Jännitteitä ilman purkauksia
Musikaalin kapellimestarilta
Kun muistelen elämääni aikuisuuden kynnyksellä, tulee päällimmäisenä mieleen kaksi tuntemusta: jatkuva epävarmuus sekä elämän realiteettien havaitseminen. Nämä kaksi asiaa, epävarmuus ja realiteettien vääjäämättömyys, sopivat myös kuvailemaan Rakas Evan Hansenin musiikkia ja orkestraatiota. Siinä missä hauras sähkökitaran kaikuisa tremolosoundi ilmentää haparoivaa, jatkuvaa valheessa elämistä, samassa musiikkinumerossa, heti seuraavassa osassa rumpusetin juureva tomikomppi vierittää tapahtumia vääjäämättömästi eteenpäin.
Rakas Evan Hansenin musiikki on sävelletty kahdeksalle näyttelijälle ja kahdeksalle muusikolle. Kuten monessa modernissa musikaalissa, myös tässä, lähes kaikki laulettava on korkeaa ja rytmisesti tarkkuutta vaativaa. Orkestraatiossa on kaksi yhteensopivaa palikkaa: lyömäsoittimet (rummut ja piano) sekä kielisoittimet (jouset ja kitarat). Jousisto (viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso) resonoi inhimillisyyttä, empatiaa ja äidinrakkautta läpi koko partituurin. Kitarat (akustinen kitara, sähkökitara ja bassokitara) kuvaavat nuoruudenintoa ja -rakkautta sekä puhdasta, raikasta halua tuntea tunteita ensimmäistä kertaa. Mikä jää lyömäsoitinten, pianon ja rumpusetin tehtäväksi? Ehkä ne ovat ajankulun väistämätön vaara tai modernin digiajan järjettömän nopean tiedonkulun symboli? Ehkä ne vain luovat paineen vaihteluita.
Yksi Rakas Evan Hansenin musiikin tunnusomainen piirre on sen harmonioiden purkamattomuus. Niin sanotut pidätyssoinnut, joiden ”normaali” tensio olisi tulla puretuksi joko duuriin tai molliin, jäävät tämän musikaalin monissa lauluissa purkamatta. Mietin mitähän teoksen säveltäjät haluavat kertoa näillä valinnoilla. Miksi säveltäjät eivät kuljeta harmonioita ”loppuun asti”? Onkohan helpompaa jättää itsestään selvät duuri- ja molliratkaisut välistä, koska päähenkilö Evankaan ei aina osaa tunnistaa oikeaa eikä väärää?
Niin tai näin, kapellimestarille ja musiikin tulkitsijalle yleisemminkin, tärkeintä on analysoida ja kyseenalaistaa, ei välttämättä löytää yhtä ja ainoaa ratkaisua. Musiikki on kuitenkin olemassa ja esitysohjeet ovat helposti noudatettavissa. Kapellimestarina yritän aina etsiä säveltäjän ja orkestroijan valintoja. Koen, että tehtäväni on palvella teoksen kirjoittajia mahdollisimman orgaanisesti. Siten, miten kuvittelen katsojankin haluavan päästä lähelle sitä tarinaa, jota me kerromme. Orgaanisesti, vaivattomasti ja lähelle.
Eeva Kontu, kapellimestari