Saavutettavuustyökalut 
Huom! Poistunut ohjelmistosta!
Suomennos: Lauri Sipari
Ohjaus: Kari Heiskanen
Lavastus: Hannu Lindholm
Puvut: Sari Salmela
Valosuunnittelu: Risto Heikkerö
Äänisuunnittelu: Antero Mansikka
Rooleissa: Eero Aho, Seppo Halttunen, Riitta Havukainen, Heidi Herala, Seppo Maijala, Juhani Niemelä, Matti Olavi Ranin, Kreeta Salminen, Aino Seppo, Jemina Sillanpää, Leena Uotila, Sami Uotila, Ritva Valkama
PERHEYHTEISÖN SUDEN HETKI Elokuu-näytelmä räjäyttää hajalle erään perheen elämänvalheen. Perhe on yksikkö, joka on kautta aikojen kiehtonut näytelmäkirjailijoita. Ehkä siksi, että perheessä kaikki inhimilliset tunteet ovat läsnä. Perheen jäsenenä ihminen on paljaimmillaan ja siksi myös haavoittuvaisin. Helsingin kaupunginteatterin Elokuu on traaginen perhedraama. Amerikkalaisen Tracy Lettsin toissa vuonna valmistunutta näytelmää on Yhdysvalloissa ylistetty, ja se on nostettu jo klassikoksi. Westonin perhe ei edes näytelmän alussa ole mikään unelmaperhe. Vaimo Violet sairastaa syöpää ja napsii pillereitä, mies Beverly on oppinut alkoholisti. Hän katoaa ja löytyy kuolleena. Hautajaisiin kokoontuvat perheen kolme tytärtä ja heidän partnerinsa sekä Violetin sisar perheineen. Näytelmän kovimmat paukut räjähtelevät toisella puoliajalla, kun perheenjäsen toisensa jälkeen alkaa keriä auki häijyjä salaisuuksia. Elokuu ei kuitenkaan ole mikään ahdistuksen pesäke, sillä tekstissä on viljalti mustaa huumoria ja Kari Heiskasen hieno ohjaus hengittää ilmavasti. Ritva Valkaman Violet on näytelmän huikea keskushenkilö, vaikka ihan sellainen matroona kuin ennakkoon odottaa, Violet ei ole. Lauri Siparin käännös on paikoin luvattoman paljon alkukielen, englannin, makuista.
Lue lisääVAHVOJEN NAISNÄYTTELIJÖIDEN VAHVA NÄYTELMÄ
Lue lisääMUSTAA KOMEDIAA TRAAGISISTA PERHESUHTEISTA
Lue lisääRitva Valkama valloittaa karismallaan Helsingin kaupunginteatterin Elokuussa
Lue lisääValkama pitää järjestystä yllä Modernin amerikkalaisen näytelmäkirjallisuuden suuri linja kulkee perhesalaisuuksien avaamisesta yksilön psykopatologiaan: pannaan joukko toisiinsa joko verisitein tai avioliiton kautta kytkettyjä ihmisiä samaan huoneeseen, tunkeudutaan itse kunkin intiimille alueelle ja katsotaan minkälaisia hirviöitä silotellun julkisivun alta paljastuu. Tracy Lettsin Elokuussa vain Westonin suvun matriarkka ei yritäkään ylläpitää sivistyneen käytöksen ja häveliäisyyden suojakerrosta. Siksi Violet-rouvasta (Ritva Valkama) tulee näytelmän totuudenpuhuja, joka lääketokkuransa suoman deliriumin hetkellä panee siskonsa, kolme tytärtään ja näiden puolisot ojennukseen. Elokuu kiinnittyy luontevasti samaan draamaperinteeseen Tennessee Williamsin kanssa ja Tracy Lettsin tapa tuoda amerikkalainen maalaismaisema ja takahikiän ankea henkinen ilmasto osaksi henkilöhahmojensa kohtaloita palautuu William Faulknerin proosaan. Vain ajat ovat koventuneet Williamsista. Enää eivät piilopullot ja lehtolapset riitä räjäyttämään perheidylliä, tarvitaan insestin kaltaisia aiheita. Dramaturgisena käännekohtana toimii Westonin perheen itsemurhaan päätyneen isän muistotilaisuus, joka leskirouva Violetin mielestä onkin “hieno päivä totuudelle”. Kari Heiskasen ohjauksessa nauru takertuu kurkkuun ja se on meille ihan oikein.
