Saavutettavuustyökalut
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Esiintyjät
Jouko Klemettilä
Eppu Salminen
Merja Pietilä
Suomennos Anna-Elina Lyytikäinen, Heli Kivimäki
Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
Lavastus ja puvut Jyrki Seppä
Valot Teppo Saarinen
Ääni Ari-Pekka Saarikko
Musiikki Petri Lapintie, Ari-Pekka Saarikko
Välkky ja Pölkky kesälaitumella Pasilan brittiuutuus on pieni ja kaunis runoelma rohkeudesta Abi Morgan: Dynamiittisiru. Helsingin kaupunginteatteri, studio Pasila. Suomennos Anna-Elina Lyytikäinen ja Heli Kivimäki, ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen, lavastus ja puvut Jyrki Seppä, valot Teppo Saarinen, musiikki ja ääni Ari-Pekka Saarikko ja Petri Lapintie. Rooleissa Jouko Klemettilä, Eppu Salminen ja Merja Pietilä. Abi Morganin Dynamiittisiru on näytelmä kahdesta miehestä, jotka ovat tunteneet toisensa aina. Toista miehistä on iskenyt salama kuusivuotiaana, toinen uskoo säästyneensä elämässään iskuitta. Miehet ovat toisilleen Rujomies ja Ujomies. Rujo on alkoholisoitunut marginaali-ihminen, ujo opettaa yrityksille riskienhallintaa. Joka kesä miehet viettävät yhteistä lomaa ujon miehen eri puolilta maata vuokraamissa mökeissä. Näytelmän kuvaaman kahden kesäisen viikon aikana miesten elämään tunkeutuu nainen: vuoroin sillalta hyppäävä rakastettu ja vuoroin pimeässä liftaava tuntematon. Toinen hahmoista viittaa menneisyyteen, toinen tulevaan. Nykyisyyttä edustaa läheisen ravintolan mutkaton aputyttö, joka tuo perille miesten tilaamat ruokatavarat. Abi Morgan kuuluu samaan brittidramaatikkojen sukupolveen kuin Kom-teatterin Alastonkuvista ajankohtainen Mark Ravenhill tai Kansallisteatterissa kolmisen vuotta sitten nähdyn Passing Places näytelmän kirjoittaja Stephen Greenhorn. Dynamiittisiru muistuttaa tavallaan hyvin paljon Greenhornin näytelmää, jossa kaksi miestä ajelevat surffilauta auton katolla ympäri Skotlantia ronskin liftaritytön kanssa. Morgan kirjoittaa huomattavasti Greenhornia keskitetymmin. Mielenmaisemat sekä muistikuvien villin runollinen liike korvaavat miehisen roadmovie-rakenteen. Morgan tehostaa kuulasta tarinaansa magialla, joka on katsojan kannalta riemastuttavasti nimenomaan teatterin magiaa. Anna-Elina Lyytikäisen kepeän ilmavassa ohjauksessa huvilan tuolit tanssivat ja eväsleivät sinkoutuvat syöjien kädestä taivaisiin. Lyytikäinen ei ole lähtenyt ratkaisemaan näytelmää liian pitkälle mihinkään suuntaan, vaan on luottanut sen katkelmalliseen leikkisyyteen. Tekstin parissa selvästi viihtyvien näyttelijöiden myötä Jyrki Sepän lavastama haalean paljas näyttämö muuttuu autereisen viihtyisäksi paikaksi, jonka harsoseinät antavat tilaa myös näytelmän taianomaisuudelle. Eppu Salmisen Ujo ja Jouko Klemettilän Rujo tuovat mieleen Asko Sarkolan ja Esko Salmisen hahmot Coline Serreaun näytelmässä Välkky ja Pölkky. Tarinan realistinen pohja tuo Morganin henkilöt kuitenkin huomattavasti lähemmäs suomalaista yleisöä ja perusasetelmaltaan näytelmä varmasti kiinnostaa erityisesti nuorisoa. Klemettilä on vaikuttava tahdottomaksi poljettuna mutta vallattomaan hengenlentoon vapautuvana sottapyttynä. Eppu Salmisen tärkeily sliipattuna menestyjänä on pirullisen tunnistettavaa, samoin ujon miehen haavoittuvuus elämän ensimmäisen todellisen riskin edessä. Näyttelijöiden yhteistyö on vaivatonta. Hahmot ovat ulkoisesti toistensa ääripäitä, mutta miesten välistä sidosta ei epäile hetkeäkään. Merja Pietilä näyttelee valloittavan tarkasti naista, tai naisia, joita kaikkia yhdistää vino nenä ja hassu tukka. Dynamiittisiru on pieni suuri näytelmä rohkeudesta – ja aika lailla myös rakkaudesta.
