanssijoiden esittäminä teokset Sari Palmgrenilta ja Mirva Mäkiseltä sekä Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen kanssa yhteistyössä toteutettava Riia Kivimäen ja Saku Mäkelän duetto.

”Kolme erilaista teosta saman illan aikana tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua eri lähtökohdista työskentelevien koreografien persoonalliseen liikkeelliseen ajatteluun ja uusillekin tanssikatsojille mielenkiintoisen katsauksen tanssitaiteeseen. Kontaktin teema lähti siitä perustavanlaatuisesta ajatuksesta, ettei tanssijan työ ja fyysisen kommunikaation harjoittelu voi koskaan voi siirtyä treenisalista etäpalaveriin”, sanoo tanssiryhmän johtaja Antti Lahti.

Kolmen eri tavoilla kontaktia ja fyysisyyttä käsittelevän tanssiteoksen illan aloittaa Mirva Mäkisen Luodos. Se on kolmen tanssijan ja yhden muusikon kudelma kontaktiin liittyvien merkitysten muodostumisesta ja niiden purkautumisesta. Teoksen joissakin osioissa liikemateriaalina käytetty kontakti-improvisaatio tarkoittaa kahden tai useamman henkilön kanssa syntyvää fyysistä dialogia. Tanssijoiden liike on suhteessa fyysisiin lainalaisuuksiin, kuten painovoimaan, liikevauhtiin ja kitkaan sekä muusikon luomaan äänelliseen avaruuteen.

Luodoksessa esiintyvät tanssijat Jyrki Kasper, Misa Lommi ja Heidi Naakka sekä Rinneradiosta tuttu muusikko Tapani Rinne. Valosuunnittelusta vastaa Jukka Huitila ja lavastuksesta ja pukusuunnittelusta Elina Kolehmainen.

Sari PalmgreninSoidinmenot leikkii esiin astumisella, nähdyksi tulemisella ja yksin jäämisellä. Esitys syntyy tiiviissä yhteistyössä tanssijoiden kanssa. 

Teoksen inspiraationa ovat olleet lintujen soidinmenot, joissa on yhtäläisyyksiä ihmisen parinhakukäyttäytymiseen. Keskiössä on kumppanin perään huhuileva, lajinsa viimeinen edustaja. 

Soidinmenot jatkaa ja syventää koreografin aiemmista teoksista tuttuja teemoja, kuten luontosuhde, ympäristön muutos sekä ihmisten ja eläinten suhde ja samankaltaisuus.

Teoksessa tanssivat Inka Tiitinen, Justus Pienmunne, Pekka Louhio ja Mikko Paloniemi. Lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaa Elina Kolehmainen, valosuunnittelusta Jukka Huitila ja äänisuunnittelusta Sami Tammela. Naamioinnin on suunnitellut Henri Karjalainen.

Kaksi erilaista taiteilijaa, Riia Kivimäki ja Saku Mäkelä yhdistävät uudessa GLG-teoksessaan tanssia ja pariakrobatiaa surrealistiseksi matkaksi, jossa kaksi ihmistä törmää, kietoutuu ja päästää irti rajoistaan. Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen kanssa yhteistuotantona valmistuvassa teoksessa vaikutteet kuvataiteista, nykytanssista ja nykysirkuksesta sulautuvat yhteen ja rakentavat kerros kerrokselta uusia merkityksiä.

Esiintyjä- ja koreografikaksikko Kivimäki ja Mäkelä vastaavat myös GLG-teoksen konseptista ja puku- ja lavastesuunnittelusta. Valosuunnittelija on Jukka Huitila, äänisuunnittelija Sami Tammela ja dramaturgi Jarkko Lehmus.

Kolme teosta kontaktista –esityksen yleisölle järjestetään taiteilijatapaaminen 22.3. esityksen jälkeen. Illan koreografeja ja työryhmää haastattelee Antti Lahti.

Artikkeli Kolme teosta kontaktista -kokonaisuudesta: Erilaisia näkökulmia kontaktiin ja fyysiseen dialogiin

Kolme teosta kontaktista -ensi-ilta 2.3.2022 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5)
Opiskelijalippu 15 € (ma-to), eläkeläislippu 27 € (ma-to), peruslippu 30 €
#kolmeteostakontaktista #luodos #soidinmenot #glg @cirkohelsinki @HelsinkiDanceCo @hktfi

 

Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu ja lipunmyynti puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)

www.hkt.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki