Saavutettavuustyökalut

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöksellä kaikki esitystoimintamme on peruttu ma 23.11.2020 – pe 18.12.2020. Olemme yhteydessä lipun varanneisiin ja ostaneisiin asiakkaisiin, joten odotathan kärsivällisesti ohjeistustamme, kiitos! Lipunmyynti palvelee puhelimitse ma-pe 9-17.30. Lippumyymälämme Ensi linjalla on suljettu toistaiseksi.
Helsingin Kaupunginteatteri

Merisään kyborgihahmo on poikkeuksellisen laajan yhteistyön tulos

Maija Vilkkumaan Merisää-näytelmässä nähdään Kaisa Torkkelin esittämä kyborgihahmo, jota on suunniteltu, kehitelty ja valmistettu monen osaston ja henkilön voimin. Hahmo on lavalla vain muutaman minuutin ajan, mutta silti sen toteuttamiseen on käytetty valtava määrä työntunteja.

Suunnittelun pohjana oli ohjaaja Aino Kiven toive, että kyborgi olisi tyylilajiltaan retro scifiä, eli 90-luvun tulevaisuudenkuvaa. Miten 90-luvulla elänyt ihminen olisi kuvitellut koneen ja ihmisen yhdistelmän? Millaista tietotekniikkaa silloin oltaisiin osattu ajatella kyborgin päälle?

Laura Dammertin alkuperäinen kyborgiluonnos.

 

Pukusuunnittelija Laura Dammert luonnosteli ja sysäsi alulle ensimmäisen version kyborgista, jota sitten lähdettiin kehittämään yhdessä muiden osastojen suunnittelijoiden ja työntekijöiden kanssa. Alkuperäiseen luonnokseen oli hahmoteltu jakkupuku ja sen rintaan piuhoja, jonkinlainen robottikäsi ja -silmä sekä puolimaski, joka näyttäisi robotin otsalohkolta.

Olennaisena vaatimuksena oli, että Torkkelin täytyy pystyä tanssimaan kyborgiasussa. Siksi ompelija Anni Laantin valmistama jakkupuku tehtiin joustavasta, käärmekuvioisesta lycrasta. “Vaatteet ovat ihanat, kun ovat venyvät. Kerrankin vaatteet eivät häiritse yhtään!” iloitsee Torkkel.

Muilta osin asussa onkin riittänyt näyttelijälle harjoiteltavaa ja huomioitavaa. Kyborgi on luonteeltaan mustasukkainen ja helposti loukkaantuva henkilö, joka ei kestä tunteiden kuormitusta. Ikävät tuntemukset saavat kyborgin rintakehään syttymään valon ja savun nousemaan korvista.

Savun takia Torkkel joutuu kantamaan selässään reppua, jonka sisään valomestari Vesa Ellilä on pakannut kaiken tarvittavan elektroniikan. Laanti valmisti Ellilän toiveiden kokoisen repun paksusta teknisestä kankaasta ja päällysti sen hologrammilycralla, joka on materiaaliltaan sopivan futuristinen. Reppuun mahtuu savukone, pieni akku, vastaanotin, joka ottaa signaalit valopöydältä ja pieniä himmentimiä, jotka ohjaavat ledivalonlähteitä.

“Kun on mötikkä selässä, selälleen täytyy mennä varoen, ettei rösähdä maahan niin että reppu tai selkä hajoaa”, kertoo Torkkel. “Aluksi kaikki ärsyttää, mutta mitä useammin asua pitää, sitä vähäpätöisemmäksi se tulee.”

Kyborgin kauluksen pohja, johon osat suunniteltiin ja kiinnitettiin.

 

Tarpeistonsuunnittelija Jenny Villikka valmisti kyborgille kauluksen plastazotesta, joka on retkipatjan tapainen materiaali. Villikka pintakäsitteli kauluksen ja valoi siihen rataksia, joihin hän

istutti johtoja. Lopuksi valomestari Ellilä lisäsi kaulukseen RGY (Red, Green, Yellow) led -paneelin, joka toimii kyborgin energiataso- ja fiilismittarina.

Villikka kiinnittää johtoja kaulukseen.

 

Kauluksen lisäksi Villikka ja Ellilä tekivät tiivistä yhteistyötä naamion valmistamisessa. “Tämä on ollut poikkeuksellisen laaja yhteistyö. Ehkä täällä on herätty siihen, että osastojen välillä on hyvä pitää enemmän yhteyttä, kun työt kuitenkin sivuavat toisiaan”, Villikka pohtii. “Tässä projektissa on ollut joka suuntaan hyvä pore, ja jengi on saanut ideoita toisiltaan”, Ellilä lisää.

Naamiota varten Torkkelista otettiin kuolinnaamio, jonka päälle Villikka valoi lämmitetystä muovista uuden kerroksen. Siihen hän kiinnitti muovisuikaleista erilaisia osia, kuten johtoja ja koneiden sisällä olevia rataksia. Lisäksi maskiin liitettiin kankaasta tulostettuja piirilevyjä. Ellilä puolestaan suunnitteli naamioon vihreää valoa loistavan silmän, joka on saanut inspiraatiota Terminator 2 -elokuvasta.

Ellilän vastuulla oli myös kyborgin laserhanska. Pukusuunnittelija Dammert oli toivonut robottikättä, mutta alkuperäisessä suunnitelmassa ei ollut valoja. “En edes tiennyt, että sellainen voisi olla mahdollista”, Dammert kertoo.

Torkkel saa kytkettyä hanskan laservalot päälle ja pois peukalollaan, kun taas kyborgin muu tekniikka, eli savukone, silmä ja energiamittari, ovat ohjattavissa langattomasti valopöydästä. “Hanskankin olisi saanut kytkettyä valojärjestelmään, mutta näin parhaaksi jättää Kaisalle hieman omaa päätäntävaltaakin. Ja mikä tärkeintä, jos langaton järjestelmä pettäisi, kyborgi ei olisi täysin ‘hengetön'”, Ellilä kertoo.

Ellilän suunnittelemassa hanskassa on neljä lasermodulia.

 

“Aina jännittävä puoli on se, että monet taiteilijat kokevat, että ilmaisua häiritsee, jos heidän päälleen puetaan langattomia mikrofoneja tai muuta elektroniikkaa. Ajattelin, että Kaisassa voisi olla huumoria ja kipinää, ja että hän suostuisi kantamaan kapistuksia yllään ja tekemään niistä oman esiintymisen jatkon”, Ellilä jatkaa.

Kun harjoitukset koittivat ja Torkkel sai ensimmäistä kertaa päällensä kaikki kyborgin asusteet yhtä aikaa, tuntui koko asu rasittavalta ja kuumalta. Reppu painoi selkää ja käsi väsyi. Pyörivältä lavalta pois hyppääminen pelotti, kun käytössä oli vain yksi silmä ja lavalla pimeää. Teksti unohtui, kun piti keskittyä muihin asioihin. “Parin tunnin kuluttua sanoin, että olen jo ihan tottunut tähän”, Torkkel kertoo.

Kyborgi oli muuttunut suunnitelmasta todelliseksi.

Valmis kyborgiasu on monen kuukauden työn tulos.
Sofi Oksanen - Elina Snicker - Maija Vilkkumaa

Vain parasta minulle

Kolmesta pienoisnäytelmästä koostuva esitys
  • Pieni näyttämö
  • Ensi-ilta 27.10.2020
  • Noin 1 t 45 min, sis. väliajan
  • Opiskelijalippu 19,50 € (ma-to), Eläkeläislippu 36 € (ma-to), Peruslippu 39 €