Nopeaa, kevyttä, tarkkaa, hullua ja leikkisää
Musiikki innoitti tutkimaan esityksen sisällä olevia vastakkaisuuksia ja sukulaisuuksia
Nopeaa, kevyttä, tarkkaa, hullua, leikkisää. Näin koreografi Carl Knif kuvaa uutta, Dmitri Šostakovitšin pianomusiikkiin tehtyä koreografiaa Kaksivärinen fuuga, jonka teemana on esityksen eri kokemukset.
Knif tutustui Šostakovitšin preludeihin ja fuugiin 10 vuotta sitten. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla niissä viehätti muodon ajaton kauneus ja ankaruus. Musiikki jäi kummittelemaan alitajuntaan, ja Knif ajatteli haluavansa tarttua siihen vielä joskus koreografina.
Aikaisempiin teoksiin musiikki ei kuitenkaan istunut. Niissä Knif on käyttänyt tekstiä, ja teoksissa on ollut tietty teatraalisuus, jonka hän päätti jättää pois alkaessaan luoda Kaksiväristä fuugaa. Koreografian punainen lanka löytyi Šostakovitšin pianomusiikista.
”Tavoitteena on ollut löytää tuore tapa lähestyä musiikkia sekä leikkisämpi ote ja rönsyilevämpi kieli koreografiaan. Että sen ei tarvitse olla niin sidottua muotoon tai tiettyyn estetiikkaan”, Knif kertoo.
Kaksivärinen fuuga on ensimmäinen koreografia, jonka Knif on tehnyt klassiseen musiikkiin. Hän myöntää, että koreografian haasteena on ollut klassisen musiikin tendenssi dominoida tai määritellä kohtauksia. On ollut tärkeää löytää oma suhde musiikkiin ja oma tapa käyttää sitä.
”Kun ei työskentele juonen kanssa, ei ole puheen tai narratiivien luomia psykologisia viittoja, ja täytyy löytää omat suunnat, teoksen estetiikka ja se, millä säännöillä tässä toimitaan”, Knif sanoo.
Musiikin muodosta idea teemaan
Šostakovitšin preludit ja fuugat alkavat aina esittelyjaksolla, jossa kappaleen teema tuodaan esiin eri äänillä. Tämän jälkeen musiikin rakenne voi vaihdella suurestikin, mutta teema jatkaa esiintymistään läpi kappaleen. Musiikin muoto on toiminut innoittajana koreografian teemaan.
”Olen ajatellut sellaista dualismia ja kaksijakoisuutta, mikä preludeissa ja fuugissa on. Sen suhdetta vastakkaisuuksiin ja rinnakkaisuuksiin”, Knif selittää.
Siksi teoksessa käsiteltävät suhteet liittyvät esityksen sisällä oleviin vastakkaisuuksiin ja sukulaisuuksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi esiintyjä suhteessa teokseen, esiintyjä teoksen materiaalina ja esityksen eri tilat, kuten katsomo–näyttämö, näyttämö–sivutila. Suhteiden avulla yritetään päästä käsiksi erilaisiin kokemuksiin teoksen kohtaamisesta ja esityksen sisällä olemisesta.
Esityksessä hyödynnetään kolmea tasoa, mikä näkyy myös pukusuunnittelussa. Yksityinen taso on lähellä esiintyjien tai katsojien privaattipukeutumista. Reaaliaikaisen esiintymisen visuaalisuus ilmenee tanssiesiintymisvaatteena. Kolmatta korotettua tasoa Knif kutsuu taiteen maailmaksi tai taiteen illuusioksi. Se näkyy mustina, samettisina, peittävinä ja raskaina pukuina.
Improvisatorinen metodi osana koreografian luomista
Pääasiassa koreografian abstrakti teema näyttäytyy liikekielessä, joka on hioutunut harjoituksissa yhdessä tanssijoiden kanssa. Koreografiassa hyödynnetään Knifin kehittämää improvisaatioon perustuvaa metodia.
Knif antaa tanssijoille improvisaatiotehtäviä ja liikkeellisiä fraaseja, ja näistä kahdesta eri suunnasta aletaan luoda kohtauksia. Se, miten paljon tanssijalla on vapautta tulkita ja reagoida ja miten paljon on valmiiksi päätettyä, vaihtelee kohtauksittain.
”Loppujen lopuksi esitykset eivät varmaan eroa hirveästi toisistaan. Toiminta on aika säännöstettyä kohtausten pituuksien takia”, Knif täsmentää.
Esityksessä on mukana seitsemän tanssijaa, joista neljän kanssa Knif on työskennellyt pitkään. Helsingin Kaupunginteatterin tanssijoille Knifin improvisaatioon perustuva metodi on ollut uusi.
”On ollut inspiroivaa ja hienoa työskennellä uusien ihmisten kanssa ja nähdä, miten ihmiset ruokkivat toisiaan. Tämä on yhteinen tutkimusmatka, johon kaikki ovat lähteneet avoimin mielin mukaan.”
Ida Henritius