Saavutettavuustyökalut

Säveltäjä Kari Mäkiranta haluaa tehdä monipuolista musiikkia lapsille

”Lapsia ei tarvitse yhtään aliarvioida, vaan heille voi yhtä lailla tehdä mielenkiintoista musiikkia”, aloittaa säveltäjä Kari Mäkiranta kertoessaan Tatun ja Patun sävellystyöstä.

Musiikkinumeroita on näytelmässä paljon, joten sävellettävääkin on riittänyt. Kun Mäkiranta säveltää musiikkia lastenteatteriin, hän pyrkii siihen, että sävellys olisi mahdollisimman monipuolinen rytmillisesti ja musiikillisesti.

Musiikkiteatteria Mäkiranta on ehtinyt tehdä jo kolmella vuosikymmenellä. Hän opiskeli musiikkiteatteria amerikkalaisen sävellysopettajan johdolla vuonna 1993 ja on siitä asti tehnyt sitä päätyönään. Välillä Mäkiranta myös johtaa musiikkiteatteriyhtyeitä.

Musiikki palvelee kokonaisuutta

Sävellystyö alkaa siitä, kun Mäkiranta saa käsikirjoituksen, joka on musikaalisäveltäjän tärkein työväline. Sen pohjalta Mäkiranta luo musiikkidramaturgian koko teokselle. Musiikki sävelletään niin, että se tukee dramaturgiaa.

”On tärkeää hahmottaa dramaturgia musiikillisesti: Miten teksti ja musiikki keskustelevat? Miten musiikki kannattelee ja tuo uutta ulottuvuutta?” Mäkiranta pohtii.

Mäkiranta pitää itseään tekstilähtöisenä säveltäjänä ja säveltää mielellään valmiiseen tekstiin. Sanoitukset toimivat ideoiden pohjana ja antavat suunnan sävellykselle. Tatun ja Patun sävellystyö lähti käsikirjoitukseen tutustumisen jälkeen jouhevasti liikkeelle myös siksi, että Outolan veljekset olivat Mäkirannalle entuudestaan tuttuja aiemmista produktioista.

Tatussa ja Patussa musiikki lähtee monesti viemään mielikuvitustasolle, jolloin näyttelijät puhkeavat laulamaan ja tanssimaan. Musiikkia ja varsinkin kuorolaulantaa on paljon, ja musiikki on tehty vahvasti käsikirjoitukseen. Siksi lauluja ei oikein voi irrottaa kontekstista, vaan jokainen laulu on osa kokonaisuutta. ”Musiikilla löydetään kohtaukselle tietty maailma tai tunnetila”, Mäkiranta selventää.

Kohtauksia sävellettiin harjoituksissa

Mäkirannalla on tapana tehdä musiikkiteatteria niin, että hän säveltää musiikkia harjoituksissa. Näin syntyi myös osa Tatun ja Patun kohtausten musiikista, vaikka laulut Mäkiranta olikin säveltänyt valmiiksi ennen harjoituskauden alkua.

”Olen ollut paljon mukana harjoituksissa ja säveltänyt sitä, mitä siellä näen. Se on kokonaisvaltaista tekemistä, ikään kuin oltaisiin samalla nuotiolla”, Mäkiranta selittää.

Harjoituksissa hän istuu usein pianon ääressä ja improvisoi kohtauksia, joita rakennetaan ja harjoitellaan. Sen jälkeen Mäkiranta saattaa laittaa luurit päähän, säveltää kohtauksen loppuun ja kirjoittaa nuotit paperille.

Musiikin lisäksi kohtauksiin kuuluu paljon muuta äänimaisemaa. Musiikki saattaa liudentua äänimaisemaan, eikä välttämättä ole selvää kumpi on kumpaa. ”Välillä se on kuin veteen piirretty viiva. Erilaisia elementtejä sorvattiin yhteen alkuvuoden harjoituksissa niin, että saatiin kaikki menemään rytmillisesti yhteen”, Mäkiranta kertoo.

Sävellysvaiheessa Mäkiranta tiesi näyttelijäkaartin ja sen, millaisia laulajia on mukana, vaikkei päässytkään laulattamaan heitä etukäteen. Säveltäjän työtehtäviin kuului myös musiikin harjoituttaminen näyttelijöillä. ”Harjoituksissa on voinut viedä laatua vielä pidemmälle, kun näyttelijät ovat niin hyvin laulavia ja liikkuvia. Täällä on mahdollista tehdä monipuolista musiikkiteatteria.”

Aino Havukainen – Sami Toivonen – Sami Rannila

Tatu ja Patu Helsingissä

Outolalainen musiikkinäytelmä
  • Suuri näyttämö
  • Ensi-ilta 7.9.2021
  • Kesto n. 1 t 45 min, sis. väliajan
  • 4-vuotiaasta ylöspäin
  • Lastenlippu 18/23 €, Opiskelijalippu 20/22,50 € (ma-to), Eläkeläislippu 37/42 € (ma-to), Peruslippu 40/45 €