Saavutettavuustyökalut
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Rooleissa: Vuokko Hovatta, Pertti Koivula, Pekka Laiho, Antti Litja, Niko Saarela, Marja Salo, Hannu Lauri / Aarno Sulkanen, Hannes Suominen, Sami Uotila
Ohjaus: Milko Lehto
Lavastus: Katariina Kirjavainen
Puvut: Sari Salmela
Valosuunnittelu: Risto Heikkerö
Äänisuunnittelu: Mauri Siirala
Projisoinnit: Patrik Åhlgren, Katariina Kirjavainen, Juha Westman
NUORET KAPINOIVAT – JA VÄHÄN VANHEMMATKIN Kun elettiin Beljakovin talven kuvaamaa 60-luvun loppua ja erityisesti vuotta 1970 meikäläinen istui tenttiä lukemassa eikä ymmärtänyt elävänsä Suurta Historiallista Aikaa. Luutunutta yhteiskuntaa ärsytettiin monella suunnalla. Aikaisemmin Tsekkoslovakian miehitystä vastustaneet suomalaiset radikaaliopiskelijat kääntyivät Neuvostoliiton puoleen, ja suurlähettiläs Aleksei Beljakov masinoi maahan vallankumousta. Ilpo Tuomarilan Kimmo Rentolan tutkimuksiin perustuvassa näytelmässä nuoriso on kuitenkin heppoista ja vaaratonta. Kapinan syyt ovat monella henkilökohtaisia. Nuorten ulkoa opittuja fraaseja lateleva uho hymyilyttää, mutta kyllä vanhat työväenlaulut nostavat yhä muistoja mieleen ja saavat jalan naputtamaan tahtia. Menee varmaan vielä jokunen vuosi, ennen kuin tätä perusteellisempaa stalinistinuorten maailmankuvaa saadaan näyttämölle. Tarpeen olisi, sillä vastaavaa Neuvostoliiton myötäilyyn eivät esimerkiksi ranskalaiset nuoret lähteneet – eivätkä kaikki suomalaisetkaan. Näytelmässä ei ole yhtään kokenutta kommunistia, vaan kaikki nuoret kokevat poliittisen heräämisensä kuka kapinoidakseen isäänsä ja sukuaan vastaan, kuka taas ryhmän tarjoamien ihmissuhteiden vuoksi. Lopussa illuusionsa menettäneet nuoret vetoavat näyttämöllä, miten maailman hätä ja paremman yhteiskunnan vilpitön toivo oli kaiken jalona käyttövoimana. Pettymyksen ymmärtää, mutta kai sitä vallankumousta ihan tosissaan tehtiin? Milko Lehdon ohjaaman näytelmän sympaattisimpia hahmoja ovat vuoden 1970 poliittisen tilanteen ahtaalle ajama Kekkonen (Antti Litja) ja liki demonisen kiehtova Beljakov (Pekka Laiho). Pertti Koivulan ulkoministeri Leskinen viinaongelmineen jaksaa naurattaa, mutta kovin yksin hän presidentin jättää ja on Beljakovin helposti pyöriteltävissä. Beljakovin talvi täyttää mainiosti tehtävänsä, jos se saa katsojan tutkimaan omia muistojaan tältä ajalta. Nykynuoret voivat tosin esittää ikäviä kysymyksiä.
Lue lisääLOISTAVAA LÄHIHISTORIAAKylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä, kun Antti Litja näyttelee Urho Kekkosta. Hän on Kekkonen eleitä myöten! Ilpo Tuomarilan näytelmä Beljakovin talvi kertoo, millaisessa vaarassa Suomi oli 1970-luvun alussa. Suurlähettiläs Beljakov, jonka nahkoihin Pekka LAiho eläytyy täydellä teholla, yritti saada hajaannusta aikaan taistolaisnuorten avulla. Luvassa on kiinnostavaa lähihistorian tulkintaa ja ajatuksia herättävää teatteria Milko Lehdon ohjaamana.
