Apu, 15.10.2004
Arvio
Raila Kinnunen
Yhdessä me pärjätään
Elling on ihana. Totta ja hauska ja
surullinen, ja kun sen on nähnyt, tekee mieli ottaa vieruskaveria kädestä
ja sanoa, että sä oot muuten ihan kiva. Norjalaisen Veriveljet-kirjan
pohjalta tehtiin ensin menestysleffa Elling ja sitten näytelmä, joka on nyt
laskeutunut Helsingin Kaupunginteatterin pasilan studioon.
Mielenterveyshoidokit Elling ja Kjell
Bjarne pääsevät avohoitoon kokeilemaan itsellistä elämää Oslon kaupungin
järjestämässä asunnossa. Toinen on pedantti, säikky ja kirjaviisas, toinen kuin
iso lapsi, elämälle ja naisille ahnas, käyttöohjeet vain puuttuvat. Yhdessä nämä
Välkky ja Pölkky aloittavat taipaleen maailmassa, jossa puhelimeen pitää vastata
itse, käydä kaupassa, pestä kalsarit, tutustua toisiin ihmisiin. Tarina kertoo
ystävyydestä, onnesta – se on muuten lähiöbaarissa omin rahoin nautittu
läskisoosi – pärjäämisestä ja välittämisestä.
Tommi Auvinen ohjaa
tunteella ja järjellä, Jouko Klemettilä tekee pikkutarkkaa
työtä pikkumiehen roolissaan, Tuomas Uusitalo rymistelee sydän
paljaana maailmaa päin. Eppu Salmisen sosiaalityöntekijä on
ihminen hänkin, viisas, ja Marjut Toivanen piipahtaa kolmessa
naisroolissa täydellä teholla. Kissanpentuja ja vauvojakin tarinaan
sisältyy.
Lue lisää
Länsi-Uusimaa, 6.10.2004
Arvio
Kaarina Naski
———————————————————————————————————————
Elling.
Helsingin
Kaupunginteatteri, Studio Pasila. Kirjoittanut Axel Hellstenius Ingvar
Ambjörnsenin romaanin Brödre i blodet pohjalta. Dramatisoinnissa mukana
teatteri- ja elokuvaohjaustensa kautta Petter Naess. Suomennos Henri Kapulainen,
ohjaus Tommi Auvinen, lavastus Oskari Torvinen, puvut Sari Salmela, valot Teppo
Saarinen, ääni Ari-Pekka Saarikko. Rooleissa Jouko Klemettilä, Tuomas Uusitalo,
Eppu Salminen, Marjut Toivanen.
———————————————————————————————————————
”En usko elämän suuriin järistyksiin. Mielestäni me
panemme liikaa painoa sensaatioille ja niin sanotuille uroteoille. – Pieni on
suurta.” Näin sanoo norjalainen menestyskirjailija Ingvar
Ambjörnsen.
Nähtyään Studio Pasilan uutuuden, Ellingin, on kernaasti samaa mieltä
kirjailijan kanssa. Ambjörnsenin tarina on nimittäin hurmaava. Se liikuttelee
hellästi sydämen tiukuja ja toteutuu näyttämöteoksena nautittavasti.
XXXXX
Tämän syksyn teatteritarjonta pääkaupungissa on runsas,
laadukas ja monivivahteinen. Elling erottuu sieltä hehkuvan kultahippusen
lailla. Se on tarina kahdesta syrjäytyneestä mieleltään hiukan järkkyneestä
nuorestamiehestä, jotka ovat laitosjakson jälkeen hakeutumassa takaisin
yhteiskuntaan, avoimiin oloihin niinsanotusti. Kaveruksille on järjestynyt
kaupungin asunto, ja heidän sopeutumistaan valvoo
sosiaalityöntekijä.
Ahdistuksesta, toisten ihmisten neurooseista ja peloista syntyvä komiikka
on yhtä rajua kuin sen irroittama nauru vapauttavaa. Kun puhelimen soiminen
aiheuttaa paniikin, kun kaupassa käynti tuntuu ylivoimaiselta, kun turvallista
on vain neljän seinän sisällä ja sielläkin ”entisestä elämästä” tutuin ajatus-
ja käyttäytymiskuvioin. Miksei, huomaa katsoja pohtivansa. Eriasteiset fobiat
ovat totta monelle omakohtaisestikin. Joku ei uskalla mennä hissiin, toinen
kammoaa julkista esiintymistä tai hammaslääkärin tuolia.
