Saavutettavuustyökalut
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Ohjaus Maarit Ruikka,
Suomennos Sami Parkkinen,
Visualisointi Kaisa Niva,
Puvut Sari Suominen,
Valot Teppo Saarinen,
Äänet Ari-Pekka Saarikko
Rooleissa
Jouko Klemettilä, Mika Nuojua, Matti Olavi Ranin,Panu Vauhkonen
Gagarinin tie on musta komedia poliittisesta aktivismista Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa ensi-iltaan torstaina tullut näytelmä käsittelee ajankohtaista aihetta – globalisaatiota ja sen vaikutuksia työntekijän elämään. Maarit Ruikan ohjaaman Gagarinin tie -näytelmän ajankohtaisuudesta kielii se, että Gregory Burgen näytelmää on viime vuosina palkittu ja esitetty ympäri Eurooppaa. Ennen Helsingin ensi-iltaa näytelmä tuli ohjelmistoon myös Tampereen Työväen Teatterissa. Nuoren näytelmäkirjailija Burgen kirjoittamassa esikoisnäytelmässä otetaan kantaa globalisoituneeseen yhteiskuntaan, jossa talous sanelee tahdin. Nurinkurisen marssijärjestyksen tiellä ihminen jää jalkoihin. Neljä miestä pohtii enemmän ja vähemmän tahtomattaan maailman menoa Skotlannin Fifen alueella sijaitsevassa Lumphinnansin kaivoskylässä. Näytelmä on saanut nimensä Gagarinin tiestä, joka kertoo alueella vahvana eläneestä kommunismista. Tietokoneen osia valmistavan tehtaan varastohallissa työskentelevä Eddie on kyllästynyt siihen, että kapitalismi ei ota huomioon ihmistä. Eddie on kyyninen duunari, joka on hankkinut sivistystä kirjastokortin avulla. Ärsyyntynyt mies aloittaa sanallisen vyörytyksen ja ruotii Jean-Paul Sartren ja Jean Genetin filosofista hörhöilyä ivallisesti. Myös Karl Marxia ja kumppaneita pohditaan tämän päivän valossa. Mielipuolinen Eddie ja intomielinen idealisti-Garyn ovat päättäneet laittaa kapuloita globaalin kapitalismin rattaisiin kidnappaamalla pomonsa. Kidnapattu Frank edustaa kaveruksille pahaa kapitalismia – tai ainakin on tarkoitus edustaa, kunnes selviää, ettei kaikki ole mustavalkoista idealismista riisutussa maailmassa. Talouden rattaissa möyhennetty fatalisti-johtaja on naapurin mies, omia miehiä, ei japanilainen tai amerikkalainen, kuten työläisromantikon rooliin eläytyvän Panu Vauhkosen Gary ääneen toivoo. Hankkeeseen sotkeutuu kohtalokkaasti nuori Tom, joka työskentelee varaston vartijana. Mika Nuojuan näyttelemä Tom on naivi ja uskoo, että hänen akateeminen uransa lähtee vielä nousukiitoon. Kapitalisti-Frank ei suostu duunareiden syntipukiksi. Matti Olavi Raninin esittämä Frank ei ole pulmunen, silti hänellä on Garyn tapaan perhe ja tavallinen elämä. Eddie ja Gary ovat turhautuneita, tuntevat voimattomuutta ja itsekästä tarvetta saada vihalleen kohde. Aktivismi on harvoin täysin pyyteetöntä asioiden ajamista, vaan toiminnassa on aina itsensä viihdyttämisen aspekti. Olosuhteet pakottavat miehiä ruotimaan olemistaan ja suhdettaan ympäröivään maailmaan yhden yön aikana. Miehet ovat eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa, heillä on henkilökohtaisia toiveita ja pelkoja. Silti heitä yhdistää epätietoisuus siitä, mihin maailma onkaan menossa. Tragikoomista joukkoa kapellimestaroi raivokas Eddie, jota Jouko Klementtilä näyttelee vauhdikkaalla otteella. Eddie ei halua tyytyä kohtaloonsa tasapäistettynä duunarina. Garylle puolestaan työläisyyden historia on kunniakas ja sisältöä elämään tuova seikka. Hänessä on agitaattorin ainesta, mutta myös annos keskiluokkaisuutta. Herraseurueen sanailu modernin maailman menosta ja talouden lainalaisuuksista on yhtäaikaa sarkastista, ivallista kitkerää ja ihmettelevää. Nykynuorison ”aktivismista” nämä duunarit eivät anna kovin lupaavaa kuvaa. Pikimusta huumori kukkii Burgen tarinassa, samalla kun ihmisyyden onttous kumisee kolkkona. Reilun puolentoista tunnin mittainen näytelmä on vahvaa vyörytystä alusta loppuun saakka. Näytelmä pitää pihdeissään, kiitos oivan dialogin ja näyttelijäntyön, aiheen ajankohtaisuus lisää entisestään mielenkiintoa. Globalisaatio draaman aiheena tuntuu kuivalta kuin kieltolaki. Burge on kuitenkin onnistunut luomaan tarinan, joka viihdyttää ja saa pohtimaan näytelmän moraalisia teemoja syvällisesti. Burge on oman aikansa lapsi ja osaa hyödyntää populaaria viihdekulttuuria painavan viestinsä ryydittäjänä. Poliittisesta vireestä huolimatta Gagarinin tie ei julista kieli poskessa. Näytelmä kommentoi yhteiskuntaa syrjästä ja akuutisti. Lämpötila nousee näytelmässä loppua kohden. Vyyhti ei tarjoile ratkaisuja, sytykkeitä ja polttopuita kylläkin. Ohjaaja Maarit Ruikka on kutonut kestävän ja tiheän verkon, josta ei pääse irti edes näytelmän loputtua. Lisää teatteria, jossa on sanomaa ja sisältöä!
