Dramaturgit muodostavat yhdessä teatterin johtajan kanssa ohjelmistonsuunnitteluelimen. Kaupunginteatterissa on kolme dramaturgia. Taiteellisiin suunnittelijoihin kuuluu Kaupunginteatterissa kolme lavastajaa, pukusuunnittelija, valo- ja äänisuunnittelijat sekä musiikkijärjestäjä. He tekevät tiiviisti yhteistyötä produktion ohjaajan, kapellimestarin ja koreografin kanssa. Taiteellisten suunnittelijoiden työ alkaa, kun produktiosta tulee tuotantopäätös. Suurissa tuotannoissa suunnittelu alkaa jopa yli vuosi ennen ensi-iltaa.
Ideasta esitykseksi
Helsingin Kaupunginteatterissa on vuosittain noin 15 ensi-iltaa viidellä näyttämöllä. Teatterin ohjelmistossa nähdään draamaa, komediaa, farsseja, musikaaleja ja lastenesityksiä. Monimuotoisen ohjelmiston suunnittelusta vastaavat dramaturgit Ari-Pekka Lahti, Sanna Niemeläinen ja Henna Piirto yhdessä teatterinjohtajan Kari Arffmanin kanssa. Teatterin tanssiryhmän ohjelmistosta vastaa sen taiteellinen johtaja.
Dramaturgit etsivät uutta ohjelmistoa lukemalla näytelmiä ja romaaneja sekä keskustelevat ideoista, aiheista ja kiinnostavista tekijöistä. Kirjailijat ja ohjaajat myös tarjoavat teatteriin ideoita tai käsikirjoituksia. Jos idea sopii teatterin ohjelmistoon, sitä lähdetään yhdessä tekijöiden kanssa viemään kohti näyttämöä.
Lisäksi dramaturgit seuraavat, mitä kiinnostavaa kansainvälisesti tehdään, ja lukevat uusimpia ulkomaisia näytelmiä. Työhön kuuluu esitysten katsominen myös muissa teattereissa kotimaassa ja mahdollisuuksien mukaan ulkomailla.
”Dramaturgin työn keskeisin vaatimus on, että pystyy reagoimaan, kun hyvä teksti tulee vastaan. Kaikkien tekstien seasta täytyisi löytää helmet”, Lahti kertoo.
Piirron mukaan työn parhaimpia hetkiä on, kun saa todella hyvän ja omaperäisen näytelmän luettavaksi: ”Hienoista teksteistä jaksaa aina innostua.”
”Ohjelmistosuunnittelussa on tosi tärkeää, että ollaan kaikista valinnoista aidosti innostuneita!” Niemeläinen lisää. ”Kun tekijät ovat innostuneita, se näkyy myös valmiissa esityksessä.”
Ohjelmisto suunnitellaan noin kahden vuoden aikajänteellä. Jonkin verran liikkumavaraa täytyy silti jättää, jotta teatteri voi reagoida yllättäviin muutoksiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Ohjelmistoon pyritään löytämään tasapaino ajankohtaisten ja klassikkoaiheiden välillä.
”Jos käsikirjoitus on hyvä, sillä on syvällistä sanottavaa. Usein pohjimmiltaan puhutaan isoista teemoista ja ikuisista asioista, vaikka pinta käsittelisi jotain ajankohtaista”, Lahti lisää.
Ohjelmistoa suunnitellaan katsojia varten. ”Yritämme miettiä, mikä meitä erilaisia helsinkiläisiä ja suomalaisia kiinnostaa ja koskettaa”, Niemeläinen toteaa.
Ohjelmistosuunnittelun lisäksi kaikki kolme toimivat vastuudramaturgeina eri produktioissa. Kirjoitusvaiheessa vastuudramaturgi on näytelmäkirjailijan tukena, eli lukee ja kommentoi käsikirjoituksia eri vaiheissa.
Tuotantovaiheessa dramaturgi auttaa ohjaajaa näytelmän tekstiin ja kokonaisdramaturgiaan liittyvissä kysymyksissä. Dramaturgi käy katsomassa harjoituksia ja keskustelee ohjaajan kanssa näkemästään.