Lue lisääRujon ja ujon mystinen retki Nuorten englantilaisdramaatikkojen näytelmiä tuntuu tipahtelevan runsaasti näyttämöillemme. Yhteistä niille kaikille on jonkinlainen tämän ajan täsmätutkailu. Sirpaleisen maailman lapset kulkevat epävarmoina ja kysyvinä elämäänsä peilaillen. Abi Morganin Dynamiittisiru Teatteristudio Pasilassa vie katsojan osin mystiseenkin maailmaan. Sen voi nähdä epävarman tilan symbolisena kuvauksena tai julman todellisuuden rinnalla sykkivän sadun kaipuuna. Pääosissa ovat rujo ja ujo mies, joilla on yhteinen lapsuuden historia. Rujoon Anthonyyn on kuusivuotiaana iskenyt salama, ja tuo tapahtuma lyö leimaansa kaikkeen mitä tapahtuu. Molemmat kaverukset etsivät sanomalehtien sivuilta vastaavanlaisia kummallisia sattumuksia, joissa jokin sattumanvarainen asia on johtanut toiseen ja se kenties vielä kolmanteen jne. Syyn ja seurauksen problematiikkaa tutkaillaan niin tekstissä kuin näyttämöllisissä ratkaisuissakin. Anthony on vajonnut alas katuojiin ja jättäytynyt elämän vietäväksi. Ujo Lucien on edennyt urallaan, mutta henkilökohtaisen elämän palaset eivät ole loksahtaneet paikalleen. Lucien vie joka kesä Anthonyn jonnekin maaseudulle, pukee tämän puhtaisiin ja syöttää kunnolla. Siellä näytelmän aikaa nytkin vietetään. Tarkoitus on nauttia rauhallisesta ilmapiiristä ja elää pieni pala menneisyyttä, lapsuutta. Mukaan tunkee kuitenkin ikävä muisto, jota kumpikin haluaa paeta. Tuon muiston syy nousee paikallisen nuoren naisen hahmossa kysymysmerkkinä pintaan. Madeleine tuo päivittäin ruokaa miehille. Vähitellen hän ystävystyy kummankin kanssa. Aikaa vietetään uiden ja keskustellen. Ympärillä tapahtuu kummallisia asioita. Astiat kaatuilevat itsestään, tuolit tanssivat ilmassa ja voileivät lentävät. Mystisyyttä ei liiemmin pyritä selittämään, sitä vain kummastellaan. Anna-Elina Lyytikäisen ohjausjälki jättää paljon katsojan tulkinnan varaan. Yhdessä Jyrki Sepän eteerisenoloisen lavastuksen kanssa kokonaisuus tihkuu purkautumattomia jännitteitä. Näyttämöllä sataa ja kipinöi, siellä parveilevat tulikärpäset ja mehiläiset. Luonto ottaa tekstin rinnalla vahvan otteen. Ihmisellä ei ole vastausta kaikkeen.
Lue lisääAnna-Elina Lyytikäinen on ohjannut Studio Pasilaan brittiläisen Abi Morganin taianomaisen näytelmän Dynamiittisiru, joka kertoo kahdesta lapsuudesta saakka toisensa tunteneesta kaveruksesta. Miekkosten haavat repeytyvät auki, kun taloon tupsahtaa hassutukkainen nainen, joka muistuttaa miesten nuoruudenrakkautta. Karismaattiset taiturit Jouko Klemettilä ja Eppu Salminen pelaavat mainiosti yhteen niin keskenään kuin hurmaavan pirteän Merja Pietilänkin kanssa. Tarjolla ei ole sekalaista soppaa vaan kaunis keitto, jossa on paljon nautittavaa: jämäkkä ohjaus, upeat näyttelijät, erittäin laadukas suomennos, silmiä hivelevä lavastus ja toimiva musiikki. Tämä katsoja ainakin sai mahan täydeltä hyvää.
Lue lisää