Lue lisääHelsingin kaupunginteatterin huikea perhedraama koskettaa äitejä ja tyttäriä ELOKUU ON SALAISUUKSIEN SADONKORJUUN AIKAA Elokuu on salaisuuksien sadonkorjuun aikaa Ohjaaja Kari Heiskanen on tarttunut tuoreeltaan amerikkalaisen Tracy Lettsin kirjoittamaan näytelmään Elokuu ja työstänyt sen Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle. Ritva Valkama tekee pirullisena matriarkkana yhden parhaista roolitöistään. Näytelmä kattaa elokuisen tarjottimen, josta riittää maisteltavaa pitkälle kevääseen. Elokuun näyttämökuva on rapistunut: ankea talo ja muovilla peitetyt ikkunat antavat viitteitä harhaisesta todellisuudesta, jossa talon asukkaat elävät. Maasta ja sen karuudesta kielii näyttämön sivulla törröttävä kaktus. Sen voi ajatella kuvaavan myös pisteliästä ilmapiiriä ja piikikästä kielenkäyttöä. Eletään Oklahoman elokuuta. Näytelmän keskiössä ovat aviopari Beverly ja Violet Weston sekä heidän kolme tytärtään. Tapahtumat käynnistyvät, kun isä katoaa arvoituksellisesti kalareissullaan palkattuaan sitä ennen taloudenhoitajaksi nuoren cheyenne-intiaani Johnnan. Katoaminen vetää magneetin tavoin paikalle Violetin sisaren Mattie Faen sekä perheen tyttäret miehineen ja lapsineen. Kun ainekset ovat koossa, on keitoksen aika. Violetin komennossa perheen elämänvalheet ja itsepetokset kauhotaan ronskisti esiin jo vuosia muhineesta ihmissuhdesopasta. Näytelmän teemana on myös keski-ikäinen nainen ja hänen ”markkina-arvonsa”. Tracy Lettsin ihmiset ovat oireilevia lapsia, epävarmoja tai välinpitämättömiä vanhempia ja hyväksikäyttäviä aikuisia. Kieli on paikoin ronskia, mutta näin tässä perheessä on aina puhuttu. Tulehtunut sisaruus Näytelmän nähnyt voi tuskin väittää, että se ei raapaise millään tavalla. Umpisolmuun menneistä perhesiteistä kertovassa tarinassa on niin paljon tarttumapintaa, että katsojan täytyy olla teflonista, jos tapahtumat jäävät koskettamatta. Näytelmässä on kosolti tunnistettavia nykyperheen ongelmia ja välillä roiskuu kunnolla. Äidit nuo väkevät, kaikenhan he näkevät. Sairas ja lapsena kaltoin kohdeltu Violet on väkevöitynyt etikaksi asti, eikä häneltä ole jäänyt huomaamatta yksikään salaisuus. Ei myöskään oman sisarensa elämästä. Aikuiset tyttäret raahaavat mukanaan kipeää suhdetta pillereillä kyllästettyyn äitiinsä, joka yhä piruilee pukeutumisesta, piikittelee miesvalinnoista, komentaa seisomaan suorassa, valittaa tapaamisten vähyyttä ja lopulta pelkää vain jäävänsä yksin. Kyllä äiti saa tyttäriltään takaisinkin, naisten ilkeily jalostuu myrkyllisiksi täsmäiskuiksi. Sanotaan, että sisarusten rinnakkaiselo tuo turvallisuuden tunnetta: tiedon, että joku kulkee jossakin samaan suuntaan, saman historian lapsena. Violetin tyttäret eivät ole tätä tunnetta sisäistäneet. Heidän välinsä ovat tulehtuneet aikaa myöten selvittämättömien asioiden ja etäisyyden vuoksi. Näytelmässä lapsuus on kadonnut kaikilta liian varhain jättäen lohduttomat jälkensä. Verbaalista