Lue lisää”Matti Olavi Ranin gör ett fint rollarbete i rollen som den kidnappade chefen Frank; en klipsk men levnadstrött man som motvilligt springer i kapitalismens ekorrhjul.”
Lue lisääGagarinin tie on umpiperäinen kadunpätkä pienessä kylässä Skotlannin hiilikaivosalueella. Alueen vaalipiiri on ainoa, josta koskaan on valittu kommunistinen edustaja Britannian parlamenttiin. Skotlantilainen 30+-sukupolveen kuuluva näytelmäkirjailija Gregory Burke nimesi maailmanmenestykseen kohonneen esikoisnäytelmänsä kadun mukaan.
Lue lisää1. Kertoisitko ensin hiukan taustasi ja siitä mitä teit ennen kuin ryhdyit kirjailijaksi?
Lue lisääTyöläissankarin loppu Helsingin kaupunginteatteri: Studio Pasila: Gregory Burke: Gagarinin tie. Suom.: Sami Parkkinen. Ohjaus: Maarit Ruikka. Lavastus: Kaisa Niva. Rooleissa: Jouko Klemettilä, Mika Nuojua, Panu Vauhkonen, Matti Olavi Ranin. Brittiläisessä kirjallisuudessa (ja tosielämässäkin) working class hero, työväenluokan sankari, on merkittävässä osassa. Hän on yleensä voimakas, valistunut, pystypäinen, luokkatietoinen henkilö, joka pitää tovereidensa puolta kapitalisteja vastaan. Suurissa hiilikaivoslakoissa 1970-luvulla ja 1980-luvuilla hänen kaltaisiaan oli monta. Skotlantilaisen Gregory Burken näytelmässä Gagarinin tie työläissankari ei ole enää valistunut eikä voimakaskaan. Hänen luokkatietoisuutensa on hämärtynyt, mutta hän haluaa tehdä jotakin, esimerkiksi antaa kasvottomalle, maailmalaajuiselle kapitalismille jonkinlaiset kasvot. Niinpä hän on päättänyt puolihullun psykopaatin kanssa kidnapata tehdaskonserninsa kansainvälisistä johtajista yhden. Tietysti homma menee pieleen. Tämä työväenluokan sankari Gary (erinomainen Panu Vauhkonen) julistaa olevansa kommunisti, mutta hänen ajatusrakennelmansa ovat aika lailla sekaisia. Tärkeintä kuitenkin on, että hän on hyvä ihminen. Jouko Klemettilänkomeasti tekemä nihilistinen psykopaatti-Eddie on Garyä terävämpi, hän puhuu suvereenisti eksistentialismista, globalisaatiosta, miehenä olemisesta, mutta mikään ei merkitse hänelle mitään, paitsi ehkä väkivalta ja sekin vain vähän. Gagarinin tie olisi ollut 70-luvulla synti Vanhalla kunnon 70-luvulla, jolloin poliittinen propagandateatteri oli kukoistuksessaan, Gagarinin tie-näytelmän kaltainen teos olisi haukuttu maan rakoon, eipä sitä olisi kukaan uskaltanut esittääkään.
Lue lisääGregory Burke. Gagarinin tie. Helsingin Kaupunginteatteri, Studio Pasila. Käännös Sami Parkkinen. Ohjaus Maarit Ruikka. Lavastus Kaisa Niva. Puvut Sari Suominen. Äänet ja musiikki Ari-Pekka Saarikko. Rooleissa Jouko Klemettilä, Mika Nuojua, Panu Vauhkonen ja Matti Olavi Ranin.
Lue lisää