XXXXX
Ellingille ja Kjell Bjarnelle selviytymisestä arjessa
tulee kuin elämän ja kuoleman kysymys, sillä jolleivät he vähä vähältä rohkaistu
ja osoita toipumisen – jos sekään nyt mikään oikea ilmaisu on – merkkejä, heidän
on palattava laitoshoitoon. Yleisö
huomaa nauttivansa tarinan henkilöiden pienistäkin edistysaskeleista. Sitä
ollaan kuin kannustussakki urheilukilpailuissa. Kaikki yksien puolesta. Ja
onnistumisen riemu, se on tarkoitettukin jaettavaksi.
Eikä
teksti suinkaan perustu siihen, ettäkö ainoastaan kaiken maailman ellingit
olisivat kummajaisia, ei ei, kyllä meidän mentaalilaitosten ulkopuolella
käyskelevienkin toilauksissa ja reagoinneissa on joskus ihmettelemistä ja näihin
piirteisiin kirjailija tuikkaa taitavasti. Ja koko ajan rivien välistä on
luettavissa myös sairaskertomusta, sitä millaiset seikat juuri nyt kyseessä
olevien kavereitten vaiheissa ovat alentaneet heidän sietokynnystään ja
vastustuskykyään, nostaneet herkkyyden paljaana pintaan. Yhtä lailla tulee myös
toteen näytetyksi älykkyyden suhteellisuus ja tunteitten arvon myöntäminen
kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
XXXXX
Tommi Auvisen ohjaus on tuottanut hienon esityksen,
jossa jopa roolihenkilöiden fyysistä liikkuma-alaa on käytetty oivaltavasti
hyväksi episodien ulottamiseksi myös varsinaista näyttämöä laajemmalle.
Jouko Klemettilän näyttelijäntaide on ihailtavaa ja hämmentävän tarkkaa
ja hienosäätöistä. Hänen Ellinginsä on sukua elokuvan Jack Nicholsonille ja
Dustin Hoffmanille näiden tähtien tulkitsemissa samantyyppisissä rooleissa, mm.
tutkitun ja rikkaan ele- ja ilmekielensä ansiosta.
Nuori Tuomas Uusitalo on vetoavan lapsenomainen ja täysillä eläytyvä
Kjell Bjarne, joka pelaa Klemettilän kanssa yhteen suorastaan
aavistuslähtöisesti. Myös Eppu Salminen tekee karheantiiviin ja pitävästi
jännitteisen roolin sosiaalityöntekijänä, ja vetävän ”naisen tuoksun” esitykseen
tuo Marjut Toivanen kaikissa kolmessa roolissaan.
Kaarina Naski
Lue lisää
Helsingin Sanomat, 25.9.2004
Arvio
Jukka Kajava
Kaksi lentää yli käenpesänStudio Pasilan Elling-esitys kuuluu kauden
herkkuihin
Axel Hellstenius, Ingvar Ambjørnsen, Petter Næss: Elling. Studio
Pasila. Suomennos Henri Kapulainen, ohjaus Tommi Auvinen, lavastus Oskari
Torvinen, puvut Sari Salmela, valot Teppo Saarinen, ääni Ari-Pekka
Saarikko, rooleissa Jouko Klemettilä, Tuomas Uusitalo, Eppu Salminen ja
Marjut Toivanen. Maailma
on jo sellainen. Teatterikin taitaa olla jo sellaista, että näytelmä, joka
kertoo kanssaihmisen välittämisestä, on oitis voiton
puolella. Studio Pasilan Elling on juuri sellainen näytelmä. Helsingin
kaupunginteatterin esityksestä poistuu hyvillä mielin. Sitä on sittenkin
olemassa ja kertomisen arvoisesti,
välittämistä. Henri
Kapulaisen suomentama näytelmä perustuu Ingvar Ambjørnsenin Veriveljet-romaaniin.