räiskintää Näytelmän pääosissa ovat naiset. Miehet ovat sivullisia, mutta kuitenkin tärkeitä katalyyttejä, jotka jouduttavat tapahtumia solmukohdissa. Elokuun kaltaiset tekstit ovat helmiä näyttelijöille. Tapahtumien moottorina on Ritva Valkaman mehukkaasti esittämä tahtonainen Valkama sähköistää näyttämön generaattorin lailla, hänen kehonkielensä ja pysäyttävä mimiikkansa valloittavat. Rooli on tarkkaan ajateltu ja iskut osuvat aina kohdalleen. Myös Leena Uotilan Mattie Fae on hykerryttävän vaikuttavaa Ivy-tyttärenä, Aino Seppo Karenina ja Riitta Havukainen Barbarana tekevät uskottavat ja vahvat tulkinnat erilaisina siskoksina. Kaikki näytelmän henkilöt ovat tärkeitä, ja lopputulos on hienojen roolitöiden summa. Mehevimmillään Elokuu on verbaalista räiskintää, jota seuraa kuin pingisottelua. Näyttelijöiden pelisilmä ei petä, ja rytmi kestää ontumatta kolmen tunnin ajan. Hyvä näytelmä armahtaa katsojaa, kun terävä huumori antaa tilaa naurullekin. Tapahtumien jatkumo Kari Heiskasen ohjaus operoi pääasiassa pyörölavan tuomilla mahdollisuuksilla. Näyttämölle syntyy tapahtumien jatkumo, kun lava kääntyy, vaihtaa näkymän ja käynnistää uuden kohtauksen. Vaeltavat ja paikoillaan odottavat ihmiset luovat ajoittain levottoman taustan. Hannu Lindholmin lavastus on yhtä rikkonainen kuin ihmisen mieli. Oklahoman tasanko herää eloon näyttämön tyhjyydessä. Sari Salmelan suunnittelemat puvut kertovat paljon niiden kantajista. Taina Tervon kampaukset ja Salla Sivenin naamiointi antavat loppusilauksen henkilögallerialle. Hieno tarina, karismaattinen Ritva Valkama ja kautta linjan hyvät roolisuoritukset takaavat sen, että Elokuun sato on hedelmällinen.
Lue lisääELOKUUSSA DRAAMA – KLASSIKON AINEKSIA Tracy Letts syntyi 1965 Oklahoman Tulsassa ja kasvoi Durantissa kirjailijaäidin ja professori-isän poikana. Aikansa paikkaa maailmassa etsittyään Letts ryhtyi dramaatikoksi. 1991 kirjoitettu Killer Jo teki hänestä maailmankuulun. Liki 20 maassa ja ainakin 12 kielellä esitetyn rosoisen näytelmän jälkeen Letts jatkoi paitsi kirjoittamista myös näyttelijäntyötään teatterissa, tv:ssä sekä elokuvissa. Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoonsa tuoreeltaan ottama Elokuu (2007) on Lettsin uusin voitto, joka palkittiin kotimaassaan kolmella merkittävällä palkinnolla (Drama Desk, Tony ja Pulitzer). Pulitzer-ehdokkuus oli Lettsille jo toinen, sillä siihen ylsi myös Mies Nebraskasta (2003). Elokuu on mielenkiintoinen sekoitus uutta aikamme kuvaa ja amerikkalaisen draaman klassikoista tuttuja juonteita. Se, että työ sijoittuu pieneen oklahomalaiskaupunkiin, on selvä todistus osittain omaelämänkerrallisista lähteistä. Jutun ytimessä ovat yliopisto-opettajan kanssa avioitunut ja pahaa oloaan pillerien popsimisella peittävä iäkäs Violet Weston, jota Ritva Valkama häkellyttävällä pieteetillä esittää, sekä tämän nuorempi sisar ja kolme tytärtä miehineen/miesystävineen. Tarina alkaa, kun