Roolihenkilöitä rakennetaan koko harjoituskauden ajan
Näyttelijöiltä joskus kysytään, mitä he tekevät päivisin.
”Jos ei tarvitsisi harjoitella, niin voisi vaan ennen ensi-iltaa käydä katsomassa valopaikat ja päättää, että minä teen tämän roolin näin”, nauraa Heidi Herala. ”Mutta näyttelijän työ on vuorovaikutusta, ja vaikka jokainen tekee oman roolinsa itse, on lopputulos yhteistyötä”, täydentää Juhani Laitala.
Kultalammen harjoituskausi on kestänyt kolme viikkoa, ensi-iltaan on vielä pitkä aika. Takana on analyysivaihe, jossa selvitetään, mitä näytelmä sisältää roolien ja kokonaisuuden kannalta.
”Tällaisessa tekstissä tärkein tapahtuu repliikkien välissä. Täytyy löytää se ajatus ja tunne,
jonka kirjailija on sinne ajatellut, ja tehdä siitä oma tulkinta. Se on mielenkiintoista ja haastavaa”, Laitala kertoo.
”Repliikkejä voi käyttää tässä hyväksi. Tai voisihan ne vain pölöttää kepeästi sanaillen, mutta repliikkien alla piilee kiinnostavia asioita”, Herala selittää.
Molemmat näyttelijät kertovat pitävänsä harjoittelusta, varsinkin siitä vaiheesta kun palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Herala huomasi sen tapahtuneen, kun Kultalammen 20 sivua pitkät kohtaukset, joita hän oli etukäteen jännittänyt, alkoivat yllättäen luistaa.
”Yhtäkkiä huomaa, että ollaankin jo tässä, joka aiemmin tuntui vuorelta. Silloin aika menee nopeasti ja jotkut tyhmät ajatukset on hävinnyt”, Herala kertoo.
”Se on riemullista, kun löytyy se mitä haetaan, ja voi ryhtyä nauttimaan näyttelemisestä”, Laitala jatkaa.
Sanoilla mittelöintiä
Herala ja Laitala näyttelevät avioparia, Etheliä ja Normania, jotka viettävät 48. yhteistä kesää Kultalammen kesähuvilalla. Norman kiukuttelee omaa vanhuuttaan ja loukkaa jatkuvasti rakkaimpiaan, vaikkei haluaisi.
”Vanheneminen on meille kaikille vaikeaa – puhun omasta kokemuksestani – ja Norman tuntee itsensä päivä päivältä voimattomammaksi”, Laitala kertoo.
Hän on oivaltanut, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tärkeämmäksi eletty elämä muodostuu. Kultalammessa Norman ja Ethel kertaavat menneisyyttään, eivätkä kaikki muistot ole kauniita. Norman esimerkiksi on ollut välirikossa tyttärensä Chelsean kanssa kahdeksan vuoden ajan.
”Hän rakastaa ainoaa tytärtään, mutta sen sanominen ja myöntäminen tuntuu olevan Normanin kaltaiselle jäärälle hirveän vaikeaa”, Laitala kertoo.
Norman saa toisinaan myös Ethelin raivon partaalle, vaikka tämä yrittääkin ymmärtää miestään. ”Ei Ethelkään ole mikään pyhimys, suusta tulee ties mitä tyhmyyksiä. Oikeastaan kaikki näytelmän henkilöt ovat sanavalmiita verbaalihirmuja, jotka nokittavat toisiaan”, Herala kuvaa.
Kun Chelsea saapuu kesänviettoon monen vuoden välirikon jälkeen yhdessä miehensä ja tämän pojan kanssa, tokaisee Norman ensimmäisenä: ”Katsohan, meidän pikku pullukkaa.” Komediaa syntyy, kun henkilöt yrittävät selviytyä tällaisista tilanteista arvokkaasti.
”Harjoituksissa aloin aluksi tykittää vastaan, että minähän pistän tästä takaisin, kyllä täältäkin lähtee. Tajusin, etten voi tehdä niin, ettei tule näyttelijä–näyttelijä-kilpailua”, Herala kertoo.
Roolihenkilöitä haetaan ja rakennetaan koko harjoituskauden ajan. Laitala kertoo yrittävänsä viivyttää roolin valmistumista niin pitkään kuin se vastanäyttelijän kannalta on mahdollista. Asioita ei kannata lyödä lukkoon liian varhaisessa vaiheessa, ettei näyttelemistä ala suorittaa.
”Ei riitä, että toistaa illasta toiseen ulkoa opeteltua, vaan jokaiseen esitykseen pitää puhaltaa henki. Millainen esityksestä tulee, riippuu paljon myös yleisöstä. Näyttelijät vievät esitystä haluamaansa suuntaan, mutta parhaimmillaan se tapahtuu yleisön kanssa”, Laitala selventää.
Monitasoista draamaa
Kultalampi ei kuitenkaan ole kertomus erään miehen vanhenemisesta ja sairastumisesta.
”Erikoisen näytelmästä tekee se, että vaikka tämä on kirjoitettu 70-luvulla, niin kirjailija antaa pitkän kohtauksen äidille ja tyttärelle. He molemmat pääsevät prosessoimaan elämiään”, Herala kertoo.
Normankin muuttuu inhimillisemmäksi päästessään puuhastelemaan pienen pojan kanssa. Hän nauttii siitä, että saa viettää aikaa ja vaihtaa ajatuksia lapsen kanssa.
Ethel ja Chelsea taas tuntevat pientä mustasukkaisuutta siitä, etteivät he ole Normanille yhtä tärkeitä. ”Eipä ole tullut ennen näyteltyä sitä, että olisi kateellinen lapselle”, Herala kertoo.
Hänestä itseä vanhemman kotirouvan esittäminen tuntui aluksi muutenkin vieraalta. Herala ei muista ennen näytelleensä roolia, jossa henkilö pyyhkisi pölyjä ja siivoaisi.
”En tiedä montaakaan roolia – paitsi Everstinna – josta olisin ensin ajatellut, että tämä ei ole minulle tai että en osaa tätä. Jouduin menemään alueelle, joka ei ole itsestään selvä”, Herala kertoo.
Samastumispintaa hän löysi pitkästä avioliitosta, jollainen hänellä itselläänkin on takana. ”Havaintoja ja tuntemuksia löytyi lähempää kuin luulin.”
Vaikka Norman ja Ethel ovat välillä ilkeitä toisilleen, he kuitenkin rakastavat toisiaan. Muuten suhde ei olisi kestänyt niin pitkään. ”On ollut kiinnostavaa hakea niitä paikkoja, missä tämä rakkaus näkyy”, Laitala sanoo.
”Näissä kaikissa henkilöissä on kaksijakoisuutta, mikä tekee näytelmästä kiinnostavan ja varmasti jonkun katsojan kannalta samastuttavan”, Herala sanoo.
”On harvinaista, että tällä iällä pääsee näyttelemään näin monitasoista draamaa, ja olen kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden”, Laitala sanoo.
Kirjoitettu toukokuussa 2022.
Ida Henritius