Samasta aineistosta on valmistettu myös
norjalainen menestyselokuva, jota katseltiin kyynelet silmissä, milloin naurusta
itkua hyrskien, milloin myötätunnosta liikuttuen. Studio Pasilassa Tommi Auvisen ohjaama tulkinta on samaa maata, kaikessa
erilaisuudessaankin. Esitys on ripeää ja
hauskaa teatteria, muttei liian hauskaa. Se on
tärkeää. Erilaista on
se, että elokuva tietenkin selviää tehtävistään vähemmällä
näyttelemisellä kuin teatteri. Hetken aikaa
Studio Pasilassakin pohtii, onko tässä kaikessa jotain hitusen liikaa. On siinä
elokuvaan verraten, mutta ei välttämättä teatterin
kannalta. Jouko
Klemettilä tosin näyttelee Ellingin roolin kellosepän
tarkkuudella täpötäyteen yksityiskohtia. Toista selviytyjää, Kjell Bjarnea,
tulkitseva Tuomas Uusitalo on
työtavaltaan sikäli raikkaampi, että hän menee suoremmin asiaan, hyökkää
mutkittelematta ja tuulispäänä asiain
ytimiin. Eroa näyttelijöiden välillä siis on,
muttei tipan vertaa haitaksi. Sitä paitsi Jouko Klemettilän ilmeikästä
tarkkuustyötä on mahdottoman hauska seurata. Ja onhan se kertovaa itse henkilön
suhteen. Kaiken lisäksi katsomoon sijoitettu Ellingin runokokouskohtaus on
Klemettilän kantavilla taiteilijan harteilla ylittämättömän
riemukas. Olen näkevinäni Klemettilässä tulevan
Lasse Pöystin. Hän on taitoa,
läsnäoloa ja lämpöä tulvillaan. Monille tuttu
tarina kertoo kahdesta mielenterveyshoidokista. He vapautuvat laitoshoidosta ja
saavat Oslon kaupungilta yhteisen asunnon. Nyt on voitettava pelot. On opittava
selviytymään siviilielämän vaatimuksista, yhdessä ja
erikseen. Kamppailu on kovaa. Välillä mennään
pitkin seiniä. Pelkkä puhelimeen vastaaminen tuottaa miltei ylikäymättömiä
vaikeuksia. Mutta he oppivat. Ja sen voi
paljastaa katsojan elämystä pilaamatta, että he myös selviytyvät haasteista,
joita sosiaalivirkailija, tarkasti hellyyttä ja ankaruutta annostava Eppu Salminen, kumppanusten tielle
heittää. Kaksi onnistuu lentämään yli
käenpesän. Jossain
määrin niin näytelmä kuin esityskin ovat vaikeuksissa loppunsa suhteen.
Tarinasta puuttuu se vaadittava vihonviimeinen uhkakynnys, jonka yli on vielä
päästävä lopullista vapautta
lunastettaessa. Kerronta kulkee finaalissaan
liikaakin legatona ja kulkeutuu hieman syrjään keskusaiheestaan. Esityskin
menettää ripauksen puhtiaan ja
elinvoimaansa. Kun kaikki lopulta on ohi,
kaikki on myös uskottavasti ja koskettavasti hyvin. Niin tämän tyyppisessä
kertomuksessa pitääkin tapahtua. Onnellinen loppu kannustaa ymmärtämään, mistä
Ellingissä on pohjimmiltaan kysymys: juuri siitä
välittämisestä. Marjut
Toivanen on herkullinen komedienne näytelmän kolmessa
naisroolissaan, mutta erityisesti hemaisevana tarjoilijattarena läskisooseineen
kaikkineen. Studio
Pasilassa asiat ovat hyvin. Kiviä taskussa
kerää yhä täydet katsomot. Arvelen, että Ellingistä tulee samanveroinen hitti. Temaattisesti näytelmät
liikkuvat samoilla yleisön rakastamilla apajilla. Teatterina ne ovat
laatuluokkaa.
Jukka
Kajava
Lue lisää
Kirkko ja Kaupunki, 7.10.2004
Arvio
Marja Kuparinen
Uuden pelkoa ja selviytymisen riemua
Rohkeus ja toisesta välittäminen ovat asioita, joita ei viime aikoina ole kovin usein teatterilavoilla näkynyt. Kun näkee, huomaa ihastuvansa. Elämän synkkien puolien revittelyt ovat paikallaan, mutta kyllä Studio Pasilan Ellingin kaltainen arjen selviytymistarina päihittää ne kevyesti. Tommi Auvisen ohjaama Elling on vastamyrkkyä väsyneelle mielelle, sillä kun teatterista lähtee, on täynnä parantavan naurun energiaa.