”Prosessin aikana työryhmä saattaa sokeutua yksityiskohdille. Dramaturgit toimivat silloin ylimääräisinä silminä. Me tunnemme teoksen, mutta näemme sen vähän enemmän ulkopuolelta”, Piirto selventää.
”Dramaturgin työssä saa koko ajan auttaa muita teatteriprosessin kaikissa eri vaiheissa”, Lahti jatkaa. ”On kiva tulla aamuisin töihin. Teatteri on kuin aikuisten hiekkalaatikko, jossa saamme leikkiä.”
”Ja vielä sisätiloissa!” sanoo Niemeläinen ja nauraa.
Lavastusten ”keksiminen” on suunnittelua aidoimmillaan
Sanotaan, että lavastus on ehdotus ohjaukseksi. Lopullinen lavastussuunnitelma syntyy yhteistyön tuloksena.
”Lavastus sisältää jonkinlaisen suunnitelman esityksen kokonaisestetiikasta, joka ulottuu pelkän ulkonäön ulkopuolelle”, kuvailee lavastaja Antti Mattila.
”Lavastus tuottaa toimintaa näyttämöllä”, täydentää lavastaja Katariina Kirjavainen. Mattila ja Kirjavainen ovat Helsingin Kaupunginteatterin kaksi vakituista lavastajaa. Heidän lisäkseen lavastajana toimii myös Vilma Mattila.
”Meidän kädenjälkemme ovat hyvin erilaiset. On Kaupunginteatterin etu, että talossa toimii erinäköisiä näyttämökuvia tuottavia taiteilijijoita ”, Kirjavainen kertoo.
”Olen intohimoinen koloristi ja erityisen kiinnostunut lastenteatterista. Näin suuressa teatterissa on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa näkemyksiään hyvin laajasti. ”
”Minä puolestani en suhtaudu tähän niinkään itseilmaisun välineenä, vaan ongelmanratkaisuna”, Mattila sanoo. ”Tosin itse luon sen ongelman. Se voi olla taiteellinen, liittyä tekstin teemaan, miten skenografia tuo siihen uuden kulman, joka tekee siitä mielenkiintoisen. Tai se voi olla käytännöllinen, kuten farsseissa, että miten helvetissä tämän saa tehtyä tähän tilaan missä pitää olla ovet ja miten sen kaiken saa mahdutettua näyttämölle!”, hän nauraa.
Jokainen produktio alkaa suunnitteluvaiheella ohjaajan kanssa.
On valtava kirjo mahdollisuuksia, jolla esitys voidaan tehdä.
”Keskustelu alkaa tematiikasta ja esittämisen estetiikasta. On valtava kirjo mahdollisuuksia, jolla esitys voidaan tehdä. Siihen liittyy paljon intuitiota, joka on hauskaa, koska se on suunnittelua aidoimmillaan”, Mattila kuvailee.
Sen jälkeen suunnitelmasta tehdään pienoismalli ja myöhemmin työpiirustukset verstaalle. Pienoismalli on tärkeä työväline koko suunnittelevalle työryhmälle, johon tässä vaiheessa ohjaajan lisäksi kuuluvat pukusuunnittelija sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Samalla tutkitaan käytännön asioita kuten näkölinjoja katsomosta. Kun suunnitelma on teatterissa hyväksytty, se siirtyy verstaalle toteutettavaksi.
”Ehkä ihmiset eivät tule aina miettineeksi, että kyse ei ole vain siitä, että lavasteet on fyysisesti rakennettu, vaan siitä, että joku on myös suunnitellut ja keksinyt ne!”, Mattila naurahtaa.
Lue Antti Mattilan syntymäpäivähaastattelu HS:n sivuilta
Kirjavaiselle on tärkeää se, että teatteri on aikaan sidottu taidemuoto. Esitys tapahtuu yleisön edessä tiettynä hetkenä. Näyttämökuvan tulee kommunikoida yleisön kanssa.
”Tavoitteena on, että esitys on aina jollain tavalla suhteessa siihen, mitä Suomessa ja maailmassa tapahtuu. Lapseni ovat tällä hetkellä 22-30 vuotiaita ja yritän pysyä kartalla heidän näyistään tulevaisuuteen. Se, miten tulevat sukupolvet hahmottavat maailmaa, on aina mielenkiintoista.”
