Saavutettavuustyökalut
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Näyttelijät
Leena Uotila
Jari Pehkonen
Kristiina Elstelä
Jonna Järnefelt
Tiia Louste
Ursula Salo
Vappu Nalbantoglu
Matti Rasila
Eppu Salminen
Aarno Sulkanen
sekä Leevi Priha /
Otto Kämppi
SUOMENNOS Reita Lounatvuori
OHJAUS Anneli Mäkelä
LAVASTUS ja PUVUT Katariina Kirjavainen
LAULUJEN SÄESTYS Lasse Hirvi
KOREOGRAFIA Javier Torres
VALOT Juhani Leppänen
ÄÄNI Mauri Siirala
Käsityötaito on kunniassaan tänä keväänä Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Ranskalaisen Jean-Claude Grumbergin Ateljee kertoo sodanjälkeisen Pariisin tunnelmista vaatturinliikkeen ompelimossa. Ompelimon tunnemyrskyn keskellä seisoo kuulaana Simone (Jonna Järnefelt), jossa henkilöityy paitsi kirjailijan äiti myös Ranskan juutalaisten tragedia. Hieno näytelmä, hienot näyttelijät. Epookkipuvustus on todellinen silmänilo, kaikki kunnia talon puvustamolle! Esityksessä näyttelijät ompelevat ihan oikeasti. Ikävä kyllä aikaansaannokset on kuulemma pakko purkaa seuraavaan esitykseen
Lue lisääNaurun ja laulun parantava voima Ateljee rakentaa empatialle Helsingin Kaupunginteatterin uutuus, Jean Claude Grumbergin Ateljee, yllättää valoisuudellaan. Sodan jälkeistä aikaa pariisilaisompelimossa kuvaavalta näytelmältä ei juuri odota naurua. Grumberg on kirjoittanut näytelmänsä juutalaisella itseironialla. Naiset kipristelevät puutteenalaisissa oloissa. Ompelimossa puretaan keskinäisiä ristiriitoja räiskyenkin, mutta tarpeen tullen empatiaa tuntien. Näyttelijäkaartista Jari Pehkonen ompelimon omistajana tekee herkullisen roolityön suulaana ja säntäilevänä ämyrinä. Hänen vaimonsa Leena Uotilan myötätuntoista ilmestymistä lavalle oikein odottaa. Pehkosen lisäksi Ursula salo tekee Mimistään herkullisen ronskin luonnekuvan. Matti Rasilan olemuksessa kärsimys ruumiillistuu. Kristiina Elstelä on itsetietoinen tunteilija, Tiia Louste muita parempi, tosikko virkamiehen rouva. Vappu Nalbantoglun Marie nauraa iloisesti kaikelle. Jonna Järnefeltin keskushenkilössä, miehensä keskitysleirille kadottaneessa juutalaisnaisessa tragedia kiteytyy. Hänen hahmonsa kautta Ateljee kiteyttää sitä, miten kuolemaan ei saa kiinnittyä, ei liiaksi kuolleisiin. Esitys alleviivaa naurun ja laulun parantavaa voimaa, iloa, eteenpäin menoa. Harmi, että tunnelmalliset laulut soivat etupäässä nauhalta.