perheen kirjallisuudenprofessori-isä ja patriarkka (Juhani Niemelä) palkkaa taloon intiaanisukuisen kotiapulaisen ja lähtee kalastamaan, eikä häntä sen jälkeen nähdä. Kreeta Salmisen esittämä intiaanityttö Johnna tuntuu ihmisjoukon lähes ainoalta tasapainoiselta henkilöltä. Pian selviää, ettei isä-Westonin kalareissu ole päättynyt hyvin ja sen varjolla lähisukulaiset saadaan yhteen. Leena Uotila esittää Violetin nuorempaa sisarta Mattie Faeta, ja Heidi Herala, Riitta Havukainen ja Aino Seppo Violetin tyttäriä. Jokainen heistäkin on enemmän tai vähemmän epäonnistunut miessuhteissaan. Havukaisen näyttelemä Barbara yrittää pitää kulisseja yllä mutta pian selviää, ettei kaikki ole kunnossa, sillä Barbara ja Bill (Matti Olavi Rani) ovat eroamassa, kun Bill on ihastunut nuorempaan naiseen. Ilkeilyn, kyynisyyden ja suoranaisen pahuuden lomaan jää vain vähän tilaa toivolle ja uskolle parempaan huomiseen. Vahvojen naisten lomassa miehillä ei ole todellakaan helppoa. Upeasti näytelty ja hienosti kirjoitettu Elokuu on parhaita amerikkalaisia perhedraamoja pitkään aikaan ja tarjoaa liki tusinan verran loistorooleja huippunäyttelijöille. Onneksi siinä on mukana hiukan huumoriakin muuten synkkää tarinaa keventämässä.
Lue lisääLAVALLINEN AKATEEMISTA KESKILUOKKAA JA HIRMUISIA ÄMMIÄ Tracy Lettsin ilkeilydraamassa on kolmetoista hyvää roolia
Lue lisääRiivatun hyvä, pitää otteessaan joka sekunti. Loistavia upeita naisnäyttelijöitä. Kiitos !
Erinomainen teksti ja täydelliseseti tulkittu. Pidin siitä, että näyttämöllä tapahtui koko ajan, monissa paikoissa samaan aikaan.Näytelmän ihmiset eivät kaivanneet Moskovaan vaan etsivät rakkautta omilla keinoillaan. Westonien äiti Violet, hänen tyttärensä, heidän aviomiehensä ja lapset, kaikki olivat jollain tavalla rikki, mutta kuitenkin kokonaisia ihmisiä, niin tunnistettavia. Upeita roolitöitä, jokaista haluaa kiittää, Ritva Valkamaa, Riitta Havukaista, Heidi Heralaa, Leena Uotilaa, Aino Seppoa, Seppo Maijalaa, Eero Ahoa, Sami Uotilaa, Kreeta Salmista, Jemina Sillanpäätä, Matti Olavi Raninia, Juhani Niemelää ja Seppo Halttusta ja ohjaajaa Kari Heiskasta. Todistette taas kerran, että teatteria tarvitaan, se pystyy avaamaan sydämet. Kiitollinen katsoja
Loistava teksti,loistavat näyttelijäntyöt,loistava ohjaus ja loistava lavastus. Olipahan kokemus olla katsomassa näytelmää jossa on niin paljon samoja piirteitä kun Tennessee Williamsin näytelmissä ja kuitenkin erilainen ja raikas. Kuinkakohan usein kaikki vaan tuntuu niin täydelliseltä, niin aidolta? Kiitos koko työryhmälle parhaasta teatteriesityksestä minkä olen pitkään aikaan nähnyt.
Oli aika erikoinen pläjäys. Missäpäin maailmaa vanhus ja keski-ikäiset käyttävät tuollaista kieltä? Yliopistoihmisiä muka, ja pah! Hienoja näyttelijätöitä kuitenkin. Tarina hajosi ja hyppi. Johtopäätös kuitenkin voisi olla, että jos jatkaa perheterroria kenenkään tunteista välittämättä, niin lopulta jää yksin.
