Toden, sadun, uutisten ja huhujen kerrokset sekoittuvat näyttämöllä
Vuonna 2010 italialainen media seurasi kuumeisesti pieneen kylään sijoittuvaa rikostutkintaa, jossa kadonnut 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena. Murha järisytti kyläläisten lisäksi koko Italiaa, ja kaikki halusivat tietää, mitä tytölle oli käynyt. Tapauksesta muodostui lopulta monimutkainen vyyhti, johon useat kyläyhteisön jäsenet olivat tavalla tai toisella kytköksissä.
Tähän todelliseen tapahtumaan pohjautuu löyhästi Sinna Virtasen kirjoittama Kaunotar ja hirviöt. Se ammentaa true crime -genrestä, mutta on teoksena itsenäinen ja fiktiivinen.
”Näytelmä toimii Cluedo-pelin rakenteella ja koittaa selvittää yhteisön kohtaamaa hyvin epäselvää tragediaa. Se pohtii surun myymistä, kollektiivista murhanhimoa ja sensaationhakuisuutta. Sitä, voiko yksityisestä kärsimyksestä tehdä yhteistä omaisuutta”, kertoo ohjaaja Linda Wallgren.
Näytelmä myös lainaa ja uudelleentulkitsee eri versioita Kaunotar ja hirviö -sadusta, jossa nuori nainen joutuu olosuhteiden pakosta asumaan hirviön linnassa, mutta lopulta tekee itse tietoisen valinnan jäädä sinne.
Poikkeuksellinen tunnelma
Kaunotar ja hirviöt on Virtasen kandityö vuodelta 2012, jonka ohjasi aikanaan Wallgrenin kurssikaveri Teatterikorkeakoulun ja Nätyn yhteistyönä. Näytelmä palasi Wallgrenin mieleen, kun hän mietti, mitä haluaisi ohjata näyttelijäkandiryhmälle.
”Tämä on hyvä vaihtoehto klassikolle, koska tässä on antiikin tarinoiden tai Shakespearen tavoin vakavuutta, mutta teksti on tosi moderni. Nyt sitä on vielä päivitetty tähän hetkeen”, Wallgren sanoo.
Wallgrenin mielestä Kaunotar ja hirviöt on kieleltään ja tunnelmaltaan poikkeuksellinen. Siinä kulkevat rinnakkain vastakkaisia elementtejä, kuten söpöys ja makaaberi tai arkinen ja uhkaava tunnelma. Näytelmää seuratessa alkaa nopeasti tuntua siltä, että jokin on pielessä, vaikka kaikki näyttää päällepäin tavalliselta.
Wallgrenin mielestä Virtasen tekstissä kiinnostavinta on se, mikä paljastuu rivien välistä. ”Kyse on jonkin epämääräisen vaaran tunnusta yhdistettynä koskettavaan, inhimilliseen kokemukseen menetyksestä ja yrityksestä vapautua ahtaista asenteista ja lokeroista”, hän selittää.
Wallgrenin mukaan esitys ei kuitenkaan ole pelottava, vaan pikemminkin kiehtova ja kuumottava, kun toden, sadun, uutisten ja huhujen kerrokset sekoittuvat näyttämöllä.
Kaunotar ja hirviöt käsittelee yksilön tragedian lisäksi kollektiivista vastuuta. Samalla se pohtii sitä, kuinka mediassa ja kulttuurissamme toistuvat kertomukset, joissa on hyvän ja pahan tai kauniin ja ruman vastakkainasettelua.
”Näytelmä hienosti purkaa sitä, kuinka me kaikki olemme tällaisten tarinoiden läpäisemiä ilman, että on saarnaava, vaan ennemmin inhimillinen ja lyyrinen”, Wallgren sanoo.
Yllätyksellinen esitys
Kaunotar ja hirviöt sijoittuu italialaiseen kylään ja sen lähistöllä olevaan ruusutarhaan. Kaunis ja tunnistettava maisema luo kontrastia tosipohjaisen tapahtuman synkille sävyille.
”Tästä voi tulla runsas ja yllätyksellinen esitys visuaalisesti ja musiikillisesti. Koska tämä lainaa satujen ja piirroselokuvien keinoista, niin yhtäkkiä voidaan hypätä ilottelevaan kerrontaan ja sitten mennä johonkin hyvin pieneen ja yksityiseen.”
Wallgren sanoo, että hänen ohjauksilleen on tyypillistä tiheä rytmi, yllättävien näyttämöllisten keinojen käyttö ja musiikin rooli kertovana elementtinä. Nämä piirteet ovat tunnistettavissa myös tästä teoksesta.
Kaunotar ja hirviöt hyödyntää simultaanista näyttämötekniikkaa, joka antaa yleisölle mahdollisuuden seurata useiden henkilöiden tarinoita samanaikaisesti. Wallgren toivoo, että katsoja saa ilahtua, pöyristyä ja tuntea empatiaa hahmoja kohtaan.
”Meillä on lahjakas ja monipuolinen näyttelijäporukka, jossa on valtavasti potentiaalia siihen, että esitys voi lähteä lentoon. Synkästä pohjavireestä huolimatta tästä voi tulla riemukas, ilmava ja hengittävä.”
Teksti Ida Henritius