Lue lisää”Ateljeen kohtaukset nostavat empatian esiin Grumbergin tapa tutkia henkilöitään näiden kaikessa naiiviudessa ja tietämättömyydessä toimii perinteisenä teatterina ja ”tavallisten” ihmisten näyttämöllistäjänä, sillä hänen dialoginsa on mehukasta ja henkilönsä riittävästi persoonallisuuksia. Katsojan on helppo tuntea empatiaa näiden ihmisten seurassa. Anneli Mäkelän ohjaamassa esityksessä ja näyttelijäntyössä on paljon huumoria: pinnan alla piilevä traagisuus ei saa vastapainokseen pelkästään komiikkaa…. Uusi työntekijä, Jonna Järnefeltin juutalainen Simone, on surusilmäinen, hiljainen ja säikky, mutta hänestä ei puutu sitkoa ja elämänhalua. (Simonessa Grumberg kuvaa äitiään: hänen isänsä kuoli keskitysleirillä 1943.) Ateljeen ilopilleri Mimi on paha suustaan ja Ursula Salo huvittaa sekä ruumiinkielellä että sanoilla. Tiia Lousteen umpitosikko poliisinrouva purjehtii ompelimossa ylväästi muita parempana, Kristiina Elstelän Giséle on äidillinen tunteilija, Vappu Nalbantoglun nuori Marie nauraa kaikelle. Pomo on mahtipontinen ärmätti, mutta kaiken alla hyväsydäminen. Jari Pehkosen säntäilevä, suulas Lèon on rehevän koominen luomus… Hèléne-rouvan kärsivällisyys on Leena Uotilan käsissä uskottavasti koetuksella. Simonen lailla surusilmäinen prässäri numero yksi ei paljoa puhu, mutta Matti Rasilan olemuksessa kärsimys ruumiillistuu. Eppu Salmisen numero kaksi taas on jääräpäisen tomera vallankumouksellinen. Vanhan talon ullakkokerroksen kaari-ikkunasta näkyy kattoja ja taivasta. Elämän ja arjen elpyminen näkyy pienin vihjein esimerkiksi naisten jalkineissa, jotka vähitellen muuttuvat ronttosista vaikkapa punaisiksi korkokengiksi. Tarinat jäävät kesken; kirjailija ei pyri muuhun kuin näyttämään tavallisen arjen ja sen hyvien ihmissuhteiden elämää rakentavaa, keskeistä merkitystä henkilöilleen. Mutta juuri siksi saattaa tulla katsojalle tippa silmään; onhan kyseessä ollut suuri totuus.”
Lue lisääElämä voittaa, Simone ———————————————————————————————————————— Ateljee. Ranskalaisen Jean-Claude Grumbergin näytelmä Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Suomennos Reita Lounatvuori, ohjaus Anneli Mäkelä, lavastus ja puvut Katariina Kirjavainen, koreografia Javier Torres, musiikin sovitus ja harjoituttaminen Lasse Hirvi, valot Juhani Leppänen, ääni Mauri Siirala. Rooleissa Jari Pehkonen, Leena Uotila, Kristiina Elstelä, Tiia Louste, Jonna Järnefelt, Ursula Salo, Vappu Nalbantoglu, Matti Rasila, Eppu Salminen, Aarno Sulkanen, Sasu Tuominen, Aku Korhonen, Leevi Priha/Otto Kämppi. ———————————————————————————————————————– Ei ole mikään ihme, että Jean-Claude Grumbergin näytelmä Ateljee on otettu hyvin vastaan eri puolilla maailmaa. Tarinana se on nimittäin kuin perhoset niityllä; joillakin on kirkkaat värit, toisten siivet ovat yöntummat, mutta kaikki ne kisaavat saman taivaan alla. Kaikki. XXXXX Tapahtumat ajoittuvat muutamaan sodan jälkeiseen vuoteen Ranskassa. Juutalaispariskunnan omistamassa ompelimossa eletään sekä reaaliajassa että taustoittavissa vaiheissa, sillä paitsi että ihmiset pyrkivät yksilötasolla selviytymään parhaansa mukaan arjen ongelmista, heihin vaikuttavat vielä voimakkaasti sota-ajan kokemukset. Ja jollei ranskalaisompelijattaria aiemmin ollut askarruttanut, miten juutalaiset tai heidän läheisensä, ne jotka selvisivät vainoista hengissä, pääsivät uuden elämän alkuun, niin nyt he olivat sitä todistamassa. Ompelimon omistajat Léon ja Hélène ovat käyneet oman helvettinsä läpi ja pyrkivät vähin äänin auttamaan