Olin katsomassa todella hienoa esitystä 03.04.09. Ritva Valkama on tässkin loistava. Teksti on kauttaaltaan ronskia ja varmaan sitä kuvaa hyvin takanani vaatejonossa olleen keski-ikäisen pariskunnan tokaisu:”Tästä tulee varmasti pitkäaikainen menestysnäytelmä teatterille, mutta sen nimi olisi pitänyt olla VOI VITTU MIKÄ ELOKUU!
Reijo Vammalasta
Eilinen Elokuu ei todellakaan jättänyt kylmäksi.Vaikka näyttämöllä oli hienoja taiteilijoita,on tosiasia,että näytelmä on Ritva Valkaman.Kun hän tulee lavalle,tietää mitä tarkoittaa lavakarisma.
Aika traaginen tarina, hyviä näyttelijäsuorituksia. Hieman risuja tuo se, että istuin piippuhyllyllä, eikä puheesta tahtonut saada selvää. Varsinkin nuoret tytöt ja alussa ollut vanhempi mies mutisivat niin hiljaa, että jäi epäselväksi, mistä he puhuivat. Äänen käytöstä voisi ottaa oppia esim. Heidi Heralalta, joka artikuloi todella kuuluvasti ja selkeästi, upea roolisuoritus kaiken kaikkiaan!
Loistava esitys, monta upeaa roolisuoritusta. Valitsin kappaleen,
jota halusin mennä katsomaan, silti ainoastaan Ritva Valkaman
perusteella. Silti joka ikinen näyttelijä kantoi loistavasti oman roolinsa. Olin menossa katsomaan komediaa, mutta pettymystä
en silti kokenut. Kielenkäyttö oli emlko vahvaa ja luulen, että osan Vittu sanoista olisi voinut korvata pehmeämmillä kirosanoillakin. Musta huumori ja näytelmän koskettava käsikirjoitus saisi minut katsomaan esitystä uudelleen ja pitkästä aikaa haluan suositella sitä toisillekin, vaan ei taida enää saada lippuja esityksiin. Kiitokset elämyksestä
teatteri-ilta oli niin mahtava, että teatterissa käyntimme lisääntyy varmasti.
Mykistävä esitys. Kiitos kaikille hienosta työstä. Piste.
Näyttelijäsuoritukset hyviä. Lavastus ja ohjaus sekamelskaa. En löytänyt tarinasta mitään syvällisempää, mitä ei olisi jo moneen kertaan kerrottu. Teemoja oli, mutta mihinkään ei paneuduttu syvällisemmin. Petyin.
Ritva Valkama on aivan mahtava,vertaansa vailla ja mikä lavakarisma ja ne ilmeet ja liikkeet!Kiitos upesta esityksestä 17.11.09 !
Vaikuttava esitys! Kiitos näyttelijöille! Hyvä ottaa peili käteen ja muutenkin miettiä monia asioita. Hyvä herätys!
Kiitos valtavan upeasta teatterista. Usko laitosteatteriin palasi. Valkama omaa luokkaansa, mutta muutenkin oli kuin olisi kärpäsenä katsellut suvun dramaattista kokoontumista, ei näytelmää.
Todella hieno esitys. En ole aikoihin nähnyt näin hyvää teatteriesitystä. Kiitos tietenkin hyvien ja ammattitaitoisten näyttelijöiden. Ritva Valkama oli taas vertaansa vailla tässäkin esityksessä.Aika karskia tekstiä ja kirosanoja, mutta se ei minua häirinnyt, koska kuului kuitenkin juoneen. Kiitos todella upea suoritus !
Hieno esitys ja teksti mutta puheen kuulumiseen (mikrofonit!) olisi esityksen suunnittelussa pitänyt kiinnittää enemmän huomiota.