Lue lisääVOIKO RAUHAA PUOLUSTAA VÄKIVALLALLA Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä kantaesitettiin 1. marraskuuta Ilpo Tuomarilan Suomen poliittisesta historiasta kirjoittama näytelmä Beljakovin talvi. Näytelmä perustuu keskeisesti Turun yliopiston poliittisen historian professorina toimivan Kimmo Rentolan teokseen Vallankumouksen aave. Kirja valittiin viime vuonna Vuoden tiedekirjaksi. Lähtökohtana näytelmässä on Suomen poliittinen kriisi 1960-70-lukujen taitteessa. Neuvostoliitolla on vahva ote Suomeen, joka elää murroskauttaan. Muuttoliike maalta kaupunkiin sekä ulkomaille on voimakasta. Nuorison osuus väestöstä on suurimmillaan. Nuorisoliikkeen nousu ja politisoituminen joukkovoimaksi tarjoaa nuorille ihanteita ja innostavan aatteen. Suomen poliittiselle taivaalle nousee uusi ideologia, taistolaisuus, Suomen kommunistisen puolueen sisäinen oppositio. Suomi ajautuu koko ajan lähemmäksi Neuvostoliittoa, vallankumous ja sosialismi ovat lähempänä kuin koskaan sitten vuoden 1917. Tapahtumat kärjistyvät, kun Neuvostoliiton suurlähettilääksi Suomeen nimitetään vankan puoluetaustan omaava Aleksei Beljakov. Kamppailu vallasta Beljakovin toimista on viitteitä ja aihetodisteita, mutta ei sitovaa näyttöä. Päällimmäiseksi on nousemassa näkemys, että Beljakov tosiaan ajoi vallankumousta ja siirtymistä sosialismiin. Tätä missiota hän toteutti yllyttämällä ammattijärjestöjä yleislakkoon ja nojautumalla Suomen kommunistisen puolueen vähemmistösiipeen sekä tukemalla vahvassa nousussa olevaa opiskelijoiden ja kulttuurityöntekijöiden siirtymistä äärivasemmalle. – Beljakovin talvi on näytelmä Suomen poliittisen historian vaiheesta, josta edelleen halutaan sekä väitellä että vaieta, näytelmän käsikirjoittaja, kirjailija Ilpo Tuomarila valotti näytelmän synnyn taustoja. – Näytelmässä on poliittisen trillerin aineksia. Se on myös tutkielma vallankumouksen moraalista: Voiko rauhaa puolustaa väkivallalla? Voidaanko yksilöt uhrata, kun hallussa on niin sanottu objektiivinen totuus ja vankkumaton usko riistojärjestelmän kaatumiseen. Mihin kaikkeen voi joukkovoimaa eettisesti ja moraalisesti käyttää, Tuomarila pohdiskeli. Presidentti Urho Kekkonen ( Antti Litja) sai Aleksei Beljakovin (Pekka Laiho) aikeista tietoja Suojelupoliisilta ja epävirallisilta tietotoimistoilta. Suomen ulkoministerinä toimi tuolloin Väinö Leskinen (Pertti Koivula), joka oli oiva pelimies. Tämän kolmikon kesken käynnistyi valtakamppailu, joka tulee hyvin ilmi näytelmässä. Beljakovin talvi on trillerimäinen, komediallinen ja poliittinen näytelmä mahdottomasta missiosta ja se sisältää lempeää melankoliaa ja nostalgista valtaliturgiaa. Mielenkiintoinen rooliVäinö Leskisen roolissa on keravalainen näyttelijä Pertti Koivula. – Minulla ei ole ikäni puolesta henkilökohtaisia kokemuksia tuolta ajalta, jota näytelmä kuvaa. On ollut tosi mielenkiintoista heittäytyä roolihenkilön hahmossa keskelle tuota kiihkeätä aikaa. Olen toki lukenut tuon ajan tapahtumistta, mutta näytelmän kautta moni sen ajan tapahtuma on ikäänkuin auennut minulle. Beljakovin talven ohjaa Milko Lehto, joka myös on tullut tutuksi keski-uusimaalaisille teatterin ystäville monista Krapin kesäteatteriin tekemistään ohjauksista. Lehto on onnistunut ohjauksessaan tuottamaan esityksen, joka pitää katsojan otteessaan läpi näytelmän. Erityisen ansiokkaasti Milko Lehto on saanut esityksen nuoret vallankumouksesta haikailevat tuomaan esiin sen intenssivisen kiihkon, jolla he suhtautuivat Beljakoviin ja hänen pyrkimyksiinsä. Laulut raikuvat melkoisessa hurmoksessa. Keskeisissä rooleissa olleet Antti Litja (Kekkonen), Pekka Laiho (Beljakov) ja Pertti Koivula (Leskinen) veivät roolejaan huikealla tasolla. He löysivät esittämiensä henkilöiden olemuksen pikkutarkasti, monia pieniäkin nyansseja myöden. Näytelmän muissa rooleissa nähdään Aarno Sulkanen (vuorineuvos), Vuokko Hovatta, Niko Saarela, Marja Salo, Hannes Suominen ja Sami Uotila (nuoriso), jotka voivat olla erittäin tyytyväisiä onnistumisiinsa rooleissaan.