muita kaltaisiaan ja apua tarvitsevia. Työtä tarjoamalla he tekevät sen hienovaraisimmin. Prässäri on saanut mahdollisuuden ja ompelija, yksinhuoltaja Simone, joka odottaa – turhaan – miestään palaavaksi keskitysleiriltä. XXXXX Mikään valitusvirsi tämä näytelmä ei ole, päinvastoin, siinä nauretaan paljon. Taitava dramaatikko on tietenkin käyttänyt vastavoimia tarinansa kertomiseen. Ompelimon naiset ovat kukin omanlaisiaan persoonallisuuksia ja ottavat välillä yhteen niin että kipunoi. Mutta se mikä heitä yhdistää on aito lähimmäisenrakkaus. Jokainen tajuaa Simonen vaikean taloudellisen mutta myös henkisen tilanteen. Kuin muskettisoturit he ovat kaikki yhden puolesta, ei ohjelmallisesti, vaan mikä vieläkin parempaa, vaistonvaraisesti. Pieni on kaunista, se on hyvä ilmaisu, mutta vaikka Ateljee näennäisesti on pieni näyttämöteos, vaikutuksiltaan se on suuri, sillä omalta osaltaan se yrittää hieman sulattaa ihmiskunnan kurkkuun juuttunutta möykkyä. XXXXX Tarinassa olisi ollut ainekset myös revittelevään Pennejä taivaasta -tyyppiseen ohjausratkaisuun, jossa musiikilliset osuudet olisivat painottuneet näkyvämpinä estradiepisodeina, kuvitteellisina kerronnan täydentäjinä. Anneli Mäkelä on valinnut keskitien, etenemisen selkeästi henkilökuvien kautta. Se toimii tunnelmahakuisesti ja hyvin, sillä mittatilaustyötä tässä nyt tehdään, ja miksipä ei, kun kerran ompelimossa ollaan. Kristiina Elstelä on sydämellinen ja huolekas Giséle, Tiia Louste uljaan omahyväinen hienostelija rouva Laurence, Ursula Salo hersyvän railakas Mimi, Vappu Nalbantoglu pikkutyttömäinen ja kiltti Marie. Ryhmä on ehyt ja sen muuntautumiskyky kunkin näyttelijän osalta varsin elastinen. Suhtautuminen yhteisön uusimpaan jäseneen saa kaikki varuilleen, mutta nopeasti hento ja surumielinen Simone – Jonna Järnefelt – on yksi joukosta. Vaikka tulokas ensin näyttää eristäytyvän, laulaa ja nauraa hän pian muitten mukana. Järnefelt tekee roolinsa harkitun vähäeleisesti, hänessä on salaperäisyyttä, pelokkuuttakin, ja hänen herkät kasvonsa ovat avoimet ja paljastavat. Vielä sulkeutuneempi, omassa maailmassaan elävä on ompelimon prässäri, jota Matti Rasila tulkitsee herkkähermoisen väräjävästi. Hänen rakastumisensa Simoneen ei ole johtava mihinkään, mutta teatteri-illan kohokohdaksi muodostuu hänen ja Simonen tanssima Jiddish Tango. Se on täynnä eroottista latausta, viipyvän liikkeen suomaa rytmistä vapautta ja murheensekaista kaipuuta. XXXXX Leena Uotila vie tyylillä roolinsa ompelimon toisena johtajana Hélènenä. Olipa kommunikointi sanallista tai sanatonta, hän vetoaa katsojaan. Uotila tekee rohkein vedoin tämän viisaan, voimakkaasti tuntevan naisen roolin, eikä hukkaa yhtäkään koomista elementtiä kun niitä on tarjolla. Varsinaisen yllätyksen tekee sitten Jari Pehkonen yrityksen ykköspomona Léonina. Paitsi että koomikon lahjat ovat sumeilematta pelissä, näyttelijäntaide paljastaa nyt enemmän. Léon on kovaääninen ja muka kovaotteinenkin, mutta pohjaltaan varsin kiltti ja empaattinen mies. Pehkonen ilmaisee koko skaalan todella kiintoisasti. Ytyä ja ilmettä on myös Eppu Salmisessa ammattiyhdistysaktiivina sekä Aarno Sulkasessa tukkukauppiaana. Simonen kuopusta esitti lehdistöensi-illassa hellyttävästi Leevi Priha. Musiikilla on kokonaisuudessa oleellinen merkitys. Valittuja aikaan ja teemaan osuvia melodioita kuultiin sekä livenä – kuin juuri siitä hetkestä syntyneinä – että nauhalta. Jälkimmäisiin lukeutuivat mm. muutamat Jonna Järnefeltin sydämeen käyvät kauniin kauniit soolot.
