Saavutettavuustyökalut
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Suomennos: Joel Elstelä
Ohjaus: Milko Lehto
Lavastus ja puvut: Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu: Juhani Leppänen
Äänisuunnittelu: Antero Mansikka
Rooleissa:
Kyllikki Forssell ja Santeri Kinnunen
Impressio elämän iltahämärästä Teatterimme rakastettu, arvokkaasti loistava tähti Kyllikki Forssell pääsee valloittamaan Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön sekä alttiiden katsojien sydämet suuren Sarah Bernhardtin roolissa. Ja Forssell lunastaa lupaukset. Hän ei hurmaan niinkään suurieleisyydellä ja diivan elkeillä, vaan vaikuttavalla läsnäololla ja elämänkokemuksen jalostamalla näyttelijäntyöllä, joka ei vaadi alleviivaamista välittääkseen tunteita ja merkityksiä. John Murrellin vuonna 1977 kantaesitetty näytelmä Aurinko ja minä kertoo ranskalaisesta näyttelijättärestä Sarah Bernhardtista (1844-1923), aikansa suurimmasta tähdestä, tämän luopumisen hetkellä. Näytelmä kuvaa erästä iltaa ja yötä Bernhardtin kesäpaikassa Bretagnen rannikolla, Belle-Ile-en-Merin saarella, hänen viimeisenä elinvuotenaan. Flirttailua kuoleman kanssa Unettomana yönä Sarah työstää vimmatusti muistelmiensa toista osaa yhdessä uskollisen sihteerinsä Georges Pitoun kanssa. Näytelmä sekoittaa faktaa ja fiktiota. Henkilöt ovat historiallisia, mutta tilanne on kuvitteellinen. Aurinko ja minä ei tee selkoa niinkään legendaarisen näyttelijän elämänvaiheista, vaan käsittelee kuolemattomuutta ja luopumista yleisinhimillisellä tasolla. Anekdootit Bernhardtin elämästä nousevat esiin, kun diiva muistelee elämänsä käännekohtia, suuria voittoja ja edesmenneitä rakastajia. Milko Lehdon hienovireisesti ohjaama esitys on arvokkuuteen kiedottua, näyttelijöiden karismaan luottavaa teatteria. Forssell on täysin roolinsa tasalla ja hallitsee oman uransa kautta näytelmään syntyvät monet tasot. Hän tuo pelottomasti esiin niin amputoidun jalkansa kanssa elävän naisen heikkouden kuin vielä himmeällä liekillä palan eroottisuudenkin. Forssell flirttailee roolissaan kuoleman sekä yleisönsä kanssa. Aurinko ja diiva, kummankin on yhtä vaikeaa luopua kuolemattomuudestaan. Bernhardt ja Forssell ovat antaneet kaikkensa yleisölle. Keskinäistä peliä Virkistääkseen muistiaan ja huvittaakseen itseään Sarah pakottaa sihteerinsä näyttelemään henkilöitä elämänsä varrelta. Santeri Kinnusen esittämä Pitou taipuu vastentahtoisesti, mutta intotuessaan nauttien, näyttelemään niin Sarahin äitiä, tuottajaa kuin Oscar Wildeakin. Kinnunen fyysistää taidokkaasti Pitoun omalaatuisen luonteen. Pitoun roolin koominen vire tuo eloa esitykseen, mutta tekee samalla emännän ja uskollisen palvelijan suhteesta turvallisemman. Pitoun paksun nahan alle kätketyt haavat jäävät peittoon tarkasti rakennetun roolin alle. Muutenkin näytelmän traagisimpia värejä on pehmennetty ja kulmia hiottu. Kahden ihmisen dialogiin ja tottumuksen leimaamaan ja erilaisten roolien värittämään suhteeseen perustuva näytelmä ei seesteisyydestään huolimatta ole staattinen. Forssellin elämänmakuisen, elämän syrjässä roikkuvan diivan ja Kinnusen notkeasti näyttelemän Pitoun keskinäinen peli pitää esityksen intensiteetin yllä. Elina Kolehmaisen romanttisen nostalgisesti lavastama ja puvustama näyttämökuva ei vaihdu, eikä tilanne kehity tai muutu. Aurinko ja minä ei ole niinkään draamaa vaan enemminkin hetken kuvaus, elävä ja kaunis impressio elämän iltahämärästä.
Lue lisääDiivaroolissa ei ole tietoakaan diivailusta
Lue lisääAURINGON VIIME SÄTEET Mikä varmuus, rentous ja tekemisen ilo! Jo Kvartetti-näytelmän uusintaensi-illassa Kyllikki Forssell säteili: hän oli ollut poissa lavalta kymmenen kuukautta, pitempään kuin koskaan uransa aikana ja säihkyi kotiinpaluun onnea. Hänessä oli uutta pehmeyttä ja lämpöä – ja silti kaikki entinen terävyys ja tarkkuus tallella. John Murrellin näytelmä Aurinko ja minä vaikutti epäonnenlapselta, ensi-ilta lykkäytyi pariin kertaan. Lonkkamurtumasta toipuminen vei Forssellilta kolme kuukautta. Kun ensi-ilta lopulta koitti, esitys oli poikkeuksellisen valmis. Forssell on ranskalaisen teatterin suuri diiva Sarah Bernhardt sadan vuoden takaa. Bernhardt viettää viimeistä kesäänsä Bretagnessa 1922 sihteerinsä Georges Pitoun kanssa – pitäisi kirjoittaa Sarahin elämäkerta loppuun. Santeri Kinnunen on Pitou, joka vahtii, valvoo, näyttelee komennuksesta ihmisiä Bernhardtin pitkän elämän varrelta. Forssellin ikä venyy näyttämöllä 50 vuoden haitarissa. Hän hehkuu intohimoisena miehiä palvovana naisena, jonka vartalo huutaa lemmenleikkejä vielä kerran. Ja kohta, kun kipu ja väsymys iskevät, hänen kasvonsa ovat paljaat kuin kuolinnaamio. Valaistus, josta vastaa Juhani Leppänen, on huikea: käytössä ovat Forssellin rakastamat ramppivalot, jotka näyttävät silmien ajatukset. Ensin tuntuu, että Kinnunen parodioi höpsön vuohen oloista miestä. Kestää hetken tajuta, että juuri näin pitää kompata diivaa, muu saisi Sarahin tuntumaan pateettiselta. Nyt Sarah on totta, elämänkokemuksesta tiivistetyt repliikit koskettavat totuudellaan. Kyllikki Forssell panee peliin oman kokemuksensa, rakkauden teatteriin, itsensä.
Lue lisää