Lue lisääBELJAKOV JA TAISTOLAISETBeljakovin talvi näytelmäteos perustuu keskeisesti Turun Yliopiston poliittisenhistorian professori Kimmo Rentolan teokseen Vallankumoksen aave tutkimuksiin, jonka näytelmäksi on käsikirjoittanut pitkäaikainen (1992-2007) Turun Kaupungin teatterin johtaja Ilpo Tuomarila. Heti alussa on todettava, että lähihistoriasta kiinnostuneen katsojan kannalta näytelmä on hieno valinta Helsingin kaupunginteatterin monipuoliseen tarjontaan. Historiapohjainen näytelmä on aina tekijöilleen pieni riski, koska itse historia on harvoin yksiselitteinen ja tulkintoja on useita. Beljakovin talvi on yksi tulkinta ja myös varmasti, ainakin osittain, fiktiivinen sellainen. Näytelmässä on useita tasoja, mutta päätasot kulkevat yhtäällä -70 luvun radikaalien vasemmistonuorten elämässä ja sen kehittymisessä ja toisaalla Suomen poliittisen huipun sisäpiirissä. Megatasolla käsitellään Urho Kekkonen ”instituution” ja Neuvostoliiton suhdetta. Henkilötasolla seurataan Kekkosen (Antti Litja) ja nimeltä mainitsemattoman Vuorineuvoksen (Aarno Sulkanen) ystävyyttä ja keskustelua Suomen tulevaisuudesta. Kekkosta kuvataan jo ikääntyneenä, mutta jämptinä Suomen isäntänä, josta tosin alkaa pientä epävarmuutta havaita. Meneekö kaikki kuitenkaan idänsuhteissa Suomen kannalta hyvään suuntaan. Näytelmässä kuvataan ulkoministeri Väinö Leskisen ja Kekkosen suhdetta varsin vahvasti siten, että Kekkonen juoksuttaa Leskistä mennen tullen, eikä Leskinen tunnu sitä joko huomaavan tai siitä välittävän. Totta vai tarua? Helsingin Neuvostoliiton suurlähetystön suhdetta Suomeen peilataan Beljakovin (Pekka Laiho) kautta, joka ystävystyy ulkoministeri Väinö Leskisen (Pertti Koivula) kanssa ja saa tämän lopulta lähes talutusnuoraansa, vaatien häneltä aina enemmin ja enemmin lojaalisuutta suurvaltaa kohtaan ja ilmaisee tarpeen tullen Neuvostoliiton voiman ja pettymykset Suomen sisäpolitiikasta. Nuoret vasemmistoradikaalit olivat -70 luvulla todellisia radikaaleja ja oman linjansa tulkitsijoita. Heidän mielestään oli hyvin yksinkertaista muuttaa maailma paremmaksi ja tasavertaiseksi elää. Näytelmän radikaalinuoret (Vuokko Hovatta, Niko Saarela, Marja Salo, Hannes Suominen ja Sami Uotila) ovat niin uskottavia, että juuri tuollaisiahan he silloin olivat. Yhteiskunnan rakenteiden muuttamista vaativia, mutta niin musta-valkoisesti ja vain yhteen suppeaan suuntaan katsovia. Jos nuoret ovat alussa epävarmoja aatteensa vahvuudesta, he saavat vahvistuksen suurlähettiläs Beljakovilta oikeasta linjasta ja aatteesta. Olen yleisesti ottaen vastaan sitä esittämismuotoa, joka tuntuu olevan teatterin tekemisessä nykyisin kovasti muotia eli käytetään liikkuvaa kuvaa näytelmän tukena. Kertaakaan en ole nähnyt sen vielä toimivan, aina se on pikemminkin häirinnyt näytelmän seuraamista. Nyt toimii ja se johtuu siitä, että liikkuvaa kuvaa käytettiin lavalla tapahtumien tueksi, eikä päinvastoin. Autenttiset kuvat takana vahvisti tunnelmaa ja kertoo paljon ajasta, kun samaan aikaan teatterilavalla tapahtuu itse asia. Helsingin kaupunginteatteri marssittaa taas kerran lavalle sen verran vahvaa näyttelijäosaamista, että lähes kolmetuntinen esitys on alusta loppuun suurta teatterinautintoa. Katariina Kirjavaisen oivallinen lavastus, jota Risto Heikkerön valosuunnittelu hienosti tukee, luo näytelmälle mitä sopivammat visuaaliset puitteet. Kolmella sanalla suosittelen. Minä tykkäsin kovasti.
Lue lisää