Lue lisää”.. Roolityössä pääsevät pisimmälle ompelimon omistajaa esittävä Jari Pehkonen, jonka paisuttelu tosin välillä irtautuu kehyksistä sekä Ursula Salo, jonka turski Mimi on taidokas luonnekuva. Kristiina Elstelä, Tiia Louste ja Vappu Nalbantoglu ovat työläisnaisten rooleissaan hurmaavan itsetietoisia ranskattaria… Jonna Järnefelt näyttelee vaikuttavan vähäeleisesti tarinan keskushenkilö, miehensä keskitysleirille kadottanutta juutalaisnaista. Leena Uotila kannattelee vahvalla läsnäolollaan ompelimon emännän keskeiseksi muodostuvaa roolia. …Grumbergin Ateljee on lämminhenkinen kuvaus mykistävästä tuskasta ja järkähtämättömästä toivosta.”
Lue lisääTunnekuohuja neulan varressa Loistava Lèon Jari Pehkonen esittää mainiosti juutalaistaustaista liikemiestä Lèonia, josta vaikeat vuodet ovat puristaneet vähän liikaa mehuja…. Koskettava Simone Jonna Järnefeltin Simone on tarinan keskushenkilö, vakava ja velvollisuudentuntoinen puurtaja, joka mieluummin murtuu kuin yhtään taipuu. Järnefeltin koko olemus saa tässä henkiä sota-ajan pingottuneisuutta. Roolityö on koskettava. Herkullisia hahmoja ovat Tiia Lousteen rouva Laurence, virkamiehen vaimo ja siksi fiinimpi neulankäyttäjä, sekä Kristiina Elstelän äidillistä lämpöä säteilevä Giséle. Ompelimon junioriosastoon kuuluvat Ursula Salon vimmaisen hauskasti tulkitsema rempseä Mimi ja Vappu Nalbantoglun lapsellinen ja herkkä Marie. Oma tärkeä osansa on prässärillä, ensin Matti Rasilan esittämällä keskitysleirin kauhut kokeneella miespololla ja hänen jälkeensä uuden ajan poliittisella agitaattorilla, jonka säntillisen tiukka hahmo on Eppu Salmisen muotoilema… Puvut kertovat Henkilögallerian täydentävät tukkukauppias, jota luotettavaan tapaansa esittää Aarno Sulkanen; röyhkeästi virnuilevat koneompelijat, joita esittävät Sasu Tuominen ja Aku Korhonen; ompelimon omistajan vaimo, jota raastavat kahtaalle lämmin sydän ja käytännön huolet – Leena Uotilan tulkinnassa on selväpiirteisyyttä ja voimaa. Pienen mutta olennaisen lapsiroolin tekee Leevi Priha. Siirtymiä vuodesta toiseen ja 1940-luvulta 1950-luvulle voi seurata vaatteiden ja ompelijattarien työtakkien muuttuvista malleista ja materiaaleista. Katariina Kirjavaisen lavastus ja puvut henkivät tyylitietoisuutta. Ja niin se vain on, että käsityöihmiselle tuottaa suurta mielihyvää katsella kaikkea työn touhua kankaiden, neulojen, lankojen ja nappien keskellä.
Lue lisää