Lujasti tehty töitä ja tiukkaa tekstiä, mutta jotenkin jätti kylmäksi… Menin katsomaan karismaattisen Ritva Valkaman tähdittämää näytelmää, mutta lavan täyttivät suurimman osan aikaa muut tähdet… Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota lavastukseen: en pitänyt! Paikka paikoin hiljainen replikointi vei ajatukset aivan muualle. Jotain hyvääkin esityksessä täytyi olla, kun kaksi ja puolituntinen meni niin nopeasti. Sulatellaan…! Kiitos näyttelijöille ja koko työryhmälle kovasta työstä.
Ritva Valkamalle kaikki pisteet,hänen takiaan valitsin esityksen ja hän täytti odotukset. Hänelle kiitos ja kumarrus. Kiroilu, rivo kielenkäyttö ja tupakointi ei oikein kerännyt meidän porukalta kiitosta.
Olen nähnyt Elokuun jo kahdesti, odotan innolla kolmatta kertaa, joka on 11.5.10. Olen ravannut teattereissa ahkerasti yli 20 vuotta, ja tämä näytelmä sijoittuu kyllä aivan kärkipäähän, täysosuma. Vertaan toiseen lempinäytelmääni Pitkän päivän matka yöhön, molemmat näytelmät ovat käsittämättömän hienoja. Elokuun näyttelikaarti on loistava. Nostan esiin Valkaman lisäksi Heralan, upeaa. Ja kiroilusta valittaville, elämä on, ette ehkä ole törmänneet tosielämän kiroileviin ja sairaisiin vanhuksiin, minä olen. T: Mies vuosimallia 69
Aivan loistava näytelmä, varsinkin Riitta Havukainen tekee todella hienon roolityön!
Olin katsomassa 11.5. Täytyy sanoa, että ensimmäinen puoliaika tuntui jopa piinalliselta ja olin sitä mieltä, että aiheen käsittely hukkuu lavalla liialliseen kohellukseen ja tarinan punainen lankaa katoaa. Vaikutti jopa siltä, että näytelmä rakentuu Ritva Valkaman esittämän hahmon kiroilun varaan, dialogi ei ollut kovin hauskaa eikä nasevaa. Näyttelijätyö toimi kyllä. Henkilöiden pysätykset toimivat hyvin, lavastus myös. Toinen puoliaika vasta herätti näytelmän henkiin. Parani loppua kohti, lopputuloksena hyvä näytelmä. Olisi ollut erinomainen, jos alkupäähän olisi saatu enemmän vauhtia ja hauskuutta tai tragediaa. Erityisesti Eero Ahon työ(täydellisiä ilmeitä myöten) jäi mieleen.
Joskus ala-asteella viimeeksi kävin teatterissä. Mikä loistava valinta paluukappaleeksi tämä olikin. Oikein mainiota viihdettä. Sai nauraa ja yllättyä. Ei kaduta pätkääkään, että “tuhlasin” perjantai illan tähän. Varmasti tulen uudestaan teatteriin ja aikaa ei mene kahtakymmentä vuotta kuten nyt. Kiitos näyttelijöille. 17.9.2010
Maanantain ennakko oli hulppea!
Teksti on todella vertaansa vailla – pitkästä aikaa; katsojaa viedään koko draaman kaaressa kuin pässiä narussa nauruineen kuin lähes itkuineenkin.
Näytelmä, pitkästä kestostaan huolimatta, piti katsojan otteessaan, eikä antanut armoa!
Tuli mieleeni Jotunin “Huojuva talo”, missä ohjaaja Heiskanen paiskaa näyttelijänä täysilaidallisen perhehelvettiä katsojan silmille ja alitajuntaan.
Näyttelijäsuoritukset upeita; miten niin herttainen nainen kuin Valkama onkaan, voi olla niin pirullinen, ettenkö sanois veemäinen – LOISTAVAA!
Eivätkä Havukainen, Herala ja Uotila juuri jää jälkeen – hienoa ja verevää näyttelemistä.
Miehet on jätetty täyteläisiin sivuosiin.
Kiitos,
_aM_