Merisään oudossa retrofuturistisessa maailmassa ystävät tarrautuvat toisiinsa
Maija Vilkkumaan esikoisnäytelmä Merisää vie katsojan kummalliseksi muuttuneeseen maailmaan, jossa Etelä-Helsingin kadut ovat huuhtoutuneet mereen. Veden varaan jäänyt kaupunki on pakottanut asukkaat etsimään uudenlaisia tapoja pärjätä elämässä.
Näytelmä lähti liikkeelle Vilkkumaan mieleen juolahtaneesta kuvasta, jossa nainen soutaa soutulaitteella ja toinen kannustaa vieressä. ”Kuva kuvalta rupesi kehkeytymään pikkaisen absurdi ja retrofuturistinen maailma”, Vilkkumaa kertoo.
Soutulaite vaihtui soutuveneeksi, jolla päähenkilöt Henna ja Matilda kuljettavat kaupunkilaisia Kauppatorilta Tähtitorninmäelle. Henna on julkisuudessa esiintyvä tunnettu kasvo ja soutufirman keulakuva, joka soutaessaan lausuu runoja. Hän on oudon uuden ajan varieteetaiteilija ja iso tähti, jota Matilda joutuu toppuuttelemaan. Matilda taas on peliongelmainen henkilö, joka huolehtii firman rahoista.
Vilkkumaa halusi kirjoittaa ystävistä, joiden roolit vaihtuvat näytelmän myötä. Kun ystävyyssuhteessa näkökulmat kääntyvät ympäri, se, joka on vaikuttanut vahvemmalta ja tehokkaammalta, paljastuukin yllättäen heikommaksi.
Vieraassa maailmassa ystävyyden merkitys korostuu
Luodessaan Merisään absurdin ja fantasiamaisen maailman Vilkkumaa pohti, miten ihminen toimii uudessa, pelottavassakin maailmassa, jossa kaikki tuttu ja turvallinen on kadonnut.
Tarkastelemalla ihmissuhteiden dynamiikkaa pääsee kiinni siihen, miten ja millaisena ihmiset löytävät paikkansa maailmassa. Joukkoon kuuluminen on perustavanlaatuinen tarve: ilman yhteyttä muihin ei ihmisellä ole mitään.
Henna ja Matilda yrittävät pärjätä luomalla uuden elinkeinon ja perustamalla soutuyrityksen. Aluksi vaikuttaa siltä, että he ovat löytäneet oman selviytymiskeinonsa.
Kun elämä muuttuu hankalaksi, vahvistuu samalla ystävyyden merkittävyys, sillä hädän hetkellä ihmiset tarrautuvat ystäviinsä ja yhteisöönsä. Merisäässä päähenkilöille nousee perustavanlaatuinen ajatus toisistaan: Olet tärkeä ja ainoa, millä on väliä.
Vilkkumaa kirjoitti näytelmänsä miljööksi retrofuturistisen Helsingin, joka on jonkun muun kuin tämän ajan ja tilanteen tulevaisuutta. Merisäästä puuttuu internetajan sujuvuus, eikä siinä nähdä tulevaisuuden teknisiä vempaimia tai laitteita.
Käsikirjoituksen luettuaan ohjaaja Aino Kivi nimesi näytelmän tyylilajin 90-luvun scifi chick litiksi, joka viittaa 90-luvulta kuviteltuun tulevaisuudenkuvaan. ”Tuntui kivalta, että ohjaaja heti ymmärsi, millaista maailmaa haen, vaikka en ollut kuvannut sitä esimerkiksi parenteeseissa. Jossain siellä se sisäänrakennetuissa kudelmissa silti on”, Vilkkumaa kertoo.
Laululyriikoista tuttu maailmankuva
Merisää on jo tyylilajinsa takia moneen suuntaan haarova ja arkisesta paljon poikkeava. Vilkkumaa tunnustaakin olevansa runsasilmaisuinen tyyppi. Hänelle tyypillinen tekemisen tapa on sellainen, että aluksi kaikkea on hirveän paljon. Seuraavassa vaiheessa tekstiä sitten poistetaan ja kristallisoidaan.
Enimmäkseen Vilkkumaa on kirjoittanut laululyriikoita, mutta viime vuosina paljon muutakin. Romaanin muutama vuosi sitten, radiokuunnelmamusikaalin Radio Suomeen ja lisäksi toistaiseksi julkaisematonta draamaa. Helsingin Kaupunginteatterille Vilkkumaa kirjoitti lyriikat Myrskyluodon Maijaan vuonna 2018.
Lyriikoiden kirjoittaminen ja musiikin tekeminen on vaikuttanut näytelmän kirjoittamiseen, vaikka tekemisen tavat poikkeavat monella tapaa toisistaan. Laululyriikoissa tilaa on paljon vähemmän ja ilmaisukeinona musiikki vaikuttaa kaikkeen. Laululyriikoita ohjaa myös ulkoapäin tuotu rytmi.
Näytelmää kirjoittaessa Vilkkumaa tosin havahtui siihen, että rytmin miettiminen kytkeytyy mielessä automaattisesti päälle. Hän huomasi jatkuvasti ajattelevansa tekstin rytmiä ja sitä, miten olennaista rytmi tekstin kulkemisessa on.
Äänet ja rytmi soivat ja kuuluvat Vilkkumaan päässä, kun hän miettii, missä kohtaa rullataan hitaasti, missä kiihtyy ja missä tulevat isot käänteet. ”Rytmi vaikuttaa tarinan näkymiseen”, Vilkkumaa selittää.
Merisäähän Vilkkumaa sävelsi kappaleen nimeltä Merenneito. Vilkkumaa oli kirjoittanut sitä muuten vaan näytelmän kanssa samaan aikaan, kun Kaupunginteatterin silloinen, nyt jo eläkkeelle jäänyt dramaturgi Merja Turunen kysyi, voisiko Vilkkumaa kirjoittaa näytelmään jonkin kappaleen.
Merenneidon kertosäkeessä lauletaan: Sun turha on luulla et hukut / sillä minä kyllä kannan sut rantaan / vaik mulla on vain nämä jalat / mä uin niinku kalat. Vilkkumaa tajusi heti, että se sopii näytelmään täydellisesti.
Vilkkumaa tunnistaa laululyriikoistaan tutun maailmankuvan myös Merisäässä: ”Hahmot ovat syvästi tuntevia, ajoittain neuroottisia, surullisuuden koomiset puolet havainnoivia naisia, jotka yrittävät pärjätä oman elämänsä kanssa.”