Mattila on samoilla linjoilla.
”Pyrin mahdollisimman laajasti rekisteröimään tätä maailmaa. Tarkkailen todellisuutta ja etsin materiaalia. Loppujen lopuksi tosi on aina tarua ihmeellisempää.”
Pukusuunnittelija kuvittaa näytelmää mielessään
Samoihin aikoihin lavastussuunnittelijan kanssa, oman yhteistyönsä ohjaajan kanssa aloittaa pukusuunnittelija.
”Minä olen siellä kiskomassa ohjaajaa hihasta, että nyt palaveriin ja äkkiä! Mainoskuvat pitää ottaa kohta ja minun pitää tietää, miltä roolihahmon pitää näyttää”, nauraa pukusuunnittelija Elina Kolehmainen.
Alkaa keskustelu ohjaajan kanssa siitä mitä ollaan tekemässä: mistä käsikirjoitus kertoo, millä tyylillä lähdetään tekemään ja mitä asioita halutaan nostaa esille. Kolehmainen itse poimii tekstistä ensimmäisenä selkeät määrittelevät asiat, kuten ajan, paikan, ja onko teksti totta vai tarua.
”Olen reunaehtojen etsijä, mutta haluaisin päästä siitä vähän irti ja ryhtyä vain taiteilemaan!”
Itsekin paljon näytelleen Kolehmaisen metodeihin kuuluu vahva näyttelijän saappaisiin astuminen suunnitteluvaiheessa. Hän sanoo ryhtyvänsä tekemään roolia ja kuvittamaan näytelmää mielessään.
”Pukusuunnittelussa kaikki lähtee aina päähenkilöstä. Loput säestävät. Heidän kohdallaan pohdin miten mikäkin rooli näyttäytyy päähenkilön silmin. Onko se rooli härnäävä, vai mikä on se addiktiivi, ja missä suhteessa se on päähenkilöön.”
Varsinkin isoissa produktioissa tehdään paljon yhteistyötä muiden taiteellisten suunnittelijoiden kanssa. Lopputuloksen pitää olla mietitty näyttämökuva.
Loppujen lopuksi puvut valmistuvat sitten, kun valot ovat valmiit.
”Loppujen lopuksi puvut valmistuvat sitten, kun valot ovat valmiit. Silloin vasta nähdään, miltä mikäkin puku näyttää missäkin valossa”, Kolehmainen kertoo.
Myös näyttelijöiden kanssa keskustellaan puvuista. Kolehmainen pitää sitä äärimmäisen tärkeänä. Onhan se heidän työvälineensä ja näyttelijän täytyy pystyä luottamaan asuun.
”Keskustelutaito on tässä hommassa tärkeää. Mitä enemmän keskustellaan, sitä paremmalta lopputulos tuntuu, vaikka se ei vastaisi ihan sitä, mitä itse on alunperin ajatellut.”
Kun suunnitelmat siirtyvät toteutettavaksi ompelimoon, Kolehmainen keskustelee vielä ompelijoiden ja vaatturien kanssa erityisesti materiaalivalinnoista.
Yhtä produktiota varten työtä voidaan tehdä puolikin vuotta. Varsinkin ensi-iltaa lähestyttäessä tilanteet saattavat muuttua hektisiksi.
”Tämä on kaaoksen sietämistä!”, Kolehmainen naurahtaa. ”Se alkaa järjestyä vasta ihan siellä loppumetreillä.”
Kun työtä tekee intohimoisesti ja intensiivisesti, se saattaa viedä mennessään. Silloin on tärkeää myös ottaa välillä etäisyyttä.
”Olen tehnyt tätä työtä 20 vuotta. Välillä pitää päästää irti. Ei vain antaa vaan myös saada.”
Hän pitää yhteistyötä muiden taiteellisten suunnittelijoiden kanssa äärimmäisen tärkeänä. Parhaimmillaan saavutetaan flow-tila ja ollaan juuri samalla aaltopituudella.
”Se on ihaninta tässä työssä, että on joku, jonka kanssa voi koko ajan keskustella! Vaikka kompromisseja tehdään, jää hyvä fiilis, kun tietää, että menemme kaikki samaa määränpäätä kohti.”