Elling perustuu norjalaisen Ingvar Ambjörnsenin Veriveljet-romaaniin. Kirja kertoo kahdesta mielenterveyskuntoutujasta, jotka saavat Oslon kaupungilta yhteisen asunnon. Nyt olisi päästävä laitoksen tarjoamasta turvasta itsenäisen elämän alkuun. Pelon aiheita riittää puhelimeen vastaamisesta ja kauppaan uskaltamisesta alkaen.
Näin kerrottuna juttu ei vaikuta kovin hehkeältä, mutta nähkääpä näyttämöllä miesten pelot, urheus, yrittämisen halu ja ennen kaikkea huikea huumori. Nauru, jonka näytelmän tilanteet katsojassa herättävät, ei ole ivaa eikä pilkkaa. Päinvastoin katsoja tuntee syvää myötätuntoa ja saa tilaisuuden tunnistaa omatkin pelkonsa ja arkuutensa.
Jouko Klemettilä on äitinsä helmoissa aikamieheksi kasvanut Elling, jonka maailma sortui äidin kuollessa. Hänessä on oveluutta saada kaveri, kovia kokenut Kjell Bjarne (Tuomas Uusitalo), tekemään pelottavia asioita puolestaan. Ellingin jokainen kädenliike, ruuan leikkaaminen millimetrin tarkoiksi paloiksi, pienet kengänkärjen naputukset, siisti säntillisyys ja turvaa tuova olkalaukku ovat upeita löytöjä. Niillä pelottava maailma pysyy kasassa. Tuomas Uusitalo antaa Kjell Bjarnen tunteiden näkyä. Hän juoksee, tömistää, hikoilee ja sulaa riemuitsevaksi hymyksi, kun hyvin käy, saa vaikka kissanpennun tai ravintolassa läskisoossia. Lahjakas nuori näyttelijä, jota oli ilo seurata. Lähellä istuvat näkivät jokaisen hikipisaran, poskilihaksen nytkähdyksen ja paidanhelman myttäämiset.
Myötätuntoa herättää myös miehiä kannustavan ja tukevan sosiaalivirkailijan hahmo (Eppu Salminen). Ero hoitajan ja hoidettavan välillä rakoilee lopussa, kun mies kertoo oman elämänsä tragediasta.
Marjut Toivasella on näytelmässä tarjoilijan, naapurin ja lääkärin rooli. Voi niitä viettelyksiä, jotka hän tarjoilijana Elingin ja Kjell Bjarnen silmien eteen tarjoaa.
Hieno näytelmä näihin syksyn sateisiin.
Axell Hellstenius, Ingvar Ambjörnsen, Peter Naess: Elling., Ensi-ilta Studio Pasilassa 23.9.
Lue lisää
Ilta-Sanomat, 4.10.2004
Arvio
Essi Henriksson
Teatteristudio Pasila tarjoaa näytelmän, joka itkettää ja hihityttää. Elling on näytelmän nimi ja myös sen neuroottinen päähenkilö. Jouko Klemettilä saa yleisön pauloihinsa sievistelyllään keski-ikäisenä mammanpoikana Ellinginä. Uusavuttoman ja naisenkipeän Kjell Barnen eli Tuomas Uusitalon kanssa he muodostavat parivaljakon, jota sitoo yhteen pelko ulkomaailmaa kohtaan. Kaverukset ovat juuri päässeet hullujenhuoneelta. Eläminen hieman pelottaa, joten he tyytyvät kiikaroimaan oslolaisten touhuja uuden asuntonsa verhojen suojasta. Näytelmä perustuu Ingvar Ambjørnsenin romaaniin Veriveljet. Alkuperäiskielinen nimi on Elling og Kjell Barne. Kaupunginteatteri on ottanut nimestä vain olennaisen. Totuus on kuitenkin, että juuri näyttelijöiden välinen kemia tekee näytelmästä niin hulvattoman. Ohjaaja Tommi Auvinen onkin rakentanut näytelmän kaverusten välisten ristiriitojen ja jännitteiden varaan. Ellingissä on paljon elokuvamaisia aineksia, jotka toimivat lavalla yllättävän hyvin. Rokki soi ja kaverukset sisustavat uutta asuntoaan kuin pikakelauksella. Eppu Salminen ja Marjut Toivonen käväisevät sivurooleissa potkaisemassa asioihin vauhtia, kun tahti uhkaa hidastua. Kaiken kaikkiaan Elling onnistuu olemaan samalla sekä koskettava että hauska, ja jotenkin sen henkilöhahmoihin kiintyy, vaikka he ovatkin vain tavallisia hulluja